Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: chili Page 1 of 4

Siikaa soijakastikeessa

Tästä taas talteen hyvä kalaohje 🙂

Tarvitaan:

 

  • kala, tässä käytin siikaa
  • öljyä
  • suolaa
  • reilu desi soijakastiketta
  • reilu desi vettä
  • 2 rlk kalakastiketta
  • inkivääriä
  • chiliä oman maun mukaan
  • pala sitruunaruohoa
  • korianteria
  • sitruunamehua
  • hunajaa
  • sipuli
  • pari herkkusientä
  • ruohosipulia
Kalafileet maustetaan suolalla ja öljytään. Laitetaan kala uuni vuokaan ja vuoka uuniin 225 asteeseen vartiksi.
Sillä aikaa valmistetaan kastike.
Teräskasarissa pohjalla soijakastike, lusikalla esiin nostettuna chiliä ja mausteita
Vesi ja soijakastike kattilaan. Lisätään sekaan pieneksi pilkottu inkivääri ja chili, sitruunaruoho sekä korianteri. Pieni annos hunajaa sekaan sekä sitruunamehu. Annetaan kiehahtaa ja muhia hetken. Tarkistetaan maku.
leikkuulaudalla pilkottuna herkkusieniä, ruohosipulia ja sipulia
Leikataan sipuli, ruohosipuli ja herkkusienet peniksi.
Uunivuokassa kala ja valmistettu kastike on kaadettu päälle
Otetaan kala uunista. Lisätään vuokaan pilkotut sipulit ja herkkusienet. Kaadetaan kuuma soijakastike päälle. Ja valmista tuli.
Lautasella annos jossa etualalla kalaa, vasemmalla riisiä ja taustalla vihreää salaattia

 

Linssikeitto

Näitä tarvittiin tänään

  • 2 sipulia
  • Pala inkivääriä
  • Öljyä
  • Lemon Drop chili
  • Kurkumaa
  • Suolaa
  • Mutti tomaattimurskaa
    Tomaattipyrettä
  • n. 1 l vettä
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 3 dl kookosmaitoa
    Koskenlaskija juustoa

Kuvassa ainekset joita reseptissä tarvitaan. linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa, inkivääriä, chiliä, sipulia ja öljyä

1) Pilko sipulit ja inkivääri pieneksi. Lisää kattilaan sipulisilppu, inkivääripalat, öljy sekä kaikki mausteet. Kuullota ja anna makujen herätä.

Kattilassa kuullottumassa inkivääri, sipuli ja chili

2) Lisää tomaattimurska ja vesi

3) Lisää huuhdellut linssit kattilaan ja jätä keitto kiehumaan noin 20 min

Keitto kiehuu kattilassa, päällä näkyy kokonaisia linssejä

4) Lisää joukkoon kookosmaito sekä loput mausteet ja tarkista maku. Lisää suolaa!

5) Soseuta sauvasekoittimella keitto samettiseksi

Soseutettu keitto kattilassa

Ja sitten ei kun syömään 🙂
Tällä kertaa se päätyi termospulloon ja pääsi retkievääksi Kalkkirantaan hienojen kevättalvimaisemien keskelle.

Kuvassa käsi, joka pitää muovista kuksaa kädessä. Kuksa on täynnä linssikeittoa, taustalla meren jäätä ja saari

Olipa hieno retkipäivä.  Aurinko helli, maisema rauhoitti, kuuma linssikeitto lämmitti ja kahvi kruunasi nautinnon ❤️

Hotwings

Pitkään on tehnyt mieli laittaa kanansiipiä. Hyvä paketti tarttui kaupasta mukaan ja tuumasta toimeen.

Tein alkuun mausteseoksen. Valmista Poppamiehen Rub-sekoitusta, paprikarouhetta ja leivinjauhetta.

RUB maustepussi, rouhittua paprikaa ja leivinjauhetta

Paprikarouheella vähän jatkoin valmista RUBia ja lisäksi meni pari ruokalusikallista leivinjauhetta. Jos kaikki syöjät ovat chilin ystäviä, niin RUBia ei tarvitse jatkaa paprikarouheella. Meillä on monenlaista syöjää, joten varmuuden vuoksi jatkan vähän.

Kanan siipeä pyöritetään mausteseoksessa
Siipipalat pyöräytetään mausteseoksessa.
siipipaloja lautasella maustumassa

Siipipalat saavat maustua puolisen tuntia. Uuni lämmitetään 200 asteeseen ja siipipalat ritilän päälle paistumaan. Ritilän alle kannattaa laittaa pelti ja leivinpaperi, niin mahdolliset ylimääräiset rasvat tippuvat pellille eivätkä uunin pohjalle.

siipipalat uunissa ritilän päällä
Paistoaika n. 40 min. Puolessa välissä voi kanapalat kääntää niin tulee tasaisempi paisto.
Valmiit hotwingsit uunivuokassa
Valmiit siipipalat asetetaan vuokaan ja tarjoillaan kuumana, sellaisenaan tai vihanneksilla höystettynä.
Kanasiipi joka on kasteltu BBQ-kastikkeessa
Kastikkeena aikaisemmin valmistamaani BBQ-kastiketta. Kerrassaan taivaallinen yhdistelmä.
Bon Appetit

Kanaa itämaisittain

Pitkään on ollut suunnitteilla rakastamistani aineksista valmistettua kanaa. Joku vaan niin kiehtoo, kun ruuassa maistuu kirpeys, happamuus, makeus, suolaisuus ja tulisuus yhtenä tasapainoisena kokonaisuutena. Itämaisen keittiön perusmausteita löytyykin aina kotoa.

Näitä tarvittiin tänään:

  • Kanaa
  • Tuoretta inkivääriä
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Kesäkurpitsaa
  • Kurkumaa, jauheena
  • Paprikaa, jauheena
  • Paprikaa, tuoreena
  • Tomaattia
  • Chiliä
  • Öljyä
  • Tuoretta korianteria
  • Kookosmaitoa
  • Sitruunaruohoa
  • Limetin lehtiä
  • Suolaa
  • Hitunen ruokosokeria
  • Limen mehua
  • Kalakastiketta
Pilkottuja aineksia lautasella
Ainekset pilkotaanpieneksi, inkiväärin raastetaan karkealla terällä. Chiliksi valikoitui tällä kertaa Habanero Orange ja Hungarian Hot Wax.
Kanat pieneksi ja öljyyn paistumaan. Kun ne ovat kullanruskeita lisätään mukaan sipulit.
Kanapalat ja sipulit wokkipannussa paistumassa

Loput pilkotut ainekset pannulle ja hetken aikaa saavat paistua. Kalakastike, sitruunamehu ja kuivat mausteet lisätään. Lopuksi sekaan kookosmaito tai -kerma. Suola tarkistetaan ja lisätään tarvittaessa.

Wokissa kaikki ainekset ja kookosmaito
Vähän ennen tarjoilua lisätään mukaan tomaatit ja pilkottu korianteri.
Ja hyvää tuli 😋 Kanan kaveriksi sopi riisi-ohra-lisuke.
Annos jossa lisänä riisiä ja ohraa
Bon Appetit!

Haastavat chilit

Tämän vuoden chilikausi lähtee nyt tosi hitaasti liikkeelle. Perustin tänään uudelleen koko idätyksen. Epäilen että idätyslauttanani toiminut oasis-sieni ei ollut siihen soveltuva koostumukseltaan. Olisiko sitä jotenkin muutettu? Aikaisempina vuosina se on ollut hyvä alusta ja pitänyt huolta, että pysyy kosteana vielä senkin jälkeen kun astiasta on vesi loppunut.

Nyt palasin takaisin alkuperäiseen kelluvaan lauttaan. Josko nyt innostuisivat itämään. Chilivaarin blogissa on hyvä kuvaus tästä menetelmästä johon nyt päädyin eli Idätyslautta 

Talouspaperia, jonka päällä avattusuodatin pussi ja sen päällä siemeniä

No pikkuisen kynä levisi, mutta pohja jäänee hyvin näkyviin. Eli kannattaa testata vähän paremmin kynän vedenkestävyys, kuin mitä minä tänään tein 😀

Vuoden ensimmäisenä päivänä laitoin ensimmäiset siemenet varttumaan. Niistä ainoastaan yksi lähti elämään. Naga Morich pukkaa sirkkalehtiään maailmaan. Tätä sitten varjellaan ja hoivataan.

Pieni taimi mullassa, kaksi sirkkalehteä näkyvissä

Nyt taas odotellaan ja jutellaan siemenille mukavia, jotta viihtyvät.

Sinnikkyyttä tarvitaan

Vuoden ensimmäisenä päivänä laitoin ensimmäiset chilin siemenet varttumaan. Ensin idätyslaitalle ja ihan samalla tavalla kuin kaikkina aikaisempina vuosina. Mitään ei tapahtunut. Muutin siemenien lämpötilaa eli laitoin lämpömaton alle. Mitään ei tapahtunut, mutta vettä meni litratolkulla. Seuraavaksi poimin itämättömät siemenet lautalta pois ja laitoin vesilasiin. Viikoloppuna päätin poimia laseista muutaman siemenen ja laitoin ne ihan perinteisesti multaan.

Ja viimein!

Jotakin eloa on näkyvissä 🙂

Pieni taimen alku kukkaruukussa

Ikinä aikaisemmin ei näin hankalasti tai hitaasti ole kausi lähtenyt. Varttumassa on kymmenkunta chililajiketta. Yhtä hiljaista kaikilla siemenillä.

Tämä pieni itu nyt sitten nostaa riemun pintaan.

Possupata sian luista

Kaupasta tarttui käteen pari pakettia sian luita. Toinen niistä pääsi heti käyttöön. Luut näyttivät mukavan lihaisilta 🙂

Sian luita leikkuulaudan päällä, taustalla RUB maustepussi

Srirachaa pintaan

Possun luut saivat pintaansa valmista RUB-maustetta. Laitoin varovasti, koska vahvuus saattaa välillä yllättää tottumattoman. Näin jälkikäteen voisin sanoa että olisi voinut olla enemmänkin. Kevyt hieronta kuitenkin palasille niin maku tarttuu pintaan.

Valurautapata jonka pohjalla juureksia, sian luita reunalla

Mausteita matkaan

Lähdin valmistukseen rautapadan kanssa. Padan voitelin Muurikka-silavalla sisäpinnoiltaan. Pohjalle sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä.

Rautapata, jossa kaikki lihapalat ladottuna päällekkäin

Kaikki pataan

Luut ladoin pataan ja lisäsin vettä niin että juuri ja juuri peittyivät. Koko komeus uuniin, alkuun lämpöä oli 200 astetta, mutta laskin sen 150 asteeseen kun padan nesteet alkoivat poreilla. Pata sai olla uunissa reilun pari tuntia.

Juurekset leikkuulaudalla

Mitähän lisukkeita laittaisi

Valmistelin muut juurekset ja lisukkeet. Kuorin ja pilkoin. Tänään pataan pääsi pari perunaa, paprikaa, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, sipulia ja palsternakkaa sekä yksi chili. Olisi voinut olla toinenkin, koska käyttämäni oli melko mieto. Talvisissa padoissa saa olla vähän potkua 🙂

Rautapadassa muhineet lihat pääsivät käsittelyyn, kun luut irtosivat kunnolla lihasta. Riivin ja pilkoin lihat suupaloiksi ja asetin keraamiseen pataan yhdessä pilkottujen vihannesten kanssa.

Juurekset ja riivityt lihat padassa

Puolivalmista jo

Liemeksi tuli sama jo aromatisoitunut liemi, kuin missä luut olivat hautuneet. Lisäsin vain suolaa ja hieman tomaattipyrettä.

Ja taas mennään uuniin jatkamaan hautumista niin kauan, että juurekset ovat syöntikelpoisia.

Valmis ruoka uunista tulleena

Valmista tuli

Hyvää tuli ja myös riittävästi. Kahden hengen talous syö tästä itsensä kylläiseksi parikin kertaa.

 

Chilivuosi 2022 alkuun

Vuoden 2022 aluksi siemenet pääsivät idätyslaitalle. Systeemini on palvellut jo pitkään. Käytän Oasis sientä hyvänä ja kosteutta pitävänä alustana pienoiskasvihuoneessa. Keitettyä ja jäähdytettyä vettä astiaan ja turvonneet siemenet sienen päälle. Koko systeemi vielä lämpömatolle. Siellä on hyvä olla. Ja nyt vaan odotellaan tapahtuuko keväinen ihme ja uusi kasvu alkaa.

Pöydällä muovinen laatikko jonne asetettu oasis-sientä. Sienen päällä siemeniä ja muovinen nimitikku

Alusta on valmis

Edellinen muovilaatikko ja sen päällä on muovinen kupu

Kupu päälle, ilmaraot avoinna

Vanha vuosi ei ole vielä loppunut, mutta chilikuume on noussut jo kovasti. Tänään uuden vuoden aaton aattona oli jo kaivettava muutama siemen esiin ja laitettava varttumaan veteen. En tiedä onko oikea kohta niille, mutta kokeiltavahan on. Aikaa on uusille idättämisille kyllä vielä riittävästi.

Snapsilaseja, joissa chilin siemeniä pohjalla

Chilin siemenet lajiteltu laseihin

Sain vinkattuna kivan ohjeen ja lähdin sitä työstämään. Alkuinnoitus täällä: https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat/chili-con-sieni

Ainekset pöydällä

Käytössä tänään

  • Kanttarelleja 200g
  • Ruusukaalia 10 kpl
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Pari chiliä (habanero ja hungarian hotwax)
  • Oliiviöljyä
  • Juustokuminaa 1tl
  • Paprikarouhetta
  • 2-3 rlk tomaattipuretta
  • 5dl kasvislientä
  • Purkki kidneypapuja
  • Purkki mustapapuja
  • 1/2 limen mehua
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Korianteria

 

  1. Sienet pieniksi siivuiksi, jätin pienemmät kokonaisksi
  2. Valkosipulit, sipuli ja chili pieneksi silppurilla.
  3. Kuullotin sipulin, chilin ja valkosipulin öljyssä. Sipulien kuullotusta wokkipannulla
  4. Sekaan  sienet, paprikarouhe ja juustokumina.
  5. Seuraavaksi sekaan tomaattipyree ja kasvisliemi
  6. Annetaan muhia noin 20 minuuttia.
  7. Valutetut pavut sekä ruusukaalit mukaan kastikkeeseen, kypsennä vielä n. 5 minuuttia.

Pavut siivilässä valumassa

  1. Mausta chili suolalla ja limen mehulla.
  2. Hienonna joukkoon lopuksi korianteria ennen tarjoilua.
Ruoka wokkipannulla

Ruoka wokkipannulla

Munakas Naga Morich chilillä maustettuna

Sain yllätyksenä itselleni tuntemattomalta lahjoittajalta muutamia chilin siemeniä. Kaikki olivat minulle uusia lajikkeita.

Kahvinsudatin pusseissa chilin siemeniä

 

Mukana oli myös kehoitus tehdä munakas, johon lisää mukaan Naga Morich chiliä rohkeuden mukaan. Naga oli pussissa pakoina. Siipustin siitä puolet ihan tavalliseen mukankastaikinaan.

  • Kaksi munaa
  • Kermaa
  • suolaa
  • valkopippuria
  • puolikas Naga
  • Paistamiseen voita

Tuli oikein maikas munakas. Ei päällekäyvä, vaan minulle suun mukainen kokemus. Ohjeessa oli lisäksi maininta, että annos kannattaa syödä omenamehun kanssa. Erinomainen ohjeistus! Makukokemus täydentyi kummasti. Omenamehua sattuiolemaan myös kotona. Yleensä mehuja ei juuri ole, kun niitä ei normiruokavalioon kuulu. Hyvä sattuma siis 🙂

Lautasella paistettu munakas

 

 

 

Täytetyt chilit

Tänään oli sadonkorjuupäivä.
Parvekepuutarhassa on kasvanut kesän Jamaican Bell sekä Cream Fantacy chilejä. Melko paprikoita ne ovat, vaikka chilinä myydään. Poimin valmistuneet talteen ja päätin tehdä niistä ruokaa täytettyjen paprikoiden tapaan. Jauhelihaa ja juustoa sisään ja uuniin.

Siemenistä puhdistettuja chilin kuoria

Puhdistin podit ja poistin siemenet ja kannat.

Tyhjät kuoret kattilassa kuumassa vedessä

Kiehautin koko satsin kattilassa. Olivat ohutkuorisia verrattuna paprikoihin niin olivat vain hetken poreilemassa.

Jauhelihataikina kulhossa

Tein jauhelihan taikinaksi. Eli sika-nautaa, kuivasipulia, rouhittua paprikaa, mustapippuria ja suolaa sekä vajaa purkillinen kermaa. Tein taikinasta myös toiseen ruokaan kaksi pihviä. Loput paistoin murusiksi täytettyjä chilejä varten.

Jauhelihalla täytetyt kuoret

Täytin hieman pehmenneet kuoret paistetulla jauhelihalla. Yllättävän paljon niihin sai uppoamaan, vaikka eivät olleet juuri suupalaa isompia.

Juustoraasteella peitetyt kuoret

Juustoraastetta reilusti päälle ja lopuksi vielä hatut kaikille chileille. Koko komeus uuniin n. 170 asteeseen puoleksi tunniksi.

Uunista tullut valmis ruoka vuokassa

Muutama kirsikkatomaatti pääsi mukaan. Chilien hatut ovat osuneet melkein kohdilleen 😀

Valmis annos lautasella. Täytettyjä chilejä ja uunipaahdettua tomaattia

Hyvää tuli ja oli varmasti riittävästi.

Tulinen lisuke

Olen kaivannut hyvää ohjetta pienelle lisukkeelle, joka antaisi pikanttia lisää ruokaan kuin ruokaan. Chiliä syövät toki muutkin, mutta taidan olla kuitenkin eri levelillä muiden kanssa ja toleranssi noussut korkeammalle.

Tämä ohje ihan sellaisenaan ei sovi herkille. Chilin voi muuttaa miedompaan, jolloin varmasti käy kaikkien makuun.

Käytössä oli

  • Puolikas kaali
  • Kolme varsisellerin oksaa
  • Kaksi sipulia
  • Inkivääriä
  • Kaksi porkkanaa
  • Muutama oksa sitruunatimjamia
  • Kaksi Moruga Chocolate chiliä
  • Pari desilitraa vettä
  • Vajaa purkki kermaa tai kookoskermaa
  • Oliiviöljyä
  • Limen mehua
  • Tuoretta korianteria
  • Hunajaa kukkurallinen ruokalusikallinen
  • Suolaa

 

Moruga Chocolate chili leikkuulaudalla, osa jo pilkottu

Käsin ei kannata koskea

Osasin varoa kyseistä chiliä, mutta en tarpeeksi. En koskenut käsin niihin ollenkaan, mutta kädet kihelmöivät silti. Eli ne hanskat vielä mukaan, vaikka pysyisikin etäämmällä.

Ainekset pilkottuna kulhossa. Chili päällimmäisenä

Ainekset valmiina

Wokkipannu tulille ja sinne reilusti oliiviöljyä. Kuullotusta pienissä erissä muutaman minuutin. Höyryjä ei kannata haistella ja muutenkin voi olla hyvä että keittiö on hyvin tuuletettu 😀

Kaalit laskevat nopeasti ja ja voi lisätä vähän vettä. Annetaan hautua, välillä käännellen. Lisätään kerma, lime, hunaja ja suola. Nyt voi jo vähän maistella ja säätää maustamista itselle sopivaan suuntaan.

Wokkipannussa hautuvat kaikki ainekset, korianteria päällä

Wokkipannu sopii tähän hyvin

Mukaan vielä tuoretta korianteria. Annetaan hautua tunnin tai kaksi. Tuli oikein passeli lisuke. Laitan sitä pienempiin annosrasioihin ja pakastimeen. On sitten hyvä ottaa omaan tarpeeseen valmiiksi tehtyä kaalilisuketta.

Borssi 2

Laitetaanpa uudempi ja testattu ohje myös tänne.

Tänään mentiin näin 🙂

Ainekset

voi-oliiviöljy-seosta kuullottamiseen
¼ osa kaalia
4 keskikokoista sipulia
300g juuriselleriä
1,5 kg punajuuria
1 valkosipuli

2 chiliä
1/4 juuriselleriä
4 rkl tomaattipyreetä
luulientä tai kasvis- tai lihalientä kuutiosta
tuoretta sitruunatimjamia, muutama oksa
4 laakerinlehteä
suolaa ja pippuria
1dl  valkoviinietikkaa
paistettua/paahdettua pekonia ja smetanaa tarjoiluun

Pilkotut juurekset kulhossa

Pilkotut juurekset

Pilkoin kaikki ainekset pieniksi siivuiksi.

Selleri, sipuli ja chilit pienittynä kulhossa

Juurekset

Kuullotus voi/öljy seoksessa pienissä osissa ja kattilaan muhimaan luuliemen kanssa. Lisäsin vettä sen verran että juurekset juuri ja juuri peittyvät.

Juureksia voi-öljy seoksessa kuullottumassa kattilassa

Kuullotusta

Saavat muhia ainakin pari tuntia poreillen. Oman kokemuksen mukaa borssi vaan paranee ajan kanssa. Ja myös pakastamisen jälkeen, sillä tätä tulee tehtyä aina kerralla paljon.

Kaikki ainekset kattilassa muhimassa

Annetaan muhia

Käytössä tälle satsille on 4 litran kattila.

Pekoni paistumassa pannulla

Paistumassa

Pekonin paahdoin pannulla murusina. Osan muruista lisäsin kattilaan. Osa jäi koristeeksi smetanan kanssa tarjoiluun.

Ja hyvää tuli 🙂

Annos lautasella, borssin päällä pekonimuruja ja smetanaa

Annos

 

Lohta korianteritäytteellä

Tänään pääsi käsittelyyn lohifile. Tuttuun tapaan siitä osa graaviksi ja lopusta päivän apetta. Kalaohjeita saa aina etsiä, koska se oma repertuaari on helposti pannulla paistaminen. Ja hyvää toki sekin on aina. Nyt kaipasi jotakin muuta kokeiluun.

Selasin netin ihmeellisessä maailmassa erilaisia chermoulalla maustettuja kaloja. Jo itse sana oli uusi, niin eikähän tästä uutta twistiä saa myös kotikeittiöön 😉 Kaikkia aineksia en kotoa löytänyt, joten mukaelma on taas tämäkin.

Näin sen tänään tein.

Tarvikkeet täytteeseen:

  • Tuoretta korianteria
  • Tuoretta lehtipersiljaa
  • Valkosipulin kynsiä (3kpl)
  • Lemon Drop chili
  • Jamaican Bell (käytännössä paprikaa)
  • Oliiviöljyä
  • Sitruunamehua
  • Merisuolaa
  • Paprikarouhetta

Tarvikkeet silppuriin ja surrur

Vihanneksia ja mausteita silppurissa

Ainekset silppuriin

Silppusin ja maistelin. Ehkä olisi vielä voinut tehdä enemmän tahnamaisen. Nyt jäi hieman karkeasksi.

Silputtu täyte lusikassa

Tämmöistä tuli

Lohipalat leikkasin vähän medaljonkien tapaan, mutta niin että viilto ei ulottunut päästä päähän vaan loi taskun kalan päälle.

Kalat uunivalmiina vuokassa

Kalat uunivalmiina vuokassa

Täytettä taskuun niin paljon kuin haluaa. Päälle ripottelin vielä suolaa kalalle. Paistoin uunissa n. 175 asteessa puolisen tuntia.

Samassa uunissa oli jo valmistumassa myös hunajapaahdetut punajuuret. Kuorin punajuuret, lohkoin pienemmiksi. Lisäsin pilkottua valkosipulia, öljyä ja hunajaa. Sekoitin kaikki keskenään. Vuokaan vielä pari Koskenlaskijajuustolla täytettyä chiliä.

Lohkotut punajuuret ja kaksi täytettyä chiliä uunivuokassa

Lisukkeet

Punajuurten kokonaispaisto aika oli tunnin verran. Ja siis yhdessä kalan kanssa puolisen tuntia.

Valmis annos lautasella

Annos

Hyvältä maistui 🙂

Page 1 of 4

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi