Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Avainsana: peruna Page 1 of 2

Porkkanaperunalaatikkopihvit

Jäikö joulusta yli perinteisiä laatikoita? Aikaisemmin jo hyödynsin lanttulaatikon rieskoiksi. Tänään oli vuorossa porkkana- ja perunaalaatikon jämät.

porkkanaperunalaatikkopihvit

Tarvitaan:

  • Laatikoiden jämiä
  • 2-3 Kananmunaa
  • Mausteita maun mukaan
  • Tilkka kermaa
  • Jauhoja tukevoittamaan taikinaa
  • Voita/öljyä paistamiseen

Jämät kulhoon ja ainekset sekaisin.

porkkanaperunalaatikkopihvit

Paistetaan pannulla keskilämmöllä. Käännetään ohuilla lastoilla molemmilta puolilta pihviä. Pysyy paremmin kasassa. Oikealla lettupannulla voi olla helpompi paistaa. Itse paistelin mökin kaapista löytyneellä isolla paistinpannulla.

porkkanaperunalaatikkopihvit

 

Paistetaan kullanruskeaksi molemmilta puolilta.

porkkanaperunalaatikkopihvit

Aurinkoiset pihvit maistuvat tuoreiden vihannesten tai vaikka tähteeksi jääneen sienisalaatin kanssa. Lusikallinen jotakin kastiketta sopii myös hyvin kaveriksi. Rosollin kastike tai sitten pelkkä Creme Fraice tms.

Hyvää tuli tästäkin

porkkanaperunalaatikkopihvit

Possupata sian luista

Kaupasta tarttui käteen pari pakettia sian luita. Toinen niistä pääsi heti käyttöön. Luut näyttivät mukavan lihaisilta 🙂

Sian luita leikkuulaudan päällä, taustalla RUB maustepussi

Srirachaa pintaan

Possun luut saivat pintaansa valmista RUB-maustetta. Laitoin varovasti, koska vahvuus saattaa välillä yllättää tottumattoman. Näin jälkikäteen voisin sanoa että olisi voinut olla enemmänkin. Kevyt hieronta kuitenkin palasille niin maku tarttuu pintaan.

Valurautapata jonka pohjalla juureksia, sian luita reunalla

Mausteita matkaan

Lähdin valmistukseen rautapadan kanssa. Padan voitelin Muurikka-silavalla sisäpinnoiltaan. Pohjalle sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä.

Rautapata, jossa kaikki lihapalat ladottuna päällekkäin

Kaikki pataan

Luut ladoin pataan ja lisäsin vettä niin että juuri ja juuri peittyivät. Koko komeus uuniin, alkuun lämpöä oli 200 astetta, mutta laskin sen 150 asteeseen kun padan nesteet alkoivat poreilla. Pata sai olla uunissa reilun pari tuntia.

Juurekset leikkuulaudalla

Mitähän lisukkeita laittaisi

Valmistelin muut juurekset ja lisukkeet. Kuorin ja pilkoin. Tänään pataan pääsi pari perunaa, paprikaa, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, sipulia ja palsternakkaa sekä yksi chili. Olisi voinut olla toinenkin, koska käyttämäni oli melko mieto. Talvisissa padoissa saa olla vähän potkua 🙂

Rautapadassa muhineet lihat pääsivät käsittelyyn, kun luut irtosivat kunnolla lihasta. Riivin ja pilkoin lihat suupaloiksi ja asetin keraamiseen pataan yhdessä pilkottujen vihannesten kanssa.

Juurekset ja riivityt lihat padassa

Puolivalmista jo

Liemeksi tuli sama jo aromatisoitunut liemi, kuin missä luut olivat hautuneet. Lisäsin vain suolaa ja hieman tomaattipyrettä.

Ja taas mennään uuniin jatkamaan hautumista niin kauan, että juurekset ovat syöntikelpoisia.

Valmis ruoka uunista tulleena

Valmista tuli

Hyvää tuli ja myös riittävästi. Kahden hengen talous syö tästä itsensä kylläiseksi parikin kertaa.

 

Maa-artisokka muusi

Tänään syntyi palapaistin lisukkeeksi perunasta ja maa-artisokasta muusi tai pyree, miten nyt vaan haluaa sen loppuvalmistella 😀

Tänään tarvitsin:

  • Maa-artisokkaa
  • Perunoita
  • vettä
  • suolaa
  • kermaa
  • voita

Perunoita ja maa-artisokkaa oli suurin piirtein saman verran. Kuorin mukulat ja laitoin samaan kattilaan kiehumaan. Keitinveteen meni hieman suolaa.

Lautasella kolme raakaa perunaa ja kolme raakaa maa-artisokkaa

Keitin kypsäksi ja kaadoin hyvän keitinliemen viemäriin.

Muusasin mukulat sauvasekoittimella. Lisäsin kermaa ja voita. Kermaa sen verran, että tuotos notkistuu sopivaksi. Vajaa desi taisi mennä. Voita ihan reipas siivu. Maun tarkistus ja valmista tuli.

Lautasella annos maa-artisokka muusia ja palapaistia sekä salaattia

Muusi sopi oikein hyvin palapaistin makumaailmaan. Ehdottomasti jatkoon tämä kokeilu 🙂

Harri Syrjäsen opissa

Sattui mainio tilaisuus päästä Harri Syrjäsen verkkokokkikouluun. Sellainen tilaisuus on ehdottomasti käytettävä hyväksi.

Valmistautuminen alkoi jo viikolla kun sai tarvikelistan:

Paistettua broilerin rintaa (kasvisvaihtoehto on halloumi), puikula muusia ja paahdettua kauden juureksia.
2 hlö

2 kpl broilerin rintafilettä mielellään nahallista
300 g puikula perunoita
1 kpl porkkana
1 kpl pieni palsternakka
1/2 kpl fenkoli
100 g voita
0,5-1 dl kermaa tai maitoa
1 rkl oliiviöljyä
3 oksaa tuoretta rosmariiniä
1 rkl hunajaa
Suolaa
Valkopippuria myllystä

Mustikka-clafoutis ja jäätelöä
riittää 4-6 hlö

200g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
0,6 l mustikoita pakaste
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
0,5 l laadukasta vanilja jäätelöä

Vaihekuvia tuli vähän vaiheittain, sillä kokkaus tapahtui yhtä aikaa Harrin kanssa.

KungfiGirl viiniä pullossa sekä vastaava alkoholitin merkki eli Zera

Viinisuositus oli myös mukana ja sitähän piti seurata. Kungfu Girl tuli ehdotuksena, lisäksi pyysin Alkon asiantuntijalta vaihtoehtoa vastaavaan alkoholittomaan versioon. Maisteluun tuli tälle aterialle ranskalainen Zera.

Harri Syrjänen opettaa tietokoneen ruudun kautta

Ensiksi käsittelyyn pääsi jälkiruoka eli Mustikka-clafoutis. Perineteinen ohje eli voi ja sokeri vaahdoksi. Seuraavaksi kananmunat vatkataan sekaan. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kahdessa osassa seokseen.

Mustikka-clafoutis taikina uunivuokassa leivinpaperin päällä

Seos laitetaan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Otetaan mustikat ja sekoitetaan niihin perunajauhot. Ohjeessa kai oli myös sokeria, mutta jätin sen pois. Mustikat lisätään taikinan päälle.

Mustikat taikinan päällä

Koko komeus uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Minulla oli n. 40 min, jonka jälkeen siirsin paistoksen parvekkeelle jäähtymään.

Juureksia uunivuokassa

Seuraavaksi oli vuorossa pääruuan juuresten käsittely. Pilkkominen tikuiksi ja asettaminen vuokaan. Päälle öljyä, hunajaa ja voinokareita sekä suolaa ja pippuria. Ja uuniin edellisen kanssa.

Ruskistettua voita kattilassa

Ruskistettua voita olen vaihtelevalla menestyksellä tehnyt aikaisemminkin, mutta nyt se onnistui ehkä paremmin kun teki samaa tahtia kokin kanssa. Voita kattilaan, annetaan sulaa ja poreilla, kuohua, heilutellaan kunnes kuohunta tasaantuu ja ruskea sakka päätyy pohjalle. Sitten kattila kylmään veteen. Keitos asettui hienosti 🙂Broilerin rintafileet pannulla

Viimein käsittelyyn pääsivät broilerin rintafileet. Omani olivat isot ja luulliset, joten niiden valmistumiseen meni kauemmin kuin mallina olleet fileet. Mausteeksi reilusti suolaa ja valkopippuria. Paistoin pinnat pannulla ja siirsin uunivuokaan jatkamaan kypsymistä vihannesten kanssa.

Annos lautasella

Lihan ja kasvisten lisäksi valmistuksessa oli muusi puikulaperunoista. Perunat kypsiksi ja vatkaimella sekaisin. Lisäksi reilusti voita ja kermaa. Jatketaan vatkaamista kunnes muusi on kuohkeaa. Lautaselle muusin keskelle kuoppa jonne lisätään ruskistettua voita. Samaa kastiketta lirutellaan vielä lihojen päälle.

Jälkiruoka mustikkapiiras jäätelöllä

Jäkiruuan aikaan Mustikka-clafoutis oli jjäähtynyt ja siitä sai leikattua mukavasti paloja. Kylkeen hyvää vaniljajäätelöä ja valmista.

Erinomaisia makuja tuli koettua tällä aterialla. Kiitos Harri Syrjänen 🙂 ja KNT, joka tämän kokkikoulun tarjosi.

Hyvää nuorisotyönpäivää kaikille.

 

Peruna-porkkana lisuke

Peruna-porkkanalisuke tuli tänään ajankohtaiseksi. Vastaava perunasta on jo aikaisemmin julkaistu osana toista reseptiä. Etsin sitä kuitenkin ajoittain itse, niin laitan tässä nyt yhden variaation ihan omakseen.

Tänään tarvittiin:

  • Porkkana
  • Kolme kiinteää perunaa
  • Kermaa
  • Juoksevaa Koskenlaskijaa (naturel)
  • Pippurituorejuustoa
  • Vampyyrisuolaa
  • Vettä
Iso porkkana ja kolme perunaa leikkuulaudalla

Ainekset

Aluksi porkkanat ja perunat rouveiksi paloiksi.

Porkkanat ja perunat leikattuina isoiksi kuutioiksi

Kuutioiksi

Ensiksi porkkanat kiehumaan veteen. Niillä on hieman pidempi kypsymisaika kuin perunalla.

Porkkanan palaset kattilassa

Porkkanat ensin

Noin 10 min päästä lisäsin perunat mukaan. Tasataan vesi määrä sellaiseksi että juuri ja juuri ne näyttävät olevan vedessä.

Perunat ja porkkanat kattilassa

Molemmat raaka-aineet kattilaan

Keitin n. 15 min kannen alla.

Lisäsin kattilaan 1 dl kermaa ja puoli purkkia Koskenlaskija ruoka –juustoa. Jääkaapin perukoilta löytyi myös tuorejuustopurkin loput jotka lisäsin mukaan. Sekoitin kaiken sekaisin ja jatkoin perunoiden hauduttamista vielä n. 10 min. Lopuksi maustaminen Vampyyrisuolalla joka tuo pikanttia potkua lisukkeeseen.

Porkkanat ja perunat kerma-koskenlaskija-kastikkeessa

Kastikkeessa

Tänään se nautittiin savukalan ja salaatin kera.

Ruoka-annos jossa lisuketta, savukalaa ja salaattia

Annos

 

 

Merimiespihvi

Päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran merimiespihviä. Lapsuudesta muistan äidin sellaista joskus tehneen, mutta kirkkaita muistikuvia ei ollut hallussa sen paremmin reseptiikasta kuin ohjeistakaan.

Siispä lukemaan netin ihmeellisiä ohjeita aiheesta. Ja luomaan päivän sovellusta aterialle.

Pakastimesta otin jo edellisenä päivänä sulamaan naudan ulkopaistin. Koronan alkupäässä tilasin https://kauppa.laidunhereford.fi/ laatikollisen lihaa. Vielä on jotakin jäljellä ja tänään pääsi paisti käsittelyyn. Tarvitaan:

 

Tarvitaan:

  • Paistia, n. 1 kg
  • Perunaa, 6 kpl
  • Sipulia, 2 kpl
  • Valkosipulia, 2 kynttä
  • Pippuria, 10kpl
  • Fondia, 1 kpl
  • Olutta, 1 purkki
  • Porkkana, 2 kpl
  • Suolaa
  • Voita, reilusti
  • Laakerinlehtiä
Paistin leikkaus

Alkuun paistin leikkaaminen pienten pihvien muotoon. Siitä ehkä juontuu myös ruokalajin nimi, koska lihaa ei leikata pataruualle tyypillisesti kuutioihin tai suikaleisiin.

Pannulle

Alkuun paistoin voissa pihvien pinnat kiinni ja siirsin ne valurautapataan. Paistoin pannulla vielä sipulit ja lisäsin pataan.

Pata

Liemeksi jääkaapin uumenista löydetty alkoholiton olut sekä sekaan lihalientä tai luulientä. Pataan meni vielä mausteeksi pari pientä porkkanaa maustamaan lientä.

Olutta

Legenda kertoo että ruokalajin nimi on syntynyt aikanaan siitä että laivakokilla oli vain yksi olutpullo, jota koko miehistö himoitsi. Hän päätti jakaa sen kaikille ja heitti pataruuan liemeksi.

Lihat hautuivat padassa melkein 3 tuntia. Hautumisen aikana säädin mausteita sopivaksi. Seuraavaksi oli aika perehtyä perunoihin.

Perunat

Pesin perunat hyvin ja siivutin kuorineen ohuiksi siivuiksi. Hautuneet lihat, sipulit ja perunat sekoitin padassa ja siirsin uunivuokaan loppukypsennystä varten.

Uunivuokaan

Uuni 200 asteeseen ja vuoka peitettynä muhimaan edelleen noin tunniksi. Haudutusaika riippuu perunan kypsyydestä.

Annos

Nestettä jäi vähän turhan paljon. Ylimääräisen nesteen keräsin talteen ja laita pakastimeen pienissä erissä. Niistä saa mainiota maustetta tuleviin ruokiin 🙂 Lisukkeena oli fetasalaattia.

Liuskaloora

Mennään välillä perinteisemmän ja yksinkertaisemman kautta.

Monesti ruuanlaitto menee hifistelyksi ja kikkailuksi tai siihen että on vaikka kuinka monta raaka-ainetta sekaisin. Hyvää tulee toki, ja niin toimin myös itse.

Tänään mennään vähällä ja isoäidin ohjein. Tosin pekonisiivuja nyt ei ole käytössä kuten isoäiti laittoi tähän, mutta mennään jauhelihalla sen sijaan.

Liuskaloora

  • Kilon verran perunoita
  • Sipuli
  • Jauhelihaa (500g)
  • Maitoa 0,5l
  • Vehnäjauhoja 3 ruokalusikallista
  • Voita
  • Suolaa
  • Pippuria

Perunat kuoritaan ja siivutetaan ohuksi lipareiksi. Sipuli kuoritaan, halkaistaan ja siivutetaan puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Paistinpannulle voita ja sinne ensiksi sipulit pehmenemään. Sipulit sivuun ja jauheliha paistumaan. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Perunasiivut huuhtelin kylmällä vedellä. Osa siivuista vuokan pohjalle. Päälle paistettu jauheliha ja sipuli. Jauhelihakerroksen päälle loput perunat.

Maito ja vehnäjauhot vatkataan sileäksi. Ripaus suolaa liemeen. Liemi perunoiden päälle.

Uuniin tunniksi ja asteita n. 180. Pinta saa hieman rusahtaa.

Hyvää tuli.

Annos

Pääsiäinen 2020

Hiljainen oli pääsiäispöytä tänä vuonna. Perinteisen perhepäivällisen sijaan oli kattaus kahdelle.

Lampaan viulu jäi myöhempää tarvetta varten vielä pakastimeen. Ehkä sen voi jo helluntaiksi paistaa koko poppoolle 😀

Korona-pääsiäinen mennään sitten hieman erilaisella menulla. Alkukeitto kuitenkin sen verran makoisa, että laitan reseptin talteen.

  • sipulia
  • valkosipulia
  • öljyä
  • mukulaselleriä
  • pari jauhoista perunaa
  • kermaa
  • smetanaa

Ripaus suolaa ja valkopippuria mausteeksi maun mukaan.

Sipuli ja valkosipulinkynnet pieniksi. Kuullotin sipuleita öljyssä hetken ja jätin hautumaan. Selleri ja peruna palasiksi ja kiehumaan. Sekaan vähän kasvifondia tms. mitä sattuu olemaan.

Keitetään kypsäksi. Pois liedeltä ja sauvasekoittimella soseeksi. Soseen valutin vielä siivilän läpi, niin ei jäänyt yllättäviä sattumia.

Sose takaisin kattilaan ja kerma sekä mausteet perään. Kuumennus ja sekoitus. Lopuksi vielä hieman smetanaa joukkoon.

Keitto lautaselle ja hieman tuoretta persiljaa päälle.

Sellerikeitto

Pääruokana oli täytetty bataatin puolikas.
Helppo ohje sekin. Halkaise bataatti ja sivele pinta öljyllä. Laita uuniin n. 200 astetta/40 min eli kunnes bataatti on pehmeä.

Kaavi kuori tyhjäksi bataatista.

Paista ja mausta haluamallasi tavalla jauheliha ja sipuli sekoitus. Lisäsin sekaan vielä pienittyä paprikaa ja lorauksen tomaattisosetta. Sekoita kaikki yhteen ja laita takaisin bataatin kuorien sisään. Päälle juustoraastetta. Uuniin siksi aikaa että juusto sulaa päälle.

Täytetty bataatti

Parsat valmistuivat myös uunissa. Pyöräytys ensin sitruunaöljyssä ja mausteena sormisuolaa ja mustapippurirouhetta. Kypsyy muutamassa minuutissa – samassa ajassa kuin täytetyt bataatit lämpenivät ja juusto suli.

Kattaus

Kyssäkaalikeitto

Valitsin taannoin kauppareissulla mukaani jotakin itselle vieraampaa raaka-ainetta. Hankinnoista pääsi tänään käsittelyyn kyssäkaali

Tarvitaan:

Kyssäkaali (n. 1kg), omenoita ( 4 pientä), perunaa (6kpl), sipulia (2kpl). Lisäksi kermaa (tai smetanaa/creme fraichea), kasivislientä, suolaa, pippuria ja lusikallinen hunajaa sekä Koskenlaskija juustoa.

Kuori ja paloittele kyssäkaali, perunat ja omenat reilun kokosiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipuli.

Paloittelua

Siirrä kasvikset kattilaan ja lisää vesi niin että palat juuri peittyvät. Sekaan kasvisliemikuutio, luuliemi tai sopiva fondi.

Keitä kasvikset kypsäksi, noin 20-25 minuuttia.

Kattilassa

Kaada osa keitinliemestä toiseen astiaan. Soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella.

Soseuttaminen

Lisää kerma/smetana/creme fraiche ja tarvittaessa keitinlientä saadaksesi sopivan paksuisen keiton. Itse käytin tänään kaapissa olleet purkin pohjat ja voimakasta Koskenlaskija juustoa puoli pakettia.

Maun antajat

Kuumenna keitto kiehuvaksi ja mausta hunajalla, pippurilla ja suolalla.

Päälle ripottelin kylmäsavuhirvirouhetta, jota löytyi pakastimen kätköistä.

Hirvi

Hyvää tuli.

Annos

Pehmeä ja maukas keitto. Voi tehdä uudelleen sitten kun seuraavan kerran osuu kyssäkaali kauppakärryyn.

Tilliliha

Iski tarve tehdä perinneruokaa. Tilliliha taitaa olla sellainen joka jakaa mielipiteet kahtia. Minä olen pitänyt aikanaan myös koulun tillilihasta 🙂

Siispä edellisenä päivänä nautapala pakastimesta sulamaan ja aamulla keittymään kaikessa rauhassa.

Lihan keittäminen

Lihan kypsyessä oli hyvää aikaa koota muut tarvittavat ainekset tälle päivälle.

Ainekset pieniksi ja lihan kanssa kypsymään ja antamaan makua liemelle.

Liemiaineet

Liha hautui kolmisen tuntia, jonka jälkeen otin sen jäähtymään.

Nauta

Lihan jäähdyttyä pilkoin pienempiin palasiin. Varsinaisesti mitää kuutioita siitä ei saanu, mutta ehkä se ei haittaa.

Liha pieneksi

Liemi siivilöidään kastiketta varten.

Siivilä

Kastikkeen tein näin:

  • 2 rkl voita
  • ripaus vehnäjauhoja
  • siivilöityä lihan keitinlientä
  • ripaus sokeria
  • n. ½ tl valkopippuria
  • lime-mehua tilkka
  • etikkaa isompi tilkka
  • kuivattua tilliä ja hieman pakastimesta edellisen kesän tillisatoa

Voi ja vehnäjauhot ensin tekeytymään. Täytyy varoa ruskistamista, jotta liemi pysyy kirkkaahkona.

Kastike

Mausteet ja lihapalat sekaan ja hetki kypsentämistä.

Annos

Lisukkeeksi keitin perinteiseen tapaan perunoita. Itselläni hieman itse kasvatettua jalapenoa tuomassa tymäkkyyttä kokonaisuuteen.

Parvekepuutarhan antimia

Tämä vuosi on ollut hyötykasvatuksen merkeissä hieman erilainen kuin aikaisempi. Parvekepuutarhan kaikki taimet eivät ole lähteneet kasvuun.

Kurkkua yritin niin omista kuin kaupan taimista, mikään ei lähtenyt kasvuun. Tomaatti sensijaan lähti ja hyvin runsaana, mutta varsinainen sato ei ole suoraan verrannollinen viidakkoon joka on vallannut parvekkeeni.

Satokausi on alkanut. Yrttejä toki montaa laatua, mutta vähitellen myös muuta satoa. Yhtä hienoa joka aamu 🙂

Aamusato

Chilit tuottavat kyllä, mutta pääosin vain ne vanhat siemenet.

Apasche F1

Vuosi sitten sain tyttäreltä bhut Jolokian siemeniä. Se kituutteli talven läpi työhuoneessani ja on nyt intoutunut tuottamaan bodeja.

Bhut Jolokia

Ulkonäkö tosin poikkeaa – ainakin vielä – niistä mitä löydän samasta lajikkeesta somesta. Onkohan sittenkään pussin mukaisia siemeniä sisällä???

Chili

Kaupan taimesta syntyy hedelmää. Yllättävän maukas tämä tuntematon lajike.

Basilika

Varsinainen rehottaja ja ja kasvaja on tänä vuonna basilika. Se jaksaa versota uusia lehtiä. Päätyy ehkä vielä sisälle, koska mitään syksyn merkkejä siinä ei vielä ole.

Tomaatti

Kaupan taimi oli myös sellainen jossa varsi tuottaa tomaatteja ja juuristo perunoita. Tomaatit ovat ainakin mallikelpoisia 🙂 Perunannosto sitten vasta kun tomaattisato on syöty.

Kaalipihvit

Tänään syntyi kokeilevassa keittiössä mielenkiintoisia ja maukkaita kaalipihvejä uudesta kaalista.

Ainekset

Kaapista kaalin lisäksi sitä mitä sattuu olemaan ja voita.

Leikkasin kaalin parin sentin paksuisiksi ”pihveiksi” kaiken pohjaksi. Kaalia oli kaikkiaan 350g

Sipulit silpuksi. Puolikas jättisipulia ja 4 valkosipulin kynttä.

Sipulisilppua

Voita reilusti, vaikka lähemmäs 100g

Voisula

Voi kasariin ja sipulit voisulaan hautumaan.

Pihvit

Voisula-sipuliseosta kaalipihvien päälle ja uuniin 225 astetta ja puolisen tuntia. Sen jälkeen juustot päälle ja vielä uuniin n. 10 min. Mausteeksi päälle vielä suolaa ja mustapippurirouhetta.

Uunista ulos

Kaalipihvien kaverina uuniin päätyivät lämpiämään haukimurekepihvit. Hyvää yhdessä.

Annos

Annoksessa lisukkeena tomaattia ja salaattia sekä kesäperunan verran kirkasta perunasalaattia, jota syntyi edellisen päivän jäänteistä.

Chilin ystävänä olisin voinut laittaa kaalipihveihin mukaan tuoretta chiliä, mutta unohdin. Näitä teen vielä uudelleen.

Hirven pyöröpaisti

Liha-aarteistosta poimin esiin hirven pyöröpaistin. Ajattelin laittaa sen pataan muhimaan ja se oli oikein hyvä päätös.

Alkuun palasiksi hieman sipuleita ja porkkanaa.

Makujuurekset

 

Lisäksi tarvittiin se hirvi ja 1 dl punaviiniä, 2 dl vettä, 1 rkl hunajaa, chilipalko sekä rosmariinia ja suolaa.

Freesaus

Öljyssä ja voissa ensin freesausta juureksille. Loput ainekset pataan.

Paisti päälle. Ja lisäksi vielä vesi ja punaviini. 

Sitten vain uuniin miedolle lämmölle n. 125 astetta ja 5-6 tuntia.

Paisti pois padasta ja folioon lepäämään siksi aikaa kun valmistuu lisukkeet.

Siivuiksi

Kaveriksi syntyi juuresmuusia ja kastiketta. Kastike syntyi padan pohjalle kertyneestä nesteestä ja kermasta.

Annos

Hyvää oli ja kaikki meni.

 

 

Porsaan kylkisiivut

Tänään syntyi varsin helppo uuniruoka kaikkien uusien perunoiden jälkeen.
Porsaan kylkisiivuja oli päätynyt talouteen jonkun kauppareissun mukana. Pitihän ne laittaa.

Pilkoin ensin muut ainekset sopiviksi uunipaloiksi.

Juurekset

Kaapista löytyi muutama iso ruotsalainen varhaisperuna, porkkanaa, varsiselleriä, sipulia ja valkosipulia.

Seuraavaksi parvekepuutarhasta hieman yrttejä.

Yrtit

Salviaa, basilikaa ja timjamia. Hienonsin yrtit pieneksi ja sekoitin oliiviöljyyn. Lisäsin mukaan vielä ruususuolaa ja mustapippurirouhetta.

Pellille

Pyöräytin juurekset öljyseoksessa.

Kaikki sujuvasti pellille sopivaan järjestykseen.

Yrttiset ainekset

Loput yrttiöljyt vielä ripottelin kylkisiivuille.

Uuniin 120 astetta ja pelti uuniin n. 50 minuutiksi.

Hyvää oli, eikä ruokaa tarvinnut kovin paljoa ollakseen kylläinen 😀

Annos

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi