Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: keitto

Pääsiäinen 2020

Hiljainen oli pääsiäispöytä tänä vuonna. Perinteisen perhepäivällisen sijaan oli kattaus kahdelle.

Lampaan viulu jäi myöhempää tarvetta varten vielä pakastimeen. Ehkä sen voi jo helluntaiksi paistaa koko poppoolle 😀

Korona-pääsiäinen mennään sitten hieman erilaisella menulla. Alkukeitto kuitenkin sen verran makoisa, että laitan reseptin talteen.

  • sipulia
  • valkosipulia
  • öljyä
  • mukulaselleriä
  • pari jauhoista perunaa
  • kermaa
  • smetanaa

Ripaus suolaa ja valkopippuria mausteeksi maun mukaan.

Sipuli ja valkosipulinkynnet pieniksi. Kuullotin sipuleita öljyssä hetken ja jätin hautumaan. Selleri ja peruna palasiksi ja kiehumaan. Sekaan vähän kasvifondia tms. mitä sattuu olemaan.

Keitetään kypsäksi. Pois liedeltä ja sauvasekoittimella soseeksi. Soseen valutin vielä siivilän läpi, niin ei jäänyt yllättäviä sattumia.

Sose takaisin kattilaan ja kerma sekä mausteet perään. Kuumennus ja sekoitus. Lopuksi vielä hieman smetanaa joukkoon.

Keitto lautaselle ja hieman tuoretta persiljaa päälle.

Sellerikeitto

Pääruokana oli täytetty bataatin puolikas.
Helppo ohje sekin. Halkaise bataatti ja sivele pinta öljyllä. Laita uuniin n. 200 astetta/40 min eli kunnes bataatti on pehmeä.

Kaavi kuori tyhjäksi bataatista.

Paista ja mausta haluamallasi tavalla jauheliha ja sipuli sekoitus. Lisäsin sekaan vielä pienittyä paprikaa ja lorauksen tomaattisosetta. Sekoita kaikki yhteen ja laita takaisin bataatin kuorien sisään. Päälle juustoraastetta. Uuniin siksi aikaa että juusto sulaa päälle.

Täytetty bataatti

Parsat valmistuivat myös uunissa. Pyöräytys ensin sitruunaöljyssä ja mausteena sormisuolaa ja mustapippurirouhetta. Kypsyy muutamassa minuutissa – samassa ajassa kuin täytetyt bataatit lämpenivät ja juusto suli.

Kattaus

Fenkolikeitto

Pääsiäisaterian alkukeitoksi valmistui fenkolikeitto. Kokki hämmästyi taas itsekin makukokemusta jonka sai aikaiseksi. Siispä talteen tulevaisuutta ajatellen.

Koko satsista tuli ainakin 15 annosta.

fenkolia 900 g
perunaa 600 g
salottisipulia 4 kpl
valkosipulia 6 kynttä
kermaa 4 dl
kanafondia 1 kpl
Koskenlaskijajuustoa 150g
basilikaa
lehtipersiljaa
salviaa
vettä 2 l
suolaa
mustapippuria
muskottia
pekonikuutioita 200 g

Ainekset valmiiksi pöydälle.

Ainekset

Ensiksi kasvikset pieneksi.

Pienityt

Kuullotin aineksia wokkipannussa ja kattilassa öljyssä. Ensin pilkotut salottisipulit ja valkosipuli. Ja sitten fenkoli ja perunat. Lisäsin kaikki samaan kattilaan ja jatkoin kuullottamista vielä hetken.
Lisäsin veden, kanafondin ja mausteet.

Kiehuu

Keitin seosta reilun tunnin. Vähempikin olisi kai riittänyt, mutta muut valmistamiset samaan aikaan pitkittivät haudustusaikaa.

Sauvasekoittimella keitto tasaiseksi. Lisäsin 3 dl kermaa sekä Koskenlaskijan ja tarkistin maun.

Pilkoin yrtit hienoksi silpuksi.
Vatkasin lopun kerman vaahdoksi ja lisäsin vaahdon joukkoon yrtit.
Paistoin pekonikuutiot rapeaksi pannulla.

Ja sitten vain keitto lautaselle ja jakeluun. Keitto ensin, kerma ja pekonit päälle.

Annos

Keitto oli ensimmäinen varsinainen ruoka uudessa kodissa.

Ensimmäinen kattaus uudessa kodissa

Laskin hieman sisältöjä tälle keitolle Finelin sivuilta.

Hiilihydraatteja, imeytyvä

Ja tässä hieman lisää

Kalorit

Hirvisoppa

Sain hovihakkijaltani säkillisen hirven luita. Niitä siitä sitten valmistamaan.

Luut kattilaan

Luut

Vettä riittävästi ja keitos kiehumaan.

Kiehuu

Kokosin vaahdot pois ja annnoin poreilla jokusen tunnin hellalla. Halusin hieman hyvää luulientä samalla talteen.

Joko olisi valmista?

Annoin hieman jäähtyä ja riivin käsin luista lihat erikseen. Palautin luut kattilaan ja jatkoin vielä keittämistä.

Riivityt lihat

Luuytimet otin mukaan hirvisoppaan.

Eli
1 kg lihaisia hirvenluita tai
2 – 3 l vettä
1 tl suolaa
6 maustepippuria
jauhettua valkopippuria
2 laakerinlehteä
2 sipulia
2 porkkanaa
pala lanttua
4 perunaa
persiljaa

Valmis soppa

Hyvää tuli ja jäi vielä toiseenkin kertaan.

Kalasta on moneksi.

Tänään oli käsittelyssä kirjolohi, josta ajattelin tehdä kunnon keiton sekä pakastimeen graavikalaa tulevaisuutta varten.
Kalaliemi syntyy samalla niin keittoa varten kuin myöhempiäkin tarpeita ajatellen.

Kala

Kala

Alkuun kala pöydälle ja vaillinaisilla fileroijantaidoillani sain sen osiin.

Kattilaan

Kattilaan

Roippeet kattilaan. Näyttää olevan hyvin lihaisia ruotoja 🙂

Kiehumaan

Kiehumaan

Kun kalan liha oli kypsynyt niin otin lihat talteen ruodoista ja päästä.

Riipimistä

Riipimistä

Ruodot taikaisin kattilaan muhimaan. Lisäsin mukaan sipulia, porkkanaa ja palsternakkaa.

Lisukkeet

Lisukkeet

Sipuli meni kuorineen päivneen. Joukkoon vielä laakerinlehtiä sekä jokunen pippuri. Liemen voi myös suolata tässä vaiheessa jos haluaa. Itse jätin suolaamatta, koska ajattelin ottaa lientä talteen myöhempiä tarpeita varten.

Siivilöity liemi

Siivilöity liemi

Parin tunnin jälkeen liemi näyttää jo melko valmiilta. Halutessaan hiljaista muhintaa voi jatkaa pidempäänkin. Liemi siivilöidään ja kas, hieno armomikas kalaliemi on valmis. Liemikuutiot tämä päihittää mennentullen.

Liemen valmistuessa valmistin ensin graavikalan.

Kala jamausteet

Kala jamausteet

Perinteiset mausteet: suolaa, pippuria ja tilliä.

Suolakala

Suolakala

Suolaa ei kovin paksulti tarvitse olla. Joku suolaa vain nahkapuolen – minä molemminpuolin. Kala pakettiin ja pakastimeen. Siellä se hiljalleen valmistuu.

Pilkoin myös toisen fileen kalanlihat kuutioiksi.

Kuutiot

Kuutiot

Keitto valmistuu alkuun valmistetun kalaliemen puolikkaasta. Liemi kattilaan ja hieman vettä sekaan. Pilkotut perunat ja sipulit sekaan ja keitos kiehumaan. Lisäksi kermaa n. 2dl. Tälläkertaa laitoin mukaan myös vajaan purkillisen smetanaa täydentämään makua (= tyhjensin jääkaappia). Kun perunat ovat sopivan rapsakoita lisäsin mukaan kalat – kuutiot sekä aikaisemmin riivityt roippeiden lihat. Maun tarkastus ja valmista tuli.

Kattilallinen kalakeittoa

Kattilallinen kalakeittoa

Juuri valmistuttua vielä pieni siivu voita. Tämän taydellisemmäksi ei kalakeitto tule.

Annos

Annos

Bon Apetit!

Borssi

Joulunaika meni sairastellessa, joten kotona on lojunut jouluksi hankittuja juureksia säkkitolkulla. Viimeisenä käsittelyyn pääsivät punajuuret.

Niistä syntyi mainio borssi.

Tänään tein sen näin:
Alkuun pilkoin punajuuret tikuiksi. Niitä tulikin iso kulhollinen.

Punajuuritikut

Punajuuritikut

Lisäksi pilkoin kaalia, sipulia ja valkosipulia.

Kaalia

Kaalia

Juurekset paahdoin kuumassa wokissa öljytilkan kanssa.

Wokkausta

Wokkausta

Wokkauksen jälkeen koko hoito kattilaan hautumaan. Hauduttelin keitosta pitkään, varmaan pari tuntia. Keitosta tuli neljän litran kattilallinen. Vettä laitoin juuri sen verran, että juurekset peittyivät.

Kattilaan

Kattilaan

Mausteita lisäilin tarpeen ja maun mukaan. Pari liemikuutiota (omat luuliemet olivat loppu), laakerinlehtiä, itse kasvatettua chiliä pakastimesta sekä suolaa ja lipstikkaa. Etikkaa reilu dl.

Leikkasin pari pakettia pekonia pieneksi silpuksi saksilla.

Pekonit

Pekonit

Paistoin pekonit pannulla omassa rasvassaan. Valutetut pekonit lisäsin hauduttelun loppuvaiheessa sopan sekaan. Ne voi jättää myös erikseen tarjolle ja asettaa kivasti annosten päälle. Vaarana on kuitenkin se, että paahdetut pekonit tulee napsittua ennen sopan valmistumista, joten viisaampaa oli laittaa ne keitoksen sekaan.

Paahdettua pekonia

Paahdettua pekonia

Annoksen päälle vielä reilu lusikallinen smetanaa ja hyvää tuli.

Annos

Annos

Borssi paranee vain vanhetessaan, joten iso osa keitosta päätyi annosrasioihin pakastimeen.
Sieltä niitä on hyvä ottaa lounasevääksi töihin.

Tomaattikeitto

Tänään valmistui maailman helpoin tomaattikeitto.

Aikanaan koululaisena tomaattikeitto kuului inhotuksiin joita koulussa tarjottiin. Alas se ei mennyt millään. Niinpä ruokalaji ei mitenkään kuulunut valikoimiini aikuisenakaan.
Joitakin vuosia sitten jostakin syystä, minkä olen jo unohtanut jouduin tilanteeseen jossa oli sosiaalinen pakko nauttia ko keittoa.
Ja kuinkas sitten kävikään 🙂

Varmaan jo moni arvaakin. Rakkaus syntyi siltä istumalta ja nykyisellään keitto on yksi kuukausittain pöytään ilmaantuva ruokalaji.

Tänään keitto valmistui näistä aineksista:

Kaksi purkkia maustettua tomaattimurskaa marketin hyllyltä.
Puoli pakettia Koskenlaskijaa
Iso loraus kermaa

Kattilan pohjalle laitoin hieman vettä ja päälle kaikki ainekset. Hetken keittäminen ja valmista tuli. Ehkä vartin homma.

Päälle ripustelin pannulla paistettua ja kuivattua pekonimurua.

Ei hassumpaa. Sopii myös pakastettavaksi eväskeitoksi työpaikalle tarvittaessa.

Tomaattikeitto

Tomaattikeitto

Keiton energiamäärää voi säädellä siihen lisättyjen lisäkkeiden kautta. Kermaa ja juustoa ja niiden suhteita säätelemällä voi säätää myös makua. Päälle sopii yhtähyvin krutongit kuin kuiva pekonikin. Variaatioiden määrää rajoittaa vain mielikuvitus. Mutkatonta ruokaa.

Päivä oli niin kaunis että keiton saattoi nauttia ulkona terassilla.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi