Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: vesimeloni

Pakettikanaa uunissa

Kanan tai broilerin kanssa on aina pähkäilemistä, että ei tee aina samaa ruokaa.

Tällä kertaa piti kokeilla aikaisemmin tuntematonta valmistustapaa. Broileri kuivahtaa helposti, joten oli syytä kokeilla konsteja mehukkuuden säilyttämiseksi.

Yrtit

Ensiksi parvekepuutarhalta kaikki mahdolliset yrtit talteen. Mukaan tuli salviaa, korianteria, persiljaa, rosmariinia, timjamia ainakin.  Yrtit saksilla pieneksi silpuksi.

Fileet

Tuottajan marinoimat ja maustetut kanafileet uunivuokaan ja yrttisilppu päälle. Keittiöstä löytyi parhaat päivänsä nähnyt sitruuna, jonka vielä lisäsin päällimmäisiksi.

Yleensä käytän maustamattomia tuotteita, mutta tällä kertaa saatavuus oli heikompi.

Pergamiini

Hieman vuokaa reilumpi pala pergamiinia tai leivinpaperia. Tilkka öljyä päälle ja öljysin koko paperin.

Fileiden päälle nokare voita ja kauniisti pakettiin niin että pergamiini menee hieman myös fileiden alle. Tämän konstin sanotaan ehkäisevän kuivumista.

Paketoitu kana

Uuniin n. 200 astetta. Ja noin puolisen tuntia on hyvä aika. Jos on lihamittari käytössä niin, n. 75 asteessa on melko hyvä lopputuotos.

Paistettu

Annoin hetken vetäytyä.

Annos

Lisänä salaattia homejuustomuruilla ja halukkaille myös riisillä.

Päivän juomana raikas ja kuohuva Henkel juoma.

Henkel

Juomakuva Siipan, muut omia 🙂

 

Sushiburritoja

Pitihän niitä kokeilla kun niin kovasti valmistaudutaan Helsingissä maaliskuussa avattavaan Soma-ravintolaan, jonka tuotteena ovat juuri mainiot sushiburritot.

Pari mukavaa soosia tein. Kannattaa tehdä ajoissa, sillä maku vain parani vanhetessaan.
Valmistusohje molemmissa sama: kaikki ainekset sekaisin.

Avocadoa

Avocadoa

Avocadomajoneesi:
1/2 avokado
5 rkl majoneesia
1 rkl wasabia
2 tl sitruunamehua
hyppysellinen suolaa

Tahna

Tahna

ja Inkivääri-seesamikastike

Ainekset

Ainekset

1 rkl seesamiöljyä
1/2 dl soijakastiketta
1 tl riisiviinietikkaa
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl wasabia
(hyppysellinen sokeria)

Kastike

Kastike

Kastikkeiden ja tahnojen lisäksi tarvitaan riisiä. Tällä kertaa ostin sushi-riisiä, mutta tavallinen puuroriisi käy yhtä hyvin.

Riisi

Riisi

Riisin keitin pakkauksen ohjeen mukaan ja lisäsin jäähtyneeseen riisiin veitsellä ”leikaten” Riisiviini, suola, sokeri-liemen.

Riisiä kupissa

Riisiä kupissa

Valmistin täytteitä. Etupäässä kalaa savustettuna (kirjolohta) ja graavattuna (lohta). Runsaasti vihanneksia: paprikaa, retikkaa, kurkkua, suolakurkkua, salaatteja, säilöttyä inkivääriä yms. soveltuvaa ja mitä kaapista löytyy. Valmiit majoneesipohjaiset kaupan salaatit sopivat hyvin mukaan.
Kalan vaihtoehtona paistoin teriyaki-kastikkeessa marinoituja broilerin suikaleita.

Aineksia

Aineksia

Sushiburrito tehdään kuin sushi – paljon isommasti vain.

Täytettä

Täytettä

Norilevylle ensin täytteeksi riisipohja ja päälle mitä itse haluaa.

Norilevy

Norilevy

Täytettä on niin paljon että tarvitaan vielä toinen nori-levy jolla saadaan rullattua burrito pötkyläksi.

Rullausta

Rullausta

Rullaukseen on mainiona apuna sushi-rullien tekemisestä tuttu matto.

Valmis!

Valmis!

Ja valmista tuli! Näitä ei kyllä montaa jaksa syödä. Röyh!

Käsityötä ruokapöydässä

Käsityötä ruokapöydässä

Kesäkakku

Tänään vietettiin kahden naisen kakkukestejä syntymäpäivien merkeissä. Toisella ne ovat jo hyvinkin takana ja toisella vasta edessä.

Kaukkua varten tarvitaan vesimeloni.
Melonista leikataan sopivan kokoinen ja paksuinen kiekko. Kiekko leikataan valmiiksi annospaloihin ennen päällystämistä.

Kakun valmistus

Kakun valmistus

Kakun päälle vaahdotettiin kookoskermaa, johon lisättiin ripaus vaniliinisokeria.

Marjoja

Marjoja

Kesäiseen kakkuun tulee tietenkin mansikoita ja (pensas)mustikoita. Mansikat olivat kotimaisia, mustikat eivät. Mustikkametsää ei ole lähellä joten kokkimme tyytyi kaupan antimiin.

Punaherukka

Punaherukka

Oman maan satoa löytyi sentään muutama punaherukka jo pensaista.

Valmis komeus

Valmis komeus

Kakun valmistuttua keitettiin kahvit ja päätettiin mennä ulos nauttimaan kesäisestä luonnosta samalla.

Kynttilät

Kynttilät

Kummallekin leidille syttettiin kynttilät. Niiden palaminen oli vähän niin ja näin, eikä sankarit päässeet puhallusvaiheeseen lainkaan.

Korkattu kakku

Korkattu kakku

Tuuli ja pieni sadekaan ei tunnelmaa latistanut. Kakku oli oikein mehukas ja maukas. Ja kaikki meni.

Tunnelmakooste vielä perään 🙂

Syntymäpäiväkakku

Syntymäpäiväkakku

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi