Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: hirvi

Hirvipaisti

Uudenvuoden päivän ruokana oli hirvipaisti.

Innoittaja löytyi täältä KLIK

Ohje oli sen verran mahtava ja tuotos hyvä, että onhan se talteen laitettava 🙂

Tarvittiin:

  • hirveä
  • viispippurimaustetta (löytyi mökin kaapista)
  • suolaa
  • voita paistamiseen
  • kasvisliemikuutio
  • iso porkkana
  • punasipulia (muukin käy, mutta sitä oli joulumökillä mukana)
  • vettä
  • kermaa
  • vehnäjauhoja

Hirvi lähti mökille matkaan jo kotoa pakastimesta. Vajaa kilonen pala. Otin lihakimpaleen sulamaan neljä päivää ennen käyttöä jääkaappiin. Sulaminen tapahtui hyvin hitaasti. Kun se oli enimmäkseen sulanut hieroin pintaan viispippurimaustetta ja suolaa. Käärin paistin tuorekelmuun ja palautin jääkaappiin.

Käyttöaamuna paisti tuli jääkaapista paria tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön.

Paistinpannulla paistoin paistin kauttaaltaan pinnat kiinni voissa. Liha saa vähän ruskistua.

Pilkoin pataan porkkanaa ja sipulia.

Pintapaistettu paisti uunipataan juuresten päälle.  Lisäsin paistinpannuun vettä sekä kasvisliemikuution ja kaadoin pannunpesuvettä pataan sen verran, että paisti oli puoliksi vedenpinnan päällä.

Ripottelin vielä suolaa vähän paistin päälle.

Pata uuniin, ilman kantta ja lämpötila 150 astetta. Sai olla puolisen tuntia ja sen jälkeen laskin lämpötilan 120 asteeseen. Paisti sai kölliä rauhassa uunissa. Välillä kääntelin toisinpäin. Kääntelyä tuli paistamisen aikana puolen tunnin välein.

Paisti viihtyi uunissa 3,5 tuntia. Sen jälkeen käärin sen vielä folioon hetkeksi. Tasaantumisen jälkeen siivutin fileerausveitsellä ohuiksi siivuiksi.

Paisti vetäytyi kasaan jonkin verran ja kaadoin kasariin osan liemestä. Siitä tein kerman kanssa kastikkeen lihalle. Pari ruokalusikallista vehnäjäuhoja oli riittävä suurus kastikkeelle. Hieman viispippurimaustetta lisäksi.

Lisänä oli keitettyjä perunoita.

Vaihekuvia ei tullut otetuksi, mutta hyvä ohje talteen siitä huolimatta.

Tällä oli hyvä aloittaa vuosi 2023!

Kuvan hirvi ei liity tapaukseen.

Hirvi

Hirvihampurilainen

Toivelistalle ilmestyi hampurilaispäivä.

Siispä toivetta toteuttamaan. Ensiksi lähti valmistumaan sämpylätaikina. Kokeiluun pääsi Iltalehdestä poimittu ohje TÄSSÄ

Pitkät kohotusajat toteutuivat lähes täysimääräisinä ja se kyllä kannatti. Tällä ohjeella tulee tehtyä toistekin sämpylöitä.

Hirvihampurilainen. Sämpylät uunissa

Ainoa muutos minkä tein ohjeeseen oli jauhot. Käytin puolet määrästä sämpyläjauhoja ja puolet vehnäjauhoja. Tähän vielä kopioituna ohje Iltalehden sivulta varuilta. :

Hampurilaissämpylät

(8 suurta tai 16 pientä)

  • 2 dl vettä
  • ¾ dl maitoa
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 2 rkl sokeria
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 1½ tl suolaa
  • 35 g voita
  • muna
  • Lisäksi:
  • oliiviöljyä kulhoon
  • muna voiteluun
  • sesaminsiemeniä

1. Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja sokeri ja anna seoksen seistä, kunnes se alkaa hieman kuplia (noin 5 minuuttia).

2. Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja suola. Nypi pehmeä voi jauhoihin, jotta saat murumaisen seoksen. Kaada hiivaseos jauhojen joukkoon. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja lisää jauhoseokseen.

3. Vaivaa taikinaa 10-15 minuuttia, kunnes se irtoaa hyvin käsistä ja leivinalustasta ja pinta alkaa tuntua sileältä. Siirrä taikina kevyesti öljyttyyn kulhoon ja peitä kelmulla. Anna kohota kaksinkertaiseksi (1-2 tuntia).

4. Kaada kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja jaa se 8 tai 16 osaan. Pyöritä osat kevyesti palloiksi ja aseta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kohoamaan kaksinkertaiseksi (1-2 tuntia).

5. Kuumenna uuni 200°c:seen. Voitele kohonneet sämpylät kananmunalla ja ripottele halutessasi pinnalle seesaminsiemeniä.

 Hirvipihvit

Hirven jauhelihaa on pakkasessa vielä riittämiin. Sillekin löytyi hyvä ohje, jota vähän tuunailin ja lopputulos näytti tältä.

  • 1 sipuli
  • n. 500 g hirvenlihaa jauhettuna
  • 2 tl sinappia
  • 1tl suolaa
  • mustapippuria
  • 100 g pekonia
  • 1dl korppujauhoja
  • kaksi kananmunaa
  • voita paistamiseen

Hienonna kuorittu sipuli. Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi

Hirvihampurilainen
Laita hirven jauheliha kulhoon, mausta pippurilla ja suolalla, lisää pekonit ja sipulit, korppujauho ja viimeisenä kanamunat.

Paistoin taikinasta muovattuja pihvejä voissa pannulla n. 8 minuuttia.

Hirvihampurilainen

Lisukkeiksi valikoitui

  • sipulia ohuiksi renkaiksi leikattuna
  • tomaattia
  • paprikaa
  • koskenlaskija cheddaria tosin dippinä kun siivuja ei ollut varastossa
  • salaattia
  • majoneesia, josta osan maustoin kirsikkasurvoksella (hirvelle sopii myös puolukka ja karpalo)

Kokoamisvaiheessa halkaistu sämpylä hetkeksi pannulle rapsakoitumaan.

Hirvihampurilainen

Sitten vain kokoamaan kaikkea hyvää sämpylöiden väliin 🙂

Hirvihampurilainen

Hyvää tuli. Voi tehdä toistekin.

Iltapalaksi tuli koottua toinen 😀

Hirvihampurilainen

 

 

Lihapullat mintulla

Pakastimesta pääsi käsittelyyn hirven jauheliha. Suunnitelmissa oli tehdä lihapyöryköitä. Niiden tekemisessä en ole mikään erityinen mestari, joten en tiennyt aloittaessani että tekisin jotakin erityisen maukasta. Sellaista nyt vaan sattui tulemaan, joten ohje talteen. Innoittajana tällä kertaa netin kätköistä löytynyt Hellapoliisin ohje

Pieniä hirven jauhelihasta paistettuja lihapullia punaisella lautasella

Ja näin se taipui kotikeittiössä:

  • 450 g hirven jauhelihaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 rlk kuivattua sipulirouhetta
  • 1 rlk kuivattua valkosipulirouhetta
  • 2 tl kuivattua minttua
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl kurkumaa
  • 0,5 dl kermaa
  • voi-öljy-seosta paistamiseen

Kastike:

  • 210 g Mutti tomaattmurskaa (pieni purkki, sopii hyvin kahden hengen talouteen)
  • 1 prk (2 dl) Kara kookosmaitoa
  • 1 rlk kuivattua valkosipulirouhetta
  • Chiliä maun mukaan
  • 2 tl juustokuminaa
  • Paprikarouhetta
  • Mustapippuriroihetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ dl vettä

Ensin jauhelihataikina

  1. Kuivat aineet sekoitetaan ja lisätään tilkka kermaa. Annetaan hetki vetäytyä. Kun seos on sopivan notkeata siin lisätään hirven jauheliha sekaan ja vaivataan tasaiseksi.
  2. Pyöritetään pieniä pullia ja paistetaan reilussa voi-öljy-seoksessa paistinpannulla.
  3. Valmiit pullat siirretään lautaselle

Sitten kastike

Kastiketta kattilassa ja sinne on lisätty lihapullat

  1. Kaikki ainekset kattilaan ja annetaan poreilla jonkun aikaa (10 min). Maistetaan ja lisätään tarvittaessa mausteita.
  2. Lopuksi lihapullat kastikkeen sekaan

Lisukkeena käytin alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti couscousia.

Annos luhapullakastiketta ja couscousia lautasella. Lisänä salaattia, tomaattia ja kurkkusiivuja.

Pyöröpaisti Koronan tapaan

Näinä etätyön aikoina voi tehdä arkenakin ruokaa joka vaatii pidemmän valmistus ajan.

Pakastimen perukoilta löytyi vielä hirven pyöröpaisti, jonka otin sulamaan edellisenä iltana.

Paistoin paistin pinnan pannulla.

Pilkoin kaapista löytyneet juurekset. Tai se osasto jäi nyt porkkanaan, sipuliin ja valkosipuliin. Pakastimesta löytyi myös luulientä, jonka käytin myös.

Pannussa

Pilkotut juurekset ja sipulit wokkipannuun. Lisäksi luulientä ja ja vettä sen verran että juurekset hyvin peittyvät.

Suppilovahverot

Lisäksi mausteet – suola ja pippuri – sekä kuivattuja suppilovahveroita. Nesteen tarkistus ja koko komeus hautumaan miedolla lämmöllä.

Liha on valmis kun paistimittari nousee siinä 60 asteeseen. Tämä ehti olla hieman yli. Aikaa kuluin n. kolme tuntia haudutukseen.

Paisti

Paisti sai hetken vetäytyä ja sitten siivuiksi. Pinnalle vielä sormisuolaa.

Lisukkeet

Paistin kanssa hautuneet juurekset olivat riittävä lisuke. Oikein hyvää.

Annoksesta nyt ei tullut kuvaa erikseen.

Kyssäkaalikeitto

Valitsin taannoin kauppareissulla mukaani jotakin itselle vieraampaa raaka-ainetta. Hankinnoista pääsi tänään käsittelyyn kyssäkaali

Tarvitaan:

Kyssäkaali (n. 1kg), omenoita ( 4 pientä), perunaa (6kpl), sipulia (2kpl). Lisäksi kermaa (tai smetanaa/creme fraichea), kasivislientä, suolaa, pippuria ja lusikallinen hunajaa sekä Koskenlaskija juustoa.

Kuori ja paloittele kyssäkaali, perunat ja omenat reilun kokosiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipuli.

Paloittelua

Siirrä kasvikset kattilaan ja lisää vesi niin että palat juuri peittyvät. Sekaan kasvisliemikuutio, luuliemi tai sopiva fondi.

Keitä kasvikset kypsäksi, noin 20-25 minuuttia.

Kattilassa

Kaada osa keitinliemestä toiseen astiaan. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella.

Soseuttaminen

Lisää kerma/smetana/creme fraiche ja tarvittaessa keitinlientä saadaksesi sopivan paksuisen keiton. Itse käytin tänään kaapissa olleet purkin pohjat ja voimakasta Koskenlaskija juustoa puoli pakettia.

Maun antajat

Kuumenna keitto kiehuvaksi ja mausta hunajalla, pippurilla ja suolalla.

Päälle ripottelin kylmäsavuhirvirouhetta, jota löytyi pakastimen kätköistä.

Hirvi

Hyvää tuli.

Annos

Pehmeä ja maukas keitto. Voi tehdä uudelleen sitten kun seuraavan kerran osuu kyssäkaali kauppakärryyn.

Munakasrulla

Tänään syntyi matkaevääksi munakasrulla.

6 munaa

3dl maitoa

mausteita

hirvirouhetta

juustoa

 

Munakastaikina uunipellille ja uuniin 20 min ja 225 astetta.

Helppoa ja yksinkertaista

Hirvipaisti ja uuninauriit

Pakastimen kätköistä löytyi vielä viime syksyinen hirven paistin pala. Siitä sitten pyhäruokaa perheelle. Lihan otin jo illalla sulamaan ja tarkoitus oli että aamulla sitten mausteiden hieromista pintaan ja muutama tunti vielä odottamista. Toisin kävi, koska emäntä nukkui puolille päivin.

Toisella kertaa sitten pidemmällä kaavalla.

Paistipala

Alkuun isommat kalvot pois. En ole siinä hommassa mikään mestari mutta luulen saaneeni pois sen mikä oli tarpeen.

Kalvot

Hieroin paistin pintaan suolaa ja pippuria. Hetken sai levätä ja sen jälkeen valurauta pannulla hieman väriä pintoihin.

Pannulla

Paisti uunivuokaan ja pannunpesuvesi mukaan.

Lanttua ja naurista

Hirven lisukkeeksi laitoin lanttua ja naurista uunissa hauduttaen. Ne valmistuvat samassa ajassa kuin paistikin, joten aika helppo ruoka.

Lantuista ja nauriista leikkasin päät pois. Ripottelin päälle suolaa ja pippuria sekä nökäreen voita. Sitten folion sisään paketiksi.

Uunissa

Uunin lämpötila oli siinä 125 astetta. Lihan otin pois kun mittari näytti 60 astetta ja aikaa meni reilu pari tuntia. Lisäsin lämpöä lähes 200 asteeseen ja paketit saivat paistua vielä puoli tuntia. Sillä aikaa paisti lepäsi peiton alla.

Annos

Paisti siivuiksi ja muutama parvekepuutarhan tomaatti mukaan sekä puolukoita. Muinaisateria on valmis. No, muinaisuudessa ei tainnut noita tomaatteja olla.

Hirven vasan ulkofilee

Pakastimen kätköistä löytyi tälle päivälle hirven ulkofile.

Sulatin sen rauhassa ja otin sillä aikaa esille tarvittavia lisukkeita. Hieman silavaa – samasta pakastimesta, rosmariinia, suolaa, pippuria ja voita.

Ulkofile

Alkuun ylimääräisiä kalvoja hieman pois.

Pannu

Valurautapannuun köntsä voita ja rosmariinin oksa makua antamaan. Kun pannu hiljeni niin fileen palat pannulle saamaan väriä ja paistamaan pinnat kiinni.

Pannulla

Hyvä tuoksu levisi heti keittiöön 🙂

Vuokaan

Vuoan pohjalle laitoin sipulia ja kaalia antamaan makua. Lisäksi sinne olisi voinut laittaa mitä juuresta vaan, mutta tyydyin tällä kertaa tähän komboon. Fileet vuokaan päällimmäisiksi ja mausteet (suola ja pippuri) mukaan.

Silavat

Pannuun lisäsin vielä paistoliemen ja 1 dl vettä sekä päällimmäiseksi silavapalat pitämään huolta siitä, että filee ei kuivu. Silava ei ehdi kokonaan sulaa uunissa, joten sillä voi sitten vaikka huoltaa pannut.

Folio

Vuoan peitin foliolla ja lisäsin paistomittarin. Folio pitää huolta nestekierrosta, jolloin erityistä välivalelua ei lihalle tarvitse tehdä.

Hyvä sisälämpötila tälle fileelle on 65-66 astetta. Paistoin miedolla lämmöllä (n. 170 astetta) hieman vajaan tunnin.

Valmis

Paistamisen jälkeen liha vetäytyi peiton alla puolisen tuntia. Hyvä oli siivuttaa ohuiksi siivuiksi. Päälle vielä tuoretta rosmariinia ja sormisuolaa.

Vuokaan jääneestä nesteestä ja kermasta valmistin paistopannulla maukkaan kastikkeen, johon lisäsin (myös pakastimesta 😀 ) suppilovahveroita.

Hirven pyöröpaisti

Liha-aarteistosta poimin esiin hirven pyöröpaistin. Ajattelin laittaa sen pataan muhimaan ja se oli oikein hyvä päätös.

Alkuun palasiksi hieman sipuleita ja porkkanaa.

Makujuurekset

 

Lisäksi tarvittiin se hirvi ja 1 dl punaviiniä, 2 dl vettä, 1 rkl hunajaa, chilipalko sekä rosmariinia ja suolaa.

Freesaus

Öljyssä ja voissa ensin freesausta juureksille. Loput ainekset pataan.

Paisti päälle. Ja lisäksi vielä vesi ja punaviini. 

Sitten vain uuniin miedolle lämmölle n. 125 astetta ja 5-6 tuntia.

Paisti pois padasta ja folioon lepäämään siksi aikaa kun valmistuu lisukkeet.

Siivuiksi

Kaveriksi syntyi juuresmuusia ja kastiketta. Kastike syntyi padan pohjalle kertyneestä nesteestä ja kermasta.

Annos

Hyvää oli ja kaikki meni.

 

 

Punajuuri-hirvipallerot

Tänään oli käyttövuorossa aikaisemmin jääkaappiin päätyneet punajuuret. Jostain syystä ei ole ollut aikaa ja jaksamista niihin perehtymiseen. Tänään oli käytössä ainakin aikaa.

Käsittelyyn pääsi seuraavat punnitut ainekset:

Punajuuret, raakaraasteena 700g
Sipulit, kelta- ja punasipulia 235g
Valkosipulia 20g
Itsekasvatettua chiliä 3g 🙂
Hirven jauheliha 700g
Rotunaudan jauhelihaa 350g
Suola 9g
Mustapippuria
Kaksi kananmunaa
Kermaa 1dl (olisi voinut laittaa koko purkin)
Paistamiseen voita 100g

Ensiksi kuorin punajuuret ja raastoin ihan käsipelillä

Perusaines

Sipulien ja chilin pikkomiseen käytin moottorivoimaa

Sipulit

Yhdistin edelliset ja vähitellen lisäsin jauhelihaa mukaan.

Samaan sammioon

Lopuksi mukaan mausteet ja kananmunat sekä kerma.

Taikina

Otin esille kaikki mahdolliset paistinpannut, koska taikinaa tuli aika paljon.

Paistohommia

Pihveistä tuli aika pieniä. Paistoin miedolla lämmöllä, koska raaste oli raakaa.

Ei kun syömään

Iso keko tulikin 🙂

Energiatiedot koko satsista Yazion mukaan:

Energia

Hirvisoppa

Sain hovihakkijaltani säkillisen hirven luita. Niitä siitä sitten valmistamaan.

Luut kattilaan

Luut

Vettä riittävästi ja keitos kiehumaan.

Kiehuu

Kokosin vaahdot pois ja annnoin poreilla jokusen tunnin hellalla. Halusin hieman hyvää luulientä samalla talteen.

Joko olisi valmista?

Annoin hieman jäähtyä ja riivin käsin luista lihat erikseen. Palautin luut kattilaan ja jatkoin vielä keittämistä.

Riivityt lihat

Luuytimet otin mukaan hirvisoppaan.

Eli
1 kg lihaisia hirvenluita tai
2 – 3 l vettä
1 tl suolaa
6 maustepippuria
jauhettua valkopippuria
2 laakerinlehteä
2 sipulia
2 porkkanaa
pala lanttua
4 perunaa
persiljaa

Valmis soppa

Hyvää tuli ja jäi vielä toiseenkin kertaan.

Hirviwallenberg

Käyttööni on tullut hirven jauhelihaa. Etsin netistä jotakin erilaista ohjetta ja löysin hirviwallenbergin K-ruoka sivustolta.

Ohje innosti kokeilemaan, koska kotoa löytyi lähes kaikkia aineksia. Ja näin minä ne tänään tein:

500g hirvenlihaa jauhettuna
2 dl kuohukermaa
3 kananmunan keltuaista
suolaa
jauhettua valkopippuria
morttelissa jauhettua neilikkaa
jauhettua muskottia
mustapippurirouhetta

Leivittämseen vehnäjauhoja, joissa oli seassa suolaa ja paprikarouhetta.
Paistamiseen voita

Sekoitin lihan, mausteet ja kerman keskenään.
Lisäsin munankeltuaiset ja sekoitin taikinan tasaiseksi.
Taikina vetäytyi reilun tunnin ajan huoneenlämmössä.
Pyöritin pulleita pihvejä ja paneroin ne kevyesti jauhoseoksessa. Pintaan ei jäänyt kovin paksua kerrosta.
Paistoin pihvit miedolla lämmöllä

Paistumassa

Pihvit jäivät huomattavan mehukkaiksi verrattuna aikaisempiin jauhelihapaistoksiini.

Valmiit pihvit

Annoksesta tuli yhdeksän pihviä. Neilikka toi niihin mielenkiintoista lisämakua.

Lisukkeeksi valmistin nauris-porkkanapuretta. No, se jäi hieman rakeiseksi, mutta maku oli ihan sopiva. Keitinvedessä oli suolaa ja soseutuksen aikana lisäsin joukkoon voita.

Annos

Kokonaisuus oli niin onnistunut, että laitoin ohjeen tänne talteen, vaikka vaihekuvia en ottanutkaan.
Kokki jälleen yllättyi itsekin 🙂

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi