Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: valkosipuli Page 3 of 4

Karitsan kare

Alkysyksyllä hankin puolikkaan karitsan pakastimeen. Liha on paloiteltu pienempiin osiin. Tänään käsittelyyn päätyi 350 gramman kimpale luutonta karitsan karetta.

Marinadi

Marinadiin päätyi öljyn kanssa tuoretta timjamia ja rosmariinia, mustaa pippuria, valkosipulia ja yksi kuivattu chili murskattuna. Lambi viihtyi n. 6 tuntia liemessään.

Ruskistus

Ruskistin pinnat pannulla ja laitoin karitsan uunivuokaan. Uunin lämpötilä 175-200. Lihamittarinkin laitoin vaikka oli pieni palanen. Karitsa oli uunissa n. 20 min. Sisälämpötila ehti 70 asteeseen saakka.

Valmis kare

Hetken vetäytymisen jälkeen leikkasin lihan siivuiksi. Kypsyysaste oli ihan sopiva vaikka mittari näyttikin enemmän kuin oli tarkoitus. Ehkä lihan koko vaikutti myös mittarin lukemaan.

Lisuke

Lisäkkeeksi valmistin suppilovahverorisottoa. Pilkoin risottoa varten yhden sipulin ja yhden porkkanan pieneksi. Suppilovahverot olivat kuivattuja edellisen vuoden satoa, jota liotin tunnin verran ennen käyttöä. Pienin saksilla valutetut sienet pieniksi.

Kuullotus

Pannulle voita ja kuullotin aineksia hetken aikaa.

Kattilaan vettä ja kasvislientä sekä reilu 1dl riisiä. Kun riisit olivat puolikypsiä lisäksin joukkoon kuullotetut ainekset.

Kattilassa

Mukaan meni myös 1/4 osa pakettia Koskenlaskija juustoa.

Valmis

Risotto hautui n. 20 min pienellä lämmöllä.

Ateriasta tuli oikein maukas.

Annos

Risotto:
riisiä
sipulia
porkkanaa
suppilovahveroita
Koskenlaskija juustoa
kasvislientä

Paahtopaistia ja rapuja

Syksyn Kokosukusyö-päivä on taas käsillä. Rapuja on perinteisesti ollut listalla, mutta tällä kertaa ne päätyivät vain alkupaloiksi. Itse askarrellen kuitenkin.

Paahtopaistin laittamisen aloitin jo edellisenä päivänä.
Marinadiin tuli öljyn lisäksi valkosipulia, tuoretta timjamia ja rosmariiniä, mustapippurirouhetta, kuivattua basilikaa, rosepippuria ja pari itsekasvatettua chiliä sekä suolaa.

Mausteet

Sekoitin ainekset keskenään.Laitoin ison paahtopaistin kulhoon jonne lisäsin seoksen. Pyörittelin sitä hetken aikaa ympäri niin että öljyseos varmasti meni joka paikkaan.

Kulhossa

Kulho jääkaappiin vuorokaudeksi. Kääntelin paistia muutaman kerran ympäri.

Paistovalmis

Seuraavana päivänä paisti hyvissä ajoin ennen paistamista lämpenemään. Samalla isommat öljyt valuivat pois.
Valurautapannulle voita ja kuumenemaan. Hieman jännitti että mahtuuko paisti pannulle.

Pannulle

No, siinä ja siinä 😀

Hieman tiivistynyt

Ympäri käännettynä oli jo hieman tiivistynyt.

Valmis uuniin

Hyvin mahtui lopussa jo pannuun. Pintojen ruskistamisen jälkeen uunivuokaan. Päälle hieman sormisuolaa. Vuoka oli mukavan tiivis, joten ei tarvinnut sitoa paistia muotoonsa. Uunissa lämpöä 125 astetta ja niin kauan kunnes mittari näytti 62 astetta.

Mehukasta ja hyvää tuli. Lisäksi valmistui piparjuuri-smetana-kermaviili-suola-mustapippurikastiketta.
Paistin lisukkeena kermaperunoita juustokuorrukkeella.

Leikattuna

Ravut olivat pakasterapuja.

Ravut

Alkupaloiksi varasin 4-5 kpl henkilöä kohden.

Rapu


Paahtoleipien päälle tuli myös tillivoita.

Rapuleipä

Yhdessä oleminen lasten ja puoliskojen kanssa oli jälleen kerran oikein mukavaa.

Yhdessä

Lopulta kauneimmatkin juhlahetket päättyvät ja arki palaa.

Tiski

Ihan kuin olisi ollut juhlat 😀

Pääsiäislammas

Päsiäiseksi olin säästänyt syksyllä hankkimastani karitsan puolikkaasta viulun. Olin hieman epäröivä sen kanssa, koska en ollut sellaista ennen valmistanut. Selailin ohjeita netistä ja pääpiirteissään ne olivat kovin samanlaisia. Päädyin melko tarkkaan noudattamaan paljon kehuja saaneeseen Mysin lampaanviulun ohjeeseen isoäidin tapaan. Taltioin sen siis tänne omien vaihekuvieni kanssa.
Resepti on julkaistu ainakin näillä tiedoilla aikaisemmin: Mysi Lahtinen, HS Kuukausiliite ja Intohimot hellallani (2004). Alkuperäisen ohjeen tekstit boldattu.
Karitsan viulu oli kotimainen ja kotoisin Närin lammastilalta http://www.narinlammastila.com

3 kg:n lampaanviulu
2 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua salviaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
12 valkosipulin kynttä
öljyä
2 dl vahvaa kahvia
3 sokeripalaa
2 dl vahvaa lihalientä
2 dl kermaa

Kastike:
paistoliemi
vähän vettä
1-2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa

Otin viulun sulamaan kaksi päivää ennen valmistamista. Tein sille hallussani olevista tuoreista ja kuivatuista yrteistä pintaan hierottavaksi marinadin sitruunaöljyn kera.

Marinadi

Paketoin viulun voipaperiin ja muoviin lepäämään. Hyvä yrttinen tuoksu täytti koko keittiön.
Paistoaamuna otin viulun hyvissä ajoin huoneenlämpöön.

Tee uunipellille hieman viulua suurempi korkealaitainen kaukalo kaksinkertaisesta alumiinifoliosta.

Alusta

Folio olisi saanut olla selkeästi isommasta rullasta peräisin. Huomasin työn edetessä että en saanut sitä kovin tiiviiksi.

Keitä kahvi ja pane sokeripalat siihen sulamaan. Mittaa yrtit, pippuri ja suola kuppiin ja sekoita mausteet keskenään. Kuori valkosipulin kynnet.

Yrtit


Yrtit ja valkosipulin pienensin koneellisesti. Seoksessa oli mukana tilkka sitruunaöljyä.

Pistele viuluun terävällä veitsellä reikiä. Täytä ne yrttiseoksella ja sulje reiät valkosipulilla. Voitele pinta öljyllä ja ripottele päälle loput yrttiseoksesta.

Yrttiseos

Laita pelti 225-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Alenna lämpö sitten 200-asteeseen, valele viulu kahvilla ja lirauta hieman kermaa päälle.

Kermaa päälle

Noin kymmenen minuutin kuluttua voit kaataa viulun päälle lihaliemen.

Lihalientä

Lihaliemen vamistin omasta aikaisemmin tekemästäni luuliemestä sekä yhdestä kasvisliemikuutiosta.

Odota taas kymmenisen minuuttia ja kaada sitten loput kermat paistin päälle. Hetken kuluttua on viulua ruvettava valelemaan folioon kertyneellä tuoksuvalla, mustanpuhuvalla liemellä. Mitä ahkerammin jaksat paistia valella, sitä maistuvamman ja kauniimmin soivan viulun saat palkaksi. Laske uunin lämpö tunnin päästä 175-asteeseen. Jos liemi näyttää liiaksi kuivuvan, lisää vettä.

Valelua

Laskin uunin lämpötilan alemmas mitä Mysin ohjeessa oli. Tunnin päästä se pysyi 100-115 asteessa lopun paistamisen ajan. Lihamittarin ollessa 75 otin viulun uunista.

Nosta paisti n. 3 h kuluttua kahden haarukan avulla pelliltä. Jos tarjoat viulun kylmänä, pane se peiteltynä jäähtymään. Jos kuumana, nosta paisti hetkeksi sivuun ja kerää herkullinen liemi tarkasti talteen. Kaada folioon vielä vähän vettä ja huuhtele kaikki ihanat maut kastikekasariin. Pakkaa paisti sitten folioon, peittele ja pidä kuumana uunin jälkilämmössä sen aikaa, kun perunat kiehuvat ja kastike valmistuu.

Anna paistoliemen seisahtaa hetken aikaa kasarissa kylmässä paikassa. Rasva nousee silloin pintaan ja se on helppo poistaa. Lisää vettä, jos lievennystä tarvitaan. Maistele. Kuumenna liemi , suurusta se vesi/jauhoseoksella ja keitä kypsäksi. Lisää lopuksi kerma.

Viulun lisukkeeksi tein selleri-perunapyreetä. Esikuvaohjeena oli Soppa 365 ohje https://www.soppa365.fi/reseptit/glorian-ruoka-ja-viini/kasvis-lisukkeet-juhli-ja-nauti-kastikkeet-tahnat-ja-marinadit
Lisäsin mukaan vain muutaman jauhoisen perunan.

Aterialla

Valmiista viulusta ei sitten tullutkaan erikseen kuvaa 😀

Jälkiruokana oli meidän perheen perinteinen rahka-kerma-pasha.

Pasha

Hyvää oli kaikki.

Possua thaityyliin

Aasialainen keittiö on suuri rakkauteni. Kovasti koetan saada aikaiseksi makukokonaisuuksia joita vaikkapa Thaimaassa olen saanut nauttia. Joskus onnistuu paremmin joskus hieman hakien 😀

Tänään raaka-aineina possua, sipulia, valkosipulia, kevätsipulia, raastettua inkivääriä ja porkkanaa, paprikaa pieninä palasina, limen mehu ja sitruunaruohon palasia sekä tuoretta korianteria.

Raaka-aineet

Lisäksi käytin punaista curry-tahnaa ja inkivääritahnaa sekä kalakastiketta. Itse kastike syntyi kookoskermasta ja vedestä.

Wokkiin kaikki ainekset vuorollaan öljytilkassa. Aloitin possulla ja sipuleilla.

Valmis kastike

Lime hieman puski läpi, joten seuraavaan kertaan sitten puolikkaan mehu on riittävä. Lisukkeena basmatiriisiä, vaikka olisi tuo mennyt ihan sinälläänkin.

Gulassi

Huomasin itsellenikin yllätykseksi, että tallenteissani ei ole Gulassia. Tuota mainiota keittoa, jota rakastan nauttia vuorikävelyillä Alpeilla. Parhaimmillaan tuo keitto onkin kun on kiivennyt vuorelle ja pysähtynyt levähtämään henkeäsalpaaviin maisemiin. Salpaantuminen on kyllä ihan todellista, sillä ilman sitä noihin maisemiin ei pääse.

Siispä gulassiin. Pitkään haudutettava ruoka lähti alkuun jo edellisenä päivänä. Ja näin minä sen tälläkertaa tein.

Ensiksi keitolle pohja.

n. 500 g naudan lihaa pieninä paloina
n. 500 g porsaan lihaa pieninä paloina

Paloittele lihat pieniksi

Lihat

2 sipulia lohkoina
1 porkkana paloina
5 valkosipulinkynttä
pari sellerin vartta
Pala piparjuurta
2 tomaattia paloina
3 tl savupaprikajauhetta
1 rkl mustapippurirouhetta
2 rkl suolaa

Makua keittoon

1. Kaikki raaka-aineet pataan. Päälle kiehuvaa vettä niin, että kaikki peittyy. Pataan kansi päälle ja uuniin. Kypsennä 150 asteessa 3-4 tuntia.

Pataan


2. Poista lihat liemestä.

Lihat hauduttamisen jälkeen


3. Soseuta kaikki loput sauvasekoittimella. Väri ei ole hehkeä, mutta sitäkin maukkaampi.

Keittopohja ja liha kylmään yön yli. Tai jos on aloittanut jo aamulla riittävän aikaisin niin seuraavaksi suoraan itse keiton valmistamiseen.

Gulassikeitto

0,5 dl oliiviöljyä
purkki tomaattipyreetä
kaksi purkkia/tölkkiä tomaattimurskaa (Tässä oli Muttia)
2 rkl paprikajauhetta
n. 500 g perunaa lohkoina
pari paprikaa paloina
2 porkkana paloina
lehtipersiljahaketta
2 tl Habaneromurskaa
2 sipulia hakkeena
2 sellerinoksaa viipaleina

Freesaus

1. Freesaa oliiviöljyssä tomaattipyree, sipulit ja paprikajauhe. Lisää soseutettu keittopohja ja kiehauta.

Keittoaineksia

2. Lisää loput raaka-aineet ja hauduta kasvikset kypsiksi.

Keitto

3. Lisää lopuksi lihapalat. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, tabascoa yms. Tarjoa smetanan kanssa.

Ja hetkessä sitä olikin ihan muissa maisemissa 🙂

Matkalla huipulle

Ja parhaimmalla ruokapaikalla.

Gulassia 2800 metrissä

Jauhelihamureke pekonikääreellä

Tarvitaan:
pekonia
500 g jauhelihaa
2 sipulia silpputtuna
pari valkosipulin kynttä pienittynä
porkkana ihan pieninä kuutioina
1 muna
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria
5 kirsikkatomaattia halkaistuna
Koskenlaskija-juustoa

Vuorasin vuokan pekoniviipaleilla siten, että pekoniviipaleet tulivat lomittain koko vuoan alueelle pohjasta reunoille saakka.
Sekoitin taikinan ja maustoin.
Kananmunan lisäsin viimeisenä

Laitoin puolet taikinasta pekoniviipaleiden päälle vuokaan, asetin halkaistut
tomaatit sekä Koskenlaskijajuuston viipaleet tomaattien päälle. Loppu taikina päälle ja käänsin pekoniviipaleiden reunat vuokan päälle sen verran kuin ulottuivat.

Uuni 225 astetta ja puolisen tuntia.
Uunista tullessa mureke sai hieman vetäytyä. Kumosin sen lautaselle.

Mureke

Hyvä ja mehevä lopputulos.

Leikattu mureke

Voi tehdä toistekin. Täytteitä voi vaihdella kauden mukaan.

Valkosipulikermaperunat

Laitan edellisen kalan lisäkkeenä olleen kermaperunaohjeeni myös muistiin.

Otetaan perunoita kilon verran, kuoritaan ja siivutetaan se mahdollisimman pieneksi siivuksi. Lisäksi otin yhden valkosipulin jonka hakkasin pieneksi muruksi.
Siivutetu perunat päätyivät kylmään kylpyyn.

Perunat

Huuhtelin perunoita hyvin kylmällä vedellä. Huuhdotut siivut laitoin pyyheliinalle kuivumaan. Painelin pinnat mahdollisimman kuiviksi.

Wokkipannuun öljyä ja valkosipulirouhe sinne.

Wokattua valkoispulia

Pari kourallista perunoita joukkoon. Mukaan myös mausteita – suolaa ja musta/valkopippuria. Kypsytetään sen verran että perunasta tulee kuultavaa ja on saanut hieman väriä.

Wokatut ainekset

Uuniin

Kun kaikki on wokattu perunat siirretään uunivuokaan ja täytetään vuoka kermalla. Niin paljon kermaa että heikompia hirvittää.

Uuniin n. 200 astetta alkuun ja paistoaika suunnilleen tunti. Alkuun pintaan hieman väriä ja loppu aika folion alla hautuen. viimeisen puolen tunnin ajan uunin lämpötila oli siinä 170 astetta.

Valmis vuoka

Ja hyvää tuli.

Hiillostettu siika

Netin syövereistä löysin ajatuksen kotipaistinpannulla tehdystä hiillostetusta kalasta. Pitihän sitä kokeilla.

Alkuun pari hyvän kokoista siikaa esille. Leikkasin suomustetut fileet annospaloihin ja nahkapuolelle tein muutaman viillon.

Siika

Kuumensin valurautapannuni hyvin kuumaksi ja laitoin suolaa pannun pohjan täyteen. Käytin karkeaa merisuolaa, mutta ehkä suolamyllyllä rouhittu hieman pienenpirakeinen olisi riittävä.
Fileet pannulle nahkapuoli alaspäin.

Suolaa pannulla

Paistumisen ajaksi peitin pannut leivinpaperilla ja laitoin päälle painon.

Paino

Painona käytin toista paistinpannua. Paino ehkäisee kalapalojen käpristymisen ja tasaisen paahtumisen suolapedillä.

Paistuneet kalat

Paistoin fileitä ehkä n. 3 min/puoli. Rapsuttelin pinnalta isot suolarakeet pois.

Ateria

Kalasta tuli mehukas ja maukas ilman sen kummempia mausteita. Lisäkkeenä oli tälläkertaa valkosipuliset kermaperunat ja keitettyjä porkkanoita.

Perulainen Ceviche

Katsoin ohjelmaa Villen keittiö 30 minuutissa
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/27/ikivanhat-ruokaperinteet-yhdistyvat-perulaisessa-keittiossa
Perun jaksossa oli mukana kansallisruokana chevicheä. Sitähän piti kokeilla ja hyvää tuli.
Ohje tänne talteen. Jätin pois alkuperäisen ohjeen maissit ja bataatit.

Ceviche:

1 ½ kiloa siikafilettä
½ kg sitruunoita
½ kg limeä
1 kokonainen valkosipuli, hienonnettuna
1 punasipuli
inkivääriä
suolaa & mustapippuria
2 ruukkua tuoretta korianteria
aji- tai habanerochiliä

Fileoi kala ja leikkaa se kuutioiksi.

Siikapalat

Siikapalat

Purista limeistä ja sitruunoista mehu ja yhdistä ne kulhossa, johon lisätään hienonnettu chili, korianteri ja punasipuli.

Mausteet

Mausteet

Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoitetaan ainekset

Sekoitetaan ainekset

Kaada kastike kalan päälle ja sekoita. Anna marinoitua vartin verran kylmässä.

Lopputuloksena aivan mahtavan aromikasta kalaa 🙂

Valmista tuli

Valmista tuli

Karitsan lapa

Ostin taannoin puolikkaan karitsan. Karitsan ensimmäinen ruoka tuli tälle päivälle.
Pakastimesta otin sulamaan edellisenä iltana palan lapaa.

Lapapala

Lapapala

Meinasin kuutioida palan, mutta se olikin luullinen, joten tein vain joitakin viiltoja pintaan.
Paistoin rautapadassa pinnat kiinni (voita) ja lisäsin pataan vettä, luulientä ja yrttejä – minttua ja rosmariinia. Mausteksi suolaa ja rouhittua mustapippuria.

Patayrtit

Patayrtit

Lambi sai hautua uunissa 150 asteessa pari tuntia. Sillä aikaa pilkoin nauriin, pari porkkanaa, ison punajuuren ja sipuleita (kelta- ja valkosipulia sekä purjoa) pataan ja jatkoin hauduttamista vielä pari tuntia laskien lämmön 100 asteeseen.

Pata

Pata

Nestettä tuli vähän turhan paljon, mutta ei haittaa. Sen voi ottaa talteen ja laittaa luuliemenä pakastimeen seuraavia aterioita varten.

Annos

Annos

Lopputulos oli oikein herkullinen.

Palapaisti

Viikolla tilasin tuottajalta lihaa. Suomalaista naudanlihaa 10 kiloa kotitila.fi palvelun kautta. Lähetys tuli ja hetihän sitä piti ryhtyä testaamaan.

Syntyi palapaistia. Liha oli valmiiksi paloiteltua ja vakumiin pakattua. Annoin sen rauhassa lämmetä huoneen lämmössä ennen valmistamista.

Ainekset

Ainekset

Palapaistin ainekset pidin yksinkertaisina. Pari porkkanaa, pari valkosipulin kynttä ja sipuli sekä lihat.

Pannulla

Pannulla

Paistoin palaset voissa kuumalla pannulla.

Pinta

Pinta

Kääntelin palat niin että pinnat paistuivat joka puolelta. Paistoin pannulla myös sipuliin hieman väriä.

Pata

Pata

Siirsin palat, sipulit ja pilkotut porkkanat pataan. Lisäsin 1,5 dl vettä ja vajaan purkin kermaa. Mausteeksi suolaa ja mustapippurirouhetta.

Palapaisti

Palapaisti

Pata kansineen uuniin hautumaan reiluksi tunniksi. Liha oli valmiiksi niin mureaa että kovin pitkää haudususaikaa ei tarvittu. Palapaistin lisukkeeksi laitoin ihan tavallista perunamuusia. Lisänä vielä thaimaalaistyyppistä kurkkusalaattia.

Annos

Annos

Maku oli erinomainen eikä mitään maustekikkailuja tarvittu.

Yrttisiika

Ja tästä talteen taas hyvä ohje.

siika fileinä
suolaa
tuoretta rosmariinia
tuoretta persiljaa varsineen
tuoretta ruohosipulia
tuoretta korianteria
sitruunamehua (yhden sitruunan mehu)
3–4 valkosipulinkynttä siivutettuna
oliiviöljyä
voita

Nosta siikafileet sopivan kokoiseen vuokaan. Ripottele sisälle ja päälle suolaa ja sitruunamehua. Laita osa yrteistä kalojen sisään ja alle sekä päälle. Lisää valkosipuli ohuina viipaleina. Pirskota kaloille ja vuokaan öljyä ja laita paalle muutama voinokare.

Yrtit olivat kaikki niitä mitä olen kesän ajan kasvattanut itse. Piti testata miten sopivat yhteen 🙂

Kypsennä 200 asteessa 20–35 minuuttia kalan koosta riippuen. Kokeile kalan kypsyyttä. Kun selkäevä irtoaa helposti vetäisemällä, kala on kypsä.
Tarjoa lisäkkeeksi esimerkiksi höyrytettyä tai vokattua kaalia tai muita kasviksia sekä pilahviriisiä.

Siikaa uunissa

Siikaa uunissa

Chilimarinoitu broileri

Päivän raaka-aineena oli broilerin fileet.
Fileet laitoin muutamaksi tunniksi marinadiin:

½ dl öljyä
limetin mehua
1 dl chilikastiketta
1 dl soijakastiketta
5 murskattua/pienittyä valkosipulinkynttä
2 cm raastetua inkivääriä
1 hienonnettu chili (itse kasvatettu 🙂 )

Marinadin mausteet

Marinadin mausteet

Kaikki ainekset sekaisin ja fileet marinadiin.

Marinadissa

Marinadissa

Broiskujen marinoituessa silppusin pieneksi perunaa, lanttua, porkkanaa, valkosipulia ja sipulia.

Juurekset

Juurekset

Pintakuivatut juurekset ja sipulit wokkasin ja broiskun paistoin pannulla.

Kastike syntyi vedestä, kermasta ja kanttarellituorejuustosta.

Valmis annos

Valmis annos

Ja ei kun syömään.

Poro padassa

Uusi valurautapata pääsi jälleen käyttöön. Moni tuttu ruoka on siinä valmistettuna saanut uutta syvyyttä aromeihin. Tänään kokeiluun pääsi poro.

Valikoimassa oli:

1/2 kg poroa
pekonia
Sipuli
Valkosipulia
porkkanaa
palsternakkaa
kuivattuja suppilovahveroita
kantarellifondia
laakerinlehtiä
timjamia
5d vettä
reilu 1dl kermaa

Poro

Poro

Hileinen poro puukolla ohuiksi siivuiksi.

Pekonia

Pekonia

Pannulla ruskistin pekonit, poron ja sipulit.

Pataan

Pataan

Kaikki pataan ja lisäksi paloitellut porkkana ja palsternakka.
Vesi ja mausteet sekä kerma sekaan ja koko komeus uuniin hautumaan.
n. 170 astetta ja pari tuntia tai vaikka enemmänkin jos asteita vähentää.
Seurataan nesteen haihtumista ja tarvittaessa lisätään.

Uunista tullut

Uunista tullut

Pata pöytään ja lisäksi juursmuusia. Tänään se syntyi lantusta, palsternakasta ja perunasta.

Annos

Annos

Valmis annos 🙂

Page 3 of 4

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi