Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: broileri

Kievin kanaa

Tänään lounas oli kantaa ottava ja tarjosi hiljaista tukea ukrainalaisille.

Päätin opetella tekemään Kevin kanaa. Kiovan kana on ruokalaji, joka valmistetaan kanafileesta ja yrttivoista paneroimalla. Ruokalajin alkuperän kerrotaan olevan kiistakapulana Venäjän ja Ukrainan välillä. Molemmat kertovat olevansa sen kehittäjiä. Kiovan kana on ollut myös tärkeä osa ukrainalaista kulttuuria. Siispä tutustumaan tähän makukokonaisuuteen.

Tarvitaan:

  • Voita (valkosipulivoihin sekä paistamiseen)
  • Öljyä
  • Kolme valkosipulin kynttä
  • Persiljaa
  • Kanan fileitä
  • Kaksi kananmunaa
  • Tilkka vettä
  • Vehnäjauhoja
  • Korppujauhoja
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Ensiksi valmistetaan yrttivoi.

Siihen tarvittiin: Voita, kolme murskattua valkosipulin kynttä sekä pakastimen pohjalta persiljaa. Huoneenlämpöiseen voihin sekoitetaan muut ainekset.

Valkoisessa kulhossa voikuutioita, murskattua valkosipulia ja persiljaa

Saatu seos voidaan pyörittää tangoksi ja laittaa pakastimeen jäähtymään.

Sushien valmistamiseen käytettävä muovinen muotti on täytetty voiseoksella.

Käytän maustevoipötköjen tekemiseen joskus Japanista tuomaani sushien valmistamiseen tarkoitettua muottia. Muotti vuorataan kelmulla ja voi asetetaan muotin pohjalle. Päällimmäinen muotin osa pyöristää tuotoksen.

Valkosipulitanko josta osa paloiteltuna leikkuulaudalla

Jäähtynyt/jäätynyt valkosipulivoi pilkotaan pienemmiksi palasiksi.


Fileerausveisi on kananfileen sisällä ja on viiltänyt sinne taskun

Fileerausveitsellä leikkasin taskun fileeseen. Kannattaa varoa, että ei puhkaise filettä 🙂

Kanan fileen taskuun on laitettu valkosipulivoi palasia

Valkosipulivoin palasia laitetaan tasku täyteen. Taskun pää sidotaan koktailtikulla umpeen niin että maustevoi ei karkaa sisältä pois.

Kolme lautasta, kaksi punaista ja yksi valkoinen. Valkoisessa lautasessa on kananmunaa ja punaisissa vehnäjauhoja ja korppujauhoja

Kuorrutukseen tarvitaan kolme ainesta. Kaksi kanamunaa rikotaan ja lisätään sekaan tilkka vettä. Venhäjauhoihin sekoitetaan muut mausteet. Tällä kertaa käytössä oli suolaa ja mustapippuria. Kolmannessa lautasessa on korppujauhoja.
Kuvan ylälaidassa käsi, joka pyörittää kanafilettä muna-vesi seoksessa. Alavasemmalla lautanen jossa on valmiiksi leivitetty kanafile. Kanafile pyöritellään ensin muna-vesiseoksessa ja sen jälkeen vehnäjauhoissa. Lopuksi se pääsee korppujauhokylpyyn.

Kanafileet ovat paistinpannulla saamassa väriä pintaan

Fileet paistetaan voi-öljy seoksessa paistinpannulla keskilämmöllä sen verran että saadaan kauniin ruskea pinta.

Fileet asetetaan uunivuokaan ja uuniin n. 20 min ja asteita 200. Päälle kannattaa laittaa leivinpaperi, niin kanafileet eivät pääse palamaan ja kuivumaan.

Uunivuoka jossa paistetut fileet

Paistamisen jälkeen poistetaan tikut.

Valmis annos, kanafele, perunamuusia ja herneitä. Taustalla salaattia. Sitruunasiivuja kanafileen päällä

Ja sitten ei muuta kuin syömään. Kylkeen perunamuusia ja herneitä.

Hotwings

Pitkään on tehnyt mieli laittaa kanansiipiä. Hyvä paketti tarttui kaupasta mukaan ja tuumasta toimeen.

Tein alkuun mausteseoksen. Valmista Poppamiehen Rub-sekoitusta, paprikarouhetta ja leivinjauhetta.

RUB maustepussi, rouhittua paprikaa ja leivinjauhetta

Paprikarouheella vähän jatkoin valmista RUBia ja lisäksi meni pari ruokalusikallista leivinjauhetta. Jos kaikki syöjät ovat chilin ystäviä, niin RUBia ei tarvitse jatkaa paprikarouheella. Meillä on monenlaista syöjää, joten varmuuden vuoksi jatkan vähän.

Kanan siipeä pyöritetään mausteseoksessa
Siipipalat pyöräytetään mausteseoksessa.
siipipaloja lautasella maustumassa

Siipipalat saavat maustua puolisen tuntia. Uuni lämmitetään 200 asteeseen ja siipipalat ritilän päälle paistumaan. Ritilän alle kannattaa laittaa pelti ja leivinpaperi, niin mahdolliset ylimääräiset rasvat tippuvat pellille eivätkä uunin pohjalle.

siipipalat uunissa ritilän päällä
Paistoaika n. 40 min. Puolessa välissä voi kanapalat kääntää niin tulee tasaisempi paisto.
Valmiit hotwingsit uunivuokassa
Valmiit siipipalat asetetaan vuokaan ja tarjoillaan kuumana, sellaisenaan tai vihanneksilla höystettynä.
Kanasiipi joka on kasteltu BBQ-kastikkeessa
Kastikkeena aikaisemmin valmistamaani BBQ-kastiketta. Kerrassaan taivaallinen yhdistelmä.
Bon Appetit

Harri Syrjäsen opissa

Sattui mainio tilaisuus päästä Harri Syrjäsen verkkokokkikouluun. Sellainen tilaisuus on ehdottomasti käytettävä hyväksi.

Valmistautuminen alkoi jo viikolla kun sai tarvikelistan:

Paistettua broilerin rintaa (kasvisvaihtoehto on halloumi), puikula muusia ja paahdettua kauden juureksia.
2 hlö

2 kpl broilerin rintafilettä mielellään nahallista
300 g puikula perunoita
1 kpl porkkana
1 kpl pieni palsternakka
1/2 kpl fenkoli
100 g voita
0,5-1 dl kermaa tai maitoa
1 rkl oliiviöljyä
3 oksaa tuoretta rosmariiniä
1 rkl hunajaa
Suolaa
Valkopippuria myllystä

Mustikka-clafoutis ja jäätelöä
riittää 4-6 hlö

200g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
0,6 l mustikoita pakaste
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
0,5 l laadukasta vanilja jäätelöä

Vaihekuvia tuli vähän vaiheittain, sillä kokkaus tapahtui yhtä aikaa Harrin kanssa.

KungfiGirl viiniä pullossa sekä vastaava alkoholitin merkki eli Zera

Viinisuositus oli myös mukana ja sitähän piti seurata. Kungfu Girl tuli ehdotuksena, lisäksi pyysin Alkon asiantuntijalta vaihtoehtoa vastaavaan alkoholittomaan versioon. Maisteluun tuli tälle aterialle ranskalainen Zera.

Harri Syrjänen opettaa tietokoneen ruudun kautta

Ensiksi käsittelyyn pääsi jälkiruoka eli Mustikka-clafoutis. Perineteinen ohje eli voi ja sokeri vaahdoksi. Seuraavaksi kananmunat vatkataan sekaan. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kahdessa osassa seokseen.

Mustikka-clafoutis taikina uunivuokassa leivinpaperin päällä

Seos laitetaan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Otetaan mustikat ja sekoitetaan niihin perunajauhot. Ohjeessa kai oli myös sokeria, mutta jätin sen pois. Mustikat lisätään taikinan päälle.

Mustikat taikinan päällä

Koko komeus uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Minulla oli n. 40 min, jonka jälkeen siirsin paistoksen parvekkeelle jäähtymään.

Juureksia uunivuokassa

Seuraavaksi oli vuorossa pääruuan juuresten käsittely. Pilkkominen tikuiksi ja asettaminen vuokaan. Päälle öljyä, hunajaa ja voinokareita sekä suolaa ja pippuria. Ja uuniin edellisen kanssa.

Ruskistettua voita kattilassa

Ruskistettua voita olen vaihtelevalla menestyksellä tehnyt aikaisemminkin, mutta nyt se onnistui ehkä paremmin kun teki samaa tahtia kokin kanssa. Voita kattilaan, annetaan sulaa ja poreilla, kuohua, heilutellaan kunnes kuohunta tasaantuu ja ruskea sakka päätyy pohjalle. Sitten kattila kylmään veteen. Keitos asettui hienosti 🙂Broilerin rintafileet pannulla

Viimein käsittelyyn pääsivät broilerin rintafileet. Omani olivat isot ja luulliset, joten niiden valmistumiseen meni kauemmin kuin mallina olleet fileet. Mausteeksi reilusti suolaa ja valkopippuria. Paistoin pinnat pannulla ja siirsin uunivuokaan jatkamaan kypsymistä vihannesten kanssa.

Annos lautasella

Lihan ja kasvisten lisäksi valmistuksessa oli muusi puikulaperunoista. Perunat kypsiksi ja vatkaimella sekaisin. Lisäksi reilusti voita ja kermaa. Jatketaan vatkaamista kunnes muusi on kuohkeaa. Lautaselle muusin keskelle kuoppa jonne lisätään ruskistettua voita. Samaa kastiketta lirutellaan vielä lihojen päälle.

Jälkiruoka mustikkapiiras jäätelöllä

Jäkiruuan aikaan Mustikka-clafoutis oli jjäähtynyt ja siitä sai leikattua mukavasti paloja. Kylkeen hyvää vaniljajäätelöä ja valmista.

Erinomaisia makuja tuli koettua tällä aterialla. Kiitos Harri Syrjänen 🙂 ja KNT, joka tämän kokkikoulun tarjosi.

Hyvää nuorisotyönpäivää kaikille.

 

Minttu-sitruuna broileri

Piti kokeilla hieman toisenlaista broiskua. Usein jätän marinoimatta, kun en varsinaisesti tykkää käsitellä kanaa raakana. Nyt kuitenkin marinadiin ja sitten uuniin valmistumaan.

Ja näin mentiin tänään.

  • 1 dl sitruunanmehua
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • sitruunan kuorta raastettuna (taisi olla vajaa tl)
  • kuivattua minttua
  • tuoretta rosmariinia
  • pari kuivattua limen lehteä
  • kaksi hyppysellistä suolaa
  • yksi hyppysellinen mustapippuria

Aineet sekaisin ja broilerin fileet marinadiin. Olivat reilun tunnin. Muista käännellä välillä niin tulee tasaisempi marinointi.

Broilerin palat marinadissa kulhossa

Marinadissa

Marinoitumisen aikana paloittelin juurekset valmiiksi.
  • lanttua
  • porkkanaa
  • sipulia
  • valkosipulia
  • perunaa
Paloiteltuja juureksia

Paloiteltuja juureksia

Marinointiajan loppupuolella kaadoin ylimääräisen nesteen juureksille. Fileet päälle ja loput nesteet.

Juurekset ja broileri vuokassa

Juurekset ja broileri vuokassa

Uuniin vajaa 200 astetta. Saivat kypsyä rauhassa noin tunnin. Pintaa en saanut broilerille aikaiseksi, joten ripottelin valmiin ruuan päälle hieman paprikarouhetta.

Valmis ruoka uunista otettuna

Valmista tuli

Hyvä ja raikas tuoksu tuli valmistuksen aikana. Muutenkin kokonaisuus yksinkertainen ja maukas. Broileri jäi mehukkaaksi.

Valmis annos lautasella

Annos

Päälle vielä chilihilloa jota tuli tehtyä aikaisemmin.

Voi tehdä toistekin.

Broilerin paistileikkeet

Broilerin paistileikkeitä tarttui mukaan kaupasta.

Jotakin maukasta oli suunnitelmissa ja netin runsaasta ohjekirjosta pääsi tuunaamoon Soppa sivuston Kreikkalaiset paistileikkeet.

Ja näin minä ne tänään tein. Tarvikkeet:

  • broilerin paistileikkeitä
  • voita
  • valkosipulia
  • fetatyyppinen salaattijuusto
  • aurinkokuivattua tomaattia
  • lehtipersiljaa omasta maasta
  • liraus sitruunamehua
  • suola
  • mustapippuri
  • kermaa
  • lanttua
  • riisiä

Alkuun voi ja murskattu valkosipuli sekaisin. Vajaaseen puolikkaaseen mukaan myös feta, aurinkokuivattu tomaatti ja lehtipersiljasilppu sekä mausteita maun mukaan.

Broilerfileitä en saanut leikattua niin että olisi tasku jäänyt niihin, joten piti vähän muokata. Useimmista tuli rullia, joiden sisällä alkuun tehtyä tahnaa oli.

Broilerin leike täytettynä ja rullalle kierrettynä

Rullalla

Tahna oli muuten oikein hyvän makuista.

Paistoin rullat ja taskut voilla paistinpannussa.

Broilerin rullat paistinpannulla

Pannulla

Pintaan vähän väriä joka puolelle ja lopuksi hautumaan kerman kanssa kannen alle.

Ylijäämätahna valmiiden leikkeiden päällä

Loput tahnat käyttöön

Laitoin loput täytteet vielä leikkeiden päälle.

Lisukkeeksi keitin lanttukuutioita ja riisiä.

Valmis annos lautasella

Annos

Hyvää tuli ja ohje menee jatkoon. Kiitos Soppa!

Tomaattinen kookoskastike kanalle

Tomaattinen kookoskastike syntyi nopeasti kokeilevassa keittiössä. Kokemus oli taas sen verran maukas että laitetaan talteen tulevia kokeiluja varten.

Tarvikkeet:

  • Kevätsipulia 2 kpl
  • Valkosipulin kynsiä 3 kpl
  • Inkivääri, tuore n. 3cm pätkä
  • Tomaattimurska, Mutti
  • Kookoskerma, Kara
  • chili
  • Mustapippurirouhe
  • Kurkuma
  • Kaneli
  • Kalakastike
  • Sitruunamehu
  • Korianteria, tuore, pieni nippu
  • Suola
  • Voi n. 30g
  • Vesi n. 1,5 dl

Kuullotus

Inkiväärin ja valkosipulit raastoin. Kevätsipulin ja chilipalon paloittelin veitsellä.

Voita pannuun ja seos kuullottumaan.

Seuraavaksi lisäsin kookoskerman ja veden. Hetken muhimisen jälkeen vuorossa tomaattimurska ja maustaminen.

Jätin kastikkeen muhimaan pannulle.

Pannulla

Paistoin kanafileet voissa ja lisäsin kastikkeen sekaan muhimaan.

Lisukkeena halukkaille riisiä ja maissia.

Annos

Pakettikanaa uunissa

Kanan tai broilerin kanssa on aina pähkäilemistä, että ei tee aina samaa ruokaa.

Tällä kertaa piti kokeilla aikaisemmin tuntematonta valmistustapaa. Broileri kuivahtaa helposti, joten oli syytä kokeilla konsteja mehukkuuden säilyttämiseksi.

Yrtit

Ensiksi parvekepuutarhalta kaikki mahdolliset yrtit talteen. Mukaan tuli salviaa, korianteria, persiljaa, rosmariinia, timjamia ainakin.  Yrtit saksilla pieneksi silpuksi.

Fileet

Tuottajan marinoimat ja maustetut kanafileet uunivuokaan ja yrttisilppu päälle. Keittiöstä löytyi parhaat päivänsä nähnyt sitruuna, jonka vielä lisäsin päällimmäisiksi.

Yleensä käytän maustamattomia tuotteita, mutta tällä kertaa saatavuus oli heikompi.

Pergamiini

Hieman vuokaa reilumpi pala pergamiinia tai leivinpaperia. Tilkka öljyä päälle ja öljysin koko paperin.

Fileiden päälle nokare voita ja kauniisti pakettiin niin että pergamiini menee hieman myös fileiden alle. Tämän konstin sanotaan ehkäisevän kuivumista.

Paketoitu kana

Uuniin n. 200 astetta. Ja noin puolisen tuntia on hyvä aika. Jos on lihamittari käytössä niin, n. 75 asteessa on melko hyvä lopputuotos.

Paistettu

Annoin hetken vetäytyä.

Annos

Lisänä salaattia homejuustomuruilla ja halukkaille myös riisillä.

Päivän juomana raikas ja kuohuva Henkel juoma.

Henkel

Juomakuva Siipan, muut omia 🙂

 

Kanaa ja sitruunaruohoa

Tuli tehtyä taas vahingossa hyvää ruokaa. Kaikenlainen kokeileminen chilin kanssa on lisääntynyt satokauden tässä vaiheessa. Parvekepuutarha on ollut hyvin tuottoisa vaikka kesä on ollut kovin paahteinen lasitetulla kasvupaikalla.

Parvekepuutarha

Sadonkorjuuaikana sieltä on saanut monenmoista tarviketta kesäkeittiöön.

Satoa

Tänään käsittelyyn siis chilejä ja salaattiaineksia.

Näitä tarvitsin:

öljyä
sipulia
valkosipulia
inkivääriä
sitruunaruohoa
vihreää chiliä
punaista chiliä

paketillinen broilerin paistileikettä siivutettuna
ripaus sokeria
kalakastiketta
tuoretta korianteria

Kuumennsin öljyä wokissa ja lisäsin pilkotut ainekset
Paistoin muutaman minuutin.
Lisäsin broilerinpalat osissa.
Mausteeksi ripaus sokeria ja kalakastiketta pari ruokalusikallista
Maistamisen jälkeen lisäsin vielä huiskauksen chilijauhetta. Omat chilit eivät ole kovin vahvoja joten niitä voi lisäillä runsaastikin keitoksiin.

Lopuksi silputtua korianteria aimo ainnos kaiken päälle ja sekaisin.
Lisänä oli riisiä sekä salaattia, joiden ainekset olivat myös oman maan tuotantoa.

Vaihekuvia en ottanut, mutta annos kertokoon kaiken 🙂

Annos

Kanaa mango-kookos-kastikkeessa

Parvekepuutarhan chilit polttelevat jo kummasti ja erilaisia chilimaustettuja ruokia tulee testattua. Tässä yksi joka pääsee jatkojalostukseen joskus tulevaisuudessa.

Ensiksi kasaan tarvikkeet

Ainekset

Kanaa jossakin muodossa
Kookoskerma
Inkivääri
Chili
Valkosipuli
Sipuli
Mango
Korianteri
Kanaliemi n. 1,5dl
Sitruuna tai lime
Curry
Kurkuma
Kalakastike
Soija
Öljyä
Voita

Ainekset pieniksi, sitruuna mehuksi.
Wokkipannuun tilkka öljyä ja kuullota valkosipuli, sipuli, chili, inkivääri öljyssä.

Wokkausta

Lisää kuutioiksi pilkottu mango

Mango

Lisää sitten curry ja kurkuma. Jatka kuullotusta ja lisää sitruunan mehu sekä kookoskerma sekä kanaliemi. Anna kiehua hiljalleen.

Paista voissa (paistoin eilen öljyllä ruokaa ja sain siivota koko keittiön. Tänään siis voita ja vähemmän siivousta) Kanapalat niin että saavat hieman väriä pintaan.

Kanat

Lisää pintapaistetut palat kastikkeeseen ja anna hautua vielä 5-10 min.

Kastike

Mausta vielä kalakastikeella ja soijalla. Maista! Tarkista suolan tarve.

Lisää lopuksi pieneksi pilkotut korianterit.

Korianteri

Ja valmista tuli. Lisäkkeeksi valmistui taustalla riisiä.

Annos

Kanaa juustokastikkeessa

Tarvitaan:

Kanafileitä
Kermaa
Koskenlaskija juustoa
Juustoraastetta
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
Paprikajauhetta
Kanalientä
Tuoretta basilikaa
Suolaa oman maun mukaan
1 dlvettä
Öljyä

Siivutin kanafileet pitkittäin ja laitoin uunivuokaan.

Viipaloidut fileet

Sipulit pieneksi ja freesaantumaan kattilaan öljytilkkaan. Samaan kattilaan vesi, kerma ja Koskenlaskija sekä mausteet kanaliemineen. Keitetään hieman kasaan. Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan sekaan juustoraaste.

Kastike valmistuu

Kastikeen valmistuttua se kaadetaan uunivuokaan fileiden päälle.

Uunivuokaan

Päälle vielä hieman juustoraastetta ja koko komeus uuniin. 200 astetta ja 30-40 min.

Uunista ulos

Lisukkeeksi mistä tykkää.

Valmis

Kastikeesta tuli oikein hyvää. Seuraavalla kerralla ehkä hieman vahvempi juusto, muuten ohjeen voi toistaa sellaisenaan

Kanaa ja rosmariinikastiketta

Päivän ruokamaratonissa syntyi erilaisia kanaruokia. Tässä niistä yksi, joka ylsi julkaisutasolle ja menee muistiin tulevia aikoja varten.

Tarvitaan:
broilerinfileetä
suolaa
juustoraastetta
voita
kermaa

Rosmariinikastike:

parmesaanjuustoa
4 valkosipulinkynttä
1 ½ dl oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
chili
suolaa

Laitoin parmesaanijuuston, kuoritut valkosipulinkynnet, oliiviöljy, ja rosmariinin leikkuriin ja surrasin siitä tasaisen tahnan.
Tarkista maku. Joukkoon ripaus suolaa.

Ainekset

Nuijin hieman fileitä nyrkillä. Eipä ne paljon siitä muuttuneet.
Levitin fileille molemmin puolin rosmariinin tahnaa.

Tahnaa fileille

Pyörittelin palat juustoraasteessa.

Juustoraastetta

Käänsin fileet kaksin kerroin ja paistoin kuumassa pannussa voissa molemmin puolin hieman väriä pintaan.

Pannulla

Siirsin kanapalat pataan ja lisäsin 2dl kermaa sekä lopun juustoraasteen. Kastike sai hautua liedellä pienellä lämmöllä.

Pataan

Lisäksi sitten mistä tykkää.

Innoittajana toimi Hellapoliisi https://www.hellapoliisi.fi/broileri-ja-kanaruoat/rosmariinipestobroileria/

Kana vindaloo

Taas tuli tehtyä vahingossa hyvää ruokaa. Pitää laittaa ohjetta talteen. Intialainen keittiö on vielä isolta osalta valloittamatta, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Tarvikkeet:
pieni paketti marinoimattomia kanasuikaleita
kuivattu chili
4 mausteneilikkaa morttelissa jauhettuna
8 kokonaisia mustapippuria morttelissa jauhettuna
1 tl kanelia
pala inkivääriä raastettuna
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 rlk etikkaa
1 sipuli pilkottuna
4 perunaa lohkoina
1/2 prk Mutti tomaattimurskaa
1 tl vihreää curry tahnaa
2 rkl Worchester-kastiketta
Viola sulatejuustoa puoli purkkia (Viron tuliainen 🙂 )
suolaa
paistamiseen öljyä

Jauha morttelissa mausteet eli mustapippuri ja neilikka. Lisää chili, valkosipuli, curry-tahna, Worchester, raastettu inkivääri, pilkottu valkosipuli, kaneli ja kaada pieni tilkka etikkaa ja sekoita morttelissa.

Kuullota pilkottu sipuli wokkipannulla ja lisää morttelissa sekoitettu masalaseos mukaan, paista n. 5 minuuttia.
Lisää pilkotut kananpalat ja paista ne.
Lisää pannulle pilkotut perunalohkot.
Lisää tomaattimurska ja Viola.
Anna hautua kannen alla n.20 minuuttia.

Tarjoile riisin kanssa.

Wokissa

Wokissa oli hyvä tehdä niin sai sekoittaa huolettomammin.

Vaihekuvia en ottanut, koska ei käynyt mielessä, että teen mitä parhainta apetta.

Annos

Huomiona sellainen, että morttelissa pienityt mausteet ovat hieman voimakkaampia kuin sirottimesta sirotellut ja valmiiksi jauhetut. Minulle maustemaailma oli juuri sopivaa, mutta miehelle turhan jyrkkää. Onneksi oli riisiä kaveriksi.

Päivän thai

Iski chiliruuan mieliteko. Se iski kyllä jo aikaisemmin viikolla ja sunnuntaina tuli aika toteuttaa asia.
Kaikkea thaimaalaisen keittiön aineksia ei nyt sitten sattunut kuitenkaan olemaan. Meni hieman säveltelyksi ja kokonaisuus on varmaan aika kaukana alkuperäisestä. Hyvää kuitenkin tuli ja sitä riitti vielä pariin eväspakettiin työlounaiksi.

Itse kasvatettuja, melko tiukkoja, chilejä on vielä muutama pakastimessa. Laitoin vain yhden, mutta se riitti mainiosti. Hiki tuli ja suu napsasi toivotun mukaisesti.

Kovin tarkasti en kokkailujani muistiin laittanut, joten kuvasarja ja pienet muistikuvat jääkööt vain talteen.

Chilimarinoitu broileri

Päivän raaka-aineena oli broilerin fileet.
Fileet laitoin muutamaksi tunniksi marinadiin:

½ dl öljyä
limetin mehua
1 dl chilikastiketta
1 dl soijakastiketta
5 murskattua/pienittyä valkosipulinkynttä
2 cm raastetua inkivääriä
1 hienonnettu chili (itse kasvatettu 🙂 )

Marinadin mausteet

Marinadin mausteet

Kaikki ainekset sekaisin ja fileet marinadiin.

Marinadissa

Marinadissa

Broiskujen marinoituessa silppusin pieneksi perunaa, lanttua, porkkanaa, valkosipulia ja sipulia.

Juurekset

Juurekset

Pintakuivatut juurekset ja sipulit wokkasin ja broiskun paistoin pannulla.

Kastike syntyi vedestä, kermasta ja kanttarellituorejuustosta.

Valmis annos

Valmis annos

Ja ei kun syömään.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi