Laitan edellisen kalan lisäkkeenä olleen kermaperunaohjeeni myös muistiin.

Otetaan perunoita kilon verran, kuoritaan ja siivutetaan se mahdollisimman pieneksi siivuksi. Lisäksi otin yhden valkosipulin jonka hakkasin pieneksi muruksi.
Siivutetu perunat päätyivät kylmään kylpyyn.

Perunat

Huuhtelin perunoita hyvin kylmällä vedellä. Huuhdotut siivut laitoin pyyheliinalle kuivumaan. Painelin pinnat mahdollisimman kuiviksi.

Wokkipannuun öljyä ja valkosipulirouhe sinne.

Wokattua valkoispulia

Pari kourallista perunoita joukkoon. Mukaan myös mausteita – suolaa ja musta/valkopippuria. Kypsytetään sen verran että perunasta tulee kuultavaa ja on saanut hieman väriä.

Wokatut ainekset

Uuniin

Kun kaikki on wokattu perunat siirretään uunivuokaan ja täytetään vuoka kermalla. Niin paljon kermaa että heikompia hirvittää.

Uuniin n. 200 astetta alkuun ja paistoaika suunnilleen tunti. Alkuun pintaan hieman väriä ja loppu aika folion alla hautuen. viimeisen puolen tunnin ajan uunin lämpötila oli siinä 170 astetta.

Valmis vuoka

Ja hyvää tuli.