Tarvitaan:
pekonia
500 g jauhelihaa
2 sipulia silpputtuna
pari valkosipulin kynttä pienittynä
porkkana ihan pieninä kuutioina
1 muna
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria
5 kirsikkatomaattia halkaistuna
Koskenlaskija-juustoa

Vuorasin vuokan pekoniviipaleilla siten, että pekoniviipaleet tulivat lomittain koko vuoan alueelle pohjasta reunoille saakka.
Sekoitin taikinan ja maustoin.
Kananmunan lisäsin viimeisenä

Laitoin puolet taikinasta pekoniviipaleiden päälle vuokaan, asetin halkaistut
tomaatit sekä Koskenlaskijajuuston viipaleet tomaattien päälle. Loppu taikina päälle ja käänsin pekoniviipaleiden reunat vuokan päälle sen verran kuin ulottuivat.

Uuni 225 astetta ja puolisen tuntia.
Uunista tullessa mureke sai hieman vetäytyä. Kumosin sen lautaselle.

Mureke

Hyvä ja mehevä lopputulos.

Leikattu mureke

Voi tehdä toistekin. Täytteitä voi vaihdella kauden mukaan.