Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: selleri

Pääsiäinen 2020

Hiljainen oli pääsiäispöytä tänä vuonna. Perinteisen perhepäivällisen sijaan oli kattaus kahdelle.

Lampaan viulu jäi myöhempää tarvetta varten vielä pakastimeen. Ehkä sen voi jo helluntaiksi paistaa koko poppoolle 😀

Korona-pääsiäinen mennään sitten hieman erilaisella menulla. Alkukeitto kuitenkin sen verran makoisa, että laitan reseptin talteen.

  • sipulia
  • valkosipulia
  • öljyä
  • mukulaselleriä
  • pari jauhoista perunaa
  • kermaa
  • smetanaa

Ripaus suolaa ja valkopippuria mausteeksi maun mukaan.

Sipuli ja valkosipulinkynnet pieniksi. Kuullotin sipuleita öljyssä hetken ja jätin hautumaan. Selleri ja peruna palasiksi ja kiehumaan. Sekaan vähän kasvifondia tms. mitä sattuu olemaan.

Keitetään kypsäksi. Pois liedeltä ja sauvasekoittimella soseeksi. Soseen valutin vielä siivilän läpi, niin ei jäänyt yllättäviä sattumia.

Sose takaisin kattilaan ja kerma sekä mausteet perään. Kuumennus ja sekoitus. Lopuksi vielä hieman smetanaa joukkoon.

Keitto lautaselle ja hieman tuoretta persiljaa päälle.

Sellerikeitto

Pääruokana oli täytetty bataatin puolikas.
Helppo ohje sekin. Halkaise bataatti ja sivele pinta öljyllä. Laita uuniin n. 200 astetta/40 min eli kunnes bataatti on pehmeä.

Kaavi kuori tyhjäksi bataatista.

Paista ja mausta haluamallasi tavalla jauheliha ja sipuli sekoitus. Lisäsin sekaan vielä pienittyä paprikaa ja lorauksen tomaattisosetta. Sekoita kaikki yhteen ja laita takaisin bataatin kuorien sisään. Päälle juustoraastetta. Uuniin siksi aikaa että juusto sulaa päälle.

Täytetty bataatti

Parsat valmistuivat myös uunissa. Pyöräytys ensin sitruunaöljyssä ja mausteena sormisuolaa ja mustapippurirouhetta. Kypsyy muutamassa minuutissa – samassa ajassa kuin täytetyt bataatit lämpenivät ja juusto suli.

Kattaus

Tomahawk pihvi

Korona-ajan päivittäiset appeet ovat olleet vähintäänkin erikoisia. Pitkästä aikaa vapaapäivä niin sai ihan keskittyä ruuan laittamiseen.

Perinteisesti pitkänäperjantaina on ollut ruokana suunnilleen sipulikeittoa ja omena. Kärsimystä kuvaavaa sekin ape.

Nyt mentiin eri kaavallta. Olin viimeksi kaupassa käydessäni löytänyt Tomahawk-pihvejä. En muista että olisin koskaan moisia laittanut. Siispä toimeen kun viimein aikaa ilmaantui.

Tarvittiin:

  • 2 porsaan tomahawk-pihviä
  • kokonainen valkosipuli
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • sormisuolaa
  • 2 rkl voita
  • yrttejä pakastimesta

Lihat hyvissä ajoin lämpenemään kylmästä.

Pihvit

Hieroin pintaan suolaa ja mustapippuria ja jätin edelleen odottelemaan pöydälle.

Valmistelin valkosipulin, leikkasin pään pois, niin että kynnet hieman leikaantuivat.

Valkosipuli

Liraus öljyä kynsille. Kääräisin folioon ja laitoin uuniin hautumaan n. 30 min/180 astetta. Ihana valkosipulin tuoksu täytti kodin!

Pihvit

Valkosipulin hautuessa valmistelin pihvit alkuun. Voi-öljy seoksessa paistoin pihvejä muutaman minuutin pannulla. Hyvä pinta ja yrteillä vahvistettu rasva maustoi pihviä lisää. Valkosipuli pois uunista ja sen pusertaminen pannulle. Hautunut ja pehmeä valkosipuli pyörahteli rasvassa ja nostelin sitten pihvien päälle.

Uunissa

Koko pannu uuniin kaikkine aromeineen. Aikaa ehkä n. 15 min ja pihvit olivat kypsiä. Tänään käsittelyssä porsas, joten sai olla kypsä. Jos muusta lihasta niin medium tai rose on passeli.

Kun sopiva kypsyys on melkein saavutettu, niin piffit pois uunista ja pannun päälle folio. Saavat vielä hautua siellä hetken.

Uuniin päätyi lisukkeeksi myös selleri-perunagratiini. Enimmäkseen selleriä – sitä lanttumallia.

  • juuriselleriä
  • jauhoista perunaa
  • juustoraastetta
  • suolaa
  • mustapippuria
  • kermaa

Uuniin, 180 astetta ja 30 min.

Annos

Kaikki oli hyvää ja maukasta. No, jos ruuassa on rasvaa ja kermaa niin eihän se voi muuta olla. Tomahawk oli kypsänäkin niin iso että osa jäi päivälliselle 😀

Koronakanaa wuhanilaiseen tapaan

Tänään tehdään terveysvaikutteista kanaruokaa. Kaapissa on luomu kurkumaa, jota on jossakin kohden kulkeutunut kaupasta kotiin. Kurkumalla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia ja sen nimiin vannotaan montaa muutakin hyvää vaikutusta ihmisen elossa. Eli hyvin terveellistä ruokaa syntymässä.

Kurkuma on myös hyvä luonnon värjäämiseen soveltuva aines. Pidä siis huolta, että kurkuma ei värjää mitään sellaista, jonka et halua olevan keltaista.

Koronakanaan tarvitaan :

  • Kanaa
  • Inkivääriä
  • Valkosipulia
  • Kaalia
  • Kurkumaa
  • Paprikaa
  • Varsiselleriä
  • Minitomaatteja
  • Chiliä
  • Öljyä
  • Korianteria
  • Kookosmaitoa
  • Limen mehua

Tarvikkeita

Alkuun raastetaan inkivääri ja kurkuma raastimien pienimmällä terällä. Chili ja valkosipuli pienitään.

Pilkotut maut

Kurkuma ja valkosipuli sekä muut pilkotut aineet pieneen kasariin ja muhimaan muutamaksi minuutiksi öljyn kanssa. Maut pyöristyvät ja pehmenevät.

Kasarissa

Mausteiden muhiessa siivutetaan varsiselleri, kaali ja paprika.

Muut ainekset

Kanapalat wokataan tai paistetaan pannulla niin että pinta ruskistuu.

Paistaminen

Kaalit ja muhinneet mausteet lisätään wokkipannuun.

Wokkailua

Kun vihannekset ovat hetken kypsyneet, mukaan lisätään kookosmaito, tomaatit ja korianteri.

Korianteri

Annetaan kiehahtaa. Lisätään limen mehu. Tarkistetaan mausteet.

Koronakana

Kurkuma on voimakkaasti värjäävää, joten kannattaa olla tarkkana kaikessa minne kurkumaa tai valmista ruokaa tipahtelee 🙂

Annos

Lisukkeena tänään riisiä.

 

Porsaan kylkisiivut

Tänään syntyi varsin helppo uuniruoka kaikkien uusien perunoiden jälkeen.
Porsaan kylkisiivuja oli päätynyt talouteen jonkun kauppareissun mukana. Pitihän ne laittaa.

Pilkoin ensin muut ainekset sopiviksi uunipaloiksi.

Juurekset

Kaapista löytyi muutama iso ruotsalainen varhaisperuna, porkkanaa, varsiselleriä, sipulia ja valkosipulia.

Seuraavaksi parvekepuutarhasta hieman yrttejä.

Yrtit

Salviaa, basilikaa ja timjamia. Hienonsin yrtit pieneksi ja sekoitin oliiviöljyyn. Lisäsin mukaan vielä ruususuolaa ja mustapippurirouhetta.

Pellille

Pyöräytin juurekset öljyseoksessa.

Kaikki sujuvasti pellille sopivaan järjestykseen.

Yrttiset ainekset

Loput yrttiöljyt vielä ripottelin kylkisiivuille.

Uuniin 120 astetta ja pelti uuniin n. 50 minuutiksi.

Hyvää oli, eikä ruokaa tarvinnut kovin paljoa ollakseen kylläinen 😀

Annos

Pääsiäislammas

Päsiäiseksi olin säästänyt syksyllä hankkimastani karitsan puolikkaasta viulun. Olin hieman epäröivä sen kanssa, koska en ollut sellaista ennen valmistanut. Selailin ohjeita netistä ja pääpiirteissään ne olivat kovin samanlaisia. Päädyin melko tarkkaan noudattamaan paljon kehuja saaneeseen Mysin lampaanviulun ohjeeseen isoäidin tapaan. Taltioin sen siis tänne omien vaihekuvieni kanssa.
Resepti on julkaistu ainakin näillä tiedoilla aikaisemmin: Mysi Lahtinen, HS Kuukausiliite ja Intohimot hellallani (2004). Alkuperäisen ohjeen tekstit boldattu.
Karitsan viulu oli kotimainen ja kotoisin Närin lammastilalta http://www.narinlammastila.com

3 kg:n lampaanviulu
2 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua salviaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
12 valkosipulin kynttä
öljyä
2 dl vahvaa kahvia
3 sokeripalaa
2 dl vahvaa lihalientä
2 dl kermaa

Kastike:
paistoliemi
vähän vettä
1-2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa

Otin viulun sulamaan kaksi päivää ennen valmistamista. Tein sille hallussani olevista tuoreista ja kuivatuista yrteistä pintaan hierottavaksi marinadin sitruunaöljyn kera.

Marinadi

Paketoin viulun voipaperiin ja muoviin lepäämään. Hyvä yrttinen tuoksu täytti koko keittiön.
Paistoaamuna otin viulun hyvissä ajoin huoneenlämpöön.

Tee uunipellille hieman viulua suurempi korkealaitainen kaukalo kaksinkertaisesta alumiinifoliosta.

Alusta

Folio olisi saanut olla selkeästi isommasta rullasta peräisin. Huomasin työn edetessä että en saanut sitä kovin tiiviiksi.

Keitä kahvi ja pane sokeripalat siihen sulamaan. Mittaa yrtit, pippuri ja suola kuppiin ja sekoita mausteet keskenään. Kuori valkosipulin kynnet.

Yrtit


Yrtit ja valkosipulin pienensin koneellisesti. Seoksessa oli mukana tilkka sitruunaöljyä.

Pistele viuluun terävällä veitsellä reikiä. Täytä ne yrttiseoksella ja sulje reiät valkosipulilla. Voitele pinta öljyllä ja ripottele päälle loput yrttiseoksesta.

Yrttiseos

Laita pelti 225-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Alenna lämpö sitten 200-asteeseen, valele viulu kahvilla ja lirauta hieman kermaa päälle.

Kermaa päälle

Noin kymmenen minuutin kuluttua voit kaataa viulun päälle lihaliemen.

Lihalientä

Lihaliemen vamistin omasta aikaisemmin tekemästäni luuliemestä sekä yhdestä kasvisliemikuutiosta.

Odota taas kymmenisen minuuttia ja kaada sitten loput kermat paistin päälle. Hetken kuluttua on viulua ruvettava valelemaan folioon kertyneellä tuoksuvalla, mustanpuhuvalla liemellä. Mitä ahkerammin jaksat paistia valella, sitä maistuvamman ja kauniimmin soivan viulun saat palkaksi. Laske uunin lämpö tunnin päästä 175-asteeseen. Jos liemi näyttää liiaksi kuivuvan, lisää vettä.

Valelua

Laskin uunin lämpötilan alemmas mitä Mysin ohjeessa oli. Tunnin päästä se pysyi 100-115 asteessa lopun paistamisen ajan. Lihamittarin ollessa 75 otin viulun uunista.

Nosta paisti n. 3 h kuluttua kahden haarukan avulla pelliltä. Jos tarjoat viulun kylmänä, pane se peiteltynä jäähtymään. Jos kuumana, nosta paisti hetkeksi sivuun ja kerää herkullinen liemi tarkasti talteen. Kaada folioon vielä vähän vettä ja huuhtele kaikki ihanat maut kastikekasariin. Pakkaa paisti sitten folioon, peittele ja pidä kuumana uunin jälkilämmössä sen aikaa, kun perunat kiehuvat ja kastike valmistuu.

Anna paistoliemen seisahtaa hetken aikaa kasarissa kylmässä paikassa. Rasva nousee silloin pintaan ja se on helppo poistaa. Lisää vettä, jos lievennystä tarvitaan. Maistele. Kuumenna liemi , suurusta se vesi/jauhoseoksella ja keitä kypsäksi. Lisää lopuksi kerma.

Viulun lisukkeeksi tein selleri-perunapyreetä. Esikuvaohjeena oli Soppa 365 ohje https://www.soppa365.fi/reseptit/glorian-ruoka-ja-viini/kasvis-lisukkeet-juhli-ja-nauti-kastikkeet-tahnat-ja-marinadit
Lisäsin mukaan vain muutaman jauhoisen perunan.

Aterialla

Valmiista viulusta ei sitten tullutkaan erikseen kuvaa 😀

Jälkiruokana oli meidän perheen perinteinen rahka-kerma-pasha.

Pasha

Hyvää oli kaikki.

Gulassi

Huomasin itsellenikin yllätykseksi, että tallenteissani ei ole Gulassia. Tuota mainiota keittoa, jota rakastan nauttia vuorikävelyillä Alpeilla. Parhaimmillaan tuo keitto onkin kun on kiivennyt vuorelle ja pysähtynyt levähtämään henkeäsalpaaviin maisemiin. Salpaantuminen on kyllä ihan todellista, sillä ilman sitä noihin maisemiin ei pääse.

Siispä gulassiin. Pitkään haudutettava ruoka lähti alkuun jo edellisenä päivänä. Ja näin minä sen tälläkertaa tein.

Ensiksi keitolle pohja.

n. 500 g naudan lihaa pieninä paloina
n. 500 g porsaan lihaa pieninä paloina

Paloittele lihat pieniksi

Lihat

2 sipulia lohkoina
1 porkkana paloina
5 valkosipulinkynttä
pari sellerin vartta
Pala piparjuurta
2 tomaattia paloina
3 tl savupaprikajauhetta
1 rkl mustapippurirouhetta
2 rkl suolaa

Makua keittoon

1. Kaikki raaka-aineet pataan. Päälle kiehuvaa vettä niin, että kaikki peittyy. Pataan kansi päälle ja uuniin. Kypsennä 150 asteessa 3-4 tuntia.

Pataan


2. Poista lihat liemestä.

Lihat hauduttamisen jälkeen


3. Soseuta kaikki loput sauvasekoittimella. Väri ei ole hehkeä, mutta sitäkin maukkaampi.

Keittopohja ja liha kylmään yön yli. Tai jos on aloittanut jo aamulla riittävän aikaisin niin seuraavaksi suoraan itse keiton valmistamiseen.

Gulassikeitto

0,5 dl oliiviöljyä
purkki tomaattipyreetä
kaksi purkkia/tölkkiä tomaattimurskaa (Tässä oli Muttia)
2 rkl paprikajauhetta
n. 500 g perunaa lohkoina
pari paprikaa paloina
2 porkkana paloina
lehtipersiljahaketta
2 tl Habaneromurskaa
2 sipulia hakkeena
2 sellerinoksaa viipaleina

Freesaus

1. Freesaa oliiviöljyssä tomaattipyree, sipulit ja paprikajauhe. Lisää soseutettu keittopohja ja kiehauta.

Keittoaineksia

2. Lisää loput raaka-aineet ja hauduta kasvikset kypsiksi.

Keitto

3. Lisää lopuksi lihapalat. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, tabascoa yms. Tarjoa smetanan kanssa.

Ja hetkessä sitä olikin ihan muissa maisemissa 🙂

Matkalla huipulle

Ja parhaimmalla ruokapaikalla.

Gulassia 2800 metrissä

Lauhkea laukkakeitto

Toivelistalla oli tänään Lauhkea laukkakeitto. Sellaisen reseptin olen joskus netin syövereistä löytänyt ja keiton tehnyt. Ihanan samettista ja aromikasta keittoa. Vaan en löytänyt enää.
Kovan penkomisen jälkeen löysin omia merkintöjäni keiton valmistamisesta. Laitankin sen nyt tähän talteen seuraavaa kertaa varten. Reseptin alkuperästä en siis tiedä mitään.

Tarvitaan
Kokonaisia isoja valkosipuleita
Palsternakkaa
Juuriselleriä
Sipulia
Kermaa
Persiljaa tai muita yrttejä maun mukaan
Mustapippuria
Kasvisliemikuutio
Vesi

Voita
öljyä

Valkosipulit uuniin

Valkosipulit uuniin

Alkuun uuniin kokonaisia valkosipuleita (9 kpl tänään). Leikkasin ”hatun” pois. Pistin uunivuokaan ja folioon. Uuniin 40-50 min ja asteita siinä 200. Uunissa ne pehmentyvät ja voi käytännössä puristaa kynnet ulos paahtamisen jälkeen.

Kuullotetut juurekset

Kuullotetut juurekset

Valkosipuleiden muhiessa pilkoin pieniksi siivuiksi palsternakkaa (200g) ja juuriselleria (200g) ja omenan kokoisen sipulin. Nämä kuullotin pannulla voi/öljy-seoksessa kuultaviksi ja hieman rusahtaviksi.

Kaikki hautumaan kattolaan

Kaikki hautumaan kattilaan

Juurekset kattilaan ja perään 1,2 l vettä sekä kasvisliemikuutio.

Annoin hiljalleen kiehua niin kauan kun valkosipulit muhivat uunissa. Uunin pehmentämät valkosipulit on helppo puristella tai kuoria keiton sekaan. Kaikki samaan kattilaan ja miedolle lämmölle hautumaan vielä puoleksi tunniksi.
Sekaan 3 dl kermaa sekä mausteet: mustapippuria, kuivattua persiljaa tms. yrttiä.

Kermaa ja maitoa

Kermaa ja maitoa

Kun keitto oli muhinut loppuun = kaikki mukavan pehmeitä sai liemi hieman jäähtyä ja sauvasekoittimella soseeksi koko homma. Maun tarkistus ja valmista tuli.

Valmis keitto

Valmis keitto

Keitto on alkukeittona varsin passeli. Annoksesta tuli 7 kipollista.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi