Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Marjapiirakka

Ihan ensiksi. Minä en ole leipuri.

Toiseksi, piti tehdä jotakin yllättävään kahvihetkeen sellaisista aineksista jotka löytyvät kotoa. Pakastimessa oli vielä marjoja, joten sieltä jotakin esiin ja kokkaamaan 😀

Iltalehden sivuilta löysin helpon marjapiirakan ohjeen, jonka uskoin osaavani valmistaa.

Pieni mukailu tuli tietenkin heti alkuun kun kotona oli vain kolme kananmunaa. Siispä tähän juuri se kooste, jolla tein.

Tarvittiin:

  • 3 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl maitoa
  • 2 dl sulatettua voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • mansikoita ja puolukoita pakastimesta

Ja näin tehtiin: 

  1. Munat ja sokeri sekaisin kulhossa.
  2. Kuivat aineet sekaisin.
  3. Sulatettu voi sekä maito kulhoon. Sekoitetaan.
  4. Jauhot ja leivinjauhe sekä vaniliinisokeri mukaan. Seos tasaiseksi.
  5. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kaada taikinamassa vuokaan.
  6. Päälle pilkotut mansikat ja puolukat.
  7. Paistetaan uunissa 200 asteessa n. 25 min.

Tuli niin hyvää että kokki hämmästyi itsekin 😀

Previous

Linssikeitto

Next

Kievin kanaa

4 Comments

  1. tiima

    Kiitos, hyvää tuli. Teen varmasti toistekin.

  2. Oi nam! Näyttää niin herkulliselle.

  3. tiima

    Tämän helppous yllätti kokinkin. En ole leipuri luonnoltani, joten näitä kyllä kaivataan 🙂

  4. Näyttää herkulliselle! Onneksi on näitä helppojakin reseptejä. Aika ei jaksa kikkailla erikoisuuksia. Joskus perusaineista saa juuri sen mitä tarvitsee, maukkaan piiraan pöytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi