Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Kategoria: Puutarha

Kesäkakku

Tänään vietettiin kahden naisen kakkukestejä syntymäpäivien merkeissä. Toisella ne ovat jo hyvinkin takana ja toisella vasta edessä.

Kaukkua varten tarvitaan vesimeloni.
Melonista leikataan sopivan kokoinen ja paksuinen kiekko. Kiekko leikataan valmiiksi annospaloihin ennen päällystämistä.

Kakun valmistus

Kakun valmistus

Kakun päälle vaahdotettiin kookoskermaa, johon lisättiin ripaus vaniliinisokeria.

Marjoja

Marjoja

Kesäiseen kakkuun tulee tietenkin mansikoita ja (pensas)mustikoita. Mansikat olivat kotimaisia, mustikat eivät. Mustikkametsää ei ole lähellä joten kokkimme tyytyi kaupan antimiin.

Punaherukka

Punaherukka

Oman maan satoa löytyi sentään muutama punaherukka jo pensaista.

Valmis komeus

Valmis komeus

Kakun valmistuttua keitettiin kahvit ja päätettiin mennä ulos nauttimaan kesäisestä luonnosta samalla.

Kynttilät

Kynttilät

Kummallekin leidille syttettiin kynttilät. Niiden palaminen oli vähän niin ja näin, eikä sankarit päässeet puhallusvaiheeseen lainkaan.

Korkattu kakku

Korkattu kakku

Tuuli ja pieni sadekaan ei tunnelmaa latistanut. Kakku oli oikein mehukas ja maukas. Ja kaikki meni.

Tunnelmakooste vielä perään 🙂

Syntymäpäiväkakku

Syntymäpäiväkakku

Aamiainen auringossa

Kesä on ollut kauttaaltaan vilpoisa kokemus. Moni asia sujuu viileässäkin ja kesä näyttää vehreältä ja hyvin voivalta luonnon osalta.
On jotakin mitä olen kovasti kaivannut läpi kesän. Rauhalliset ja linnunlaululliset aamuhetket pihalla kahvin ja aamiaisen kanssa. Joitakin aamuja on voinut viettää ulkona. Takana olevan kesälomapätkän aikana taisi olla pari aamua ulkona.

Aamiainen

Aamiainen

Lautasella oman maan vihreitä sekä öljy-sitruuna-chililiemessä kypsytettyä siikaa.

Joinakin kesinä kaikki ruuat on laitettu kesäkeittiössä. Siis terassilla olevalla grillillä. Nyt ne kerrat ovat yhden käden sormilla luettuja. Vaan vielä on kesää jäljellä :happy:

Pieni piha on kuin yksi lisähuone kesällä. Suojainen tila jonka olen ottanut mieleiseeni hyötykäyttöön.

Näkymä pihan perältä terassille

Näkymä pihan perältä terassille

Itse terassi on ehkä 9 m2 kooltaan, joten siihen juuri mahtuu pieni pöytäryhmä ja grilli. Terassin edustalla on kukkapenkki, jossa kasvaa viinimarjoja ja yrttejä. Marjapensaista on ollut paljon iloa. Vaikka en ole erityinenviherpeukalo, niin ne viihtyvät paikallaan ja tuottavat runsaasti satoa joka vuosi.

Viheransari

Viheransari

Kesän salaatit kasvavat pienessä kasvihuoneessa ensimmäistä kesää. Kesälelun ostin jo talvella kun halvalla sain. Alkuun mietin että olisin ne salaatit saanut kyllä varmaan kaupasta halvemmalla. Nyt en enää ajattele niin, sillä saaliini on tuolta niin monin verroin paremman makuisia kuin kaupan hevi-osastolta koskaan. Tomaatti viihtyy siellä myös mainiosti ja tekee kovasti hedelmää.

Chili

Chili

Tammikuussa istutuin chilin siemeniä keittiön ikkunalle.Ei meinannut tulla valmista. Ne kasvoivat vain pituutta tekemättä muuten yhtään mitään. Lopulta siirsin ne pihalle ajatuksella että kylmässä varmaan paleltuvat pois. Olin kuitenkin saanut ne niin pitkiksi ja pysymään hengissä että en raaskinut hävittää muuten.
Ja kas kummaa! Nyt sinne on ilmestynyt oikeita kukkia! Oletettavaa on että niitä ei mitenkään saa kypsiksi saakka kesän aikana. Joudunkohan miettimään sisämajoitusta sitten syksyllä?

Verenpisara

Verenpisara

Verenpisara viihtyy hyvin tänä vuonna. Aikaisemmin en ole saanut kukkimaan kunnolla.

Valkosipulivoi

Ei mikään uusi keksintö, mutta tekotapa minulle uutta kokeilevaa keittiötä.
Ostin Bangkokista vuosi sitten paikallisesta rihkamakaupasta sushien tekoon tarkoitetun muovisen vehkeen, joka on saanut olla paketissaan tähän saakka.

Sushien tekolaite

Sushien tekolaite

Valkosipulivoin ainekset: voita n. 60g, kuusi valkosipulin kynttä ja persiljaa omasta puutarhasta reilu kourallinen. Valkosipulit ja persiljan pienin tehosekoittimella ja kääntelin ainekset pehmeään voihin.

Tahnan painelin muovikelmilla pohjustettuun sushituubiin ja laitoin kannen kiinni. Koko komeus pakastimeen hetkeksi.

Pakastimesta juuri tullut

Pakastimesta juuri tullut

Valmis valkosipulivoi on kauniina pötkönä josta saa leikattua haluamiaan palasia siististi.

Leikkaa annospaloiksi

Leikkaa annospaloiksi

Kiekot sopivat mainiosti pihvin päälle. Jäljelle jäävät ylimääräiset levittyvät mukavasti vaikka hapankorpulle. Nam.

Annospalat

Annospalat

Karitsa

Kokeilevan keittiön raaka-aineena on tänään karitsa. Kaupasta tarttui mukaan Uusi-Seelantilaista karitsan paahtopaistia. Pakastettu tuote suli hitaasti yön yli.
Marinadiin laitoin öljyä, korienteria, valkosipulia ja hieman turetta chiliä. Marinadissa lammas uiskenteli muutaman tunnin.

Karitsa marinoituu

Karitsa marinoituu

Jos tämä on kokonainen karitsan paahtopaisti, niin melko pieni se on. Pieni eettisyyden mato nosti päätään, joten katsotaan löytyykö karitsaa myöhemmin ruokapöydästä.

Kämmeneen menevä

Kämmeneen menevä

Lisäkkeeksi valmistin voissa haudutettua lanttua. Ainekset lanttua ohuina siivuina sekä suolaa ja voita sekä pikkuisen siirappia. Siirapin voi jättää poiskin jos ei makeudesta niin välitä.
Lanttusiivut vuokaan ja muuta vermeet päälle. Voita laitoin päällimmäiseksi muutaman reilun siivun. Lanttuhaude uuniin noin tunniksi. Alkuun 200 astetta. Lattujen saatua hieman väriä pintaan laitoin vuokaan kanne päälle ja laskin lämpötilaa karitsalle sopivaksi.

Lanttua

Lanttua

Paahdoin karitsan palaset kuumalla pannulla ennen uuniin laittamista. Pienet paistit kypsyvät nopeasti 170 asteisessa uunissa. Otin ne pois uunista kun mittari näytti 60astetta sisälämpötilaksi. Peittelin paistit vielä foliolla muun aterian valmistumista odotellessa.

Paahdettu karitsa

Paahdettu karitsa

Annokseen valmistin salaatin retikasta, aurinkokuivatusta tomaatista, oliiveista, minitomaatista ja vihreästä salaatista.
Siivutetun paistin päälle laitoin vielä marinadipohjaista tahnaa (Jäi yli. Älä käytä marinadina käytettyä öljyä muuta kuin paistamiseen!) jota olin rikastuttanut vielä inkiväärillä.

Valmis annos

Valmis annos

Glaseerattua siikaa ja duchessejuureksia

Glaseeraus tarkoittaa raaka-aineen pinnan viimeistelyä. Pinta sivellään maustekastikkeella, jonka on tarkoitus paahtua (uunissa) pintaan kiinni antamaan makua ja ulkonäköä.

Alkuun kala fileiksi ja sopiviksi annospaloiksi.
Minä kun fileeraan, niin ylijäämätavarasta saa oikein sopivan kalakeiton kahdelle hengelle :happy:

Kalan filerointia

Kalan filerointia

Fileiden valmistuttua tein korianteri-inkivääriöljyn glaseerausta varten.

Ainekset

Kuorittu inkivääri pieniksi paloiksi, valkosipulin kynsi (tai kaksi) ja chilipalko samoin (siemenet poistettuna ettei tule liian tiukkaa muulle väelle), tuppo persiljaa ja korianteria. Päälle reilu dl oliiviöljyä.
Kaikki ainekset sauvasekoittimella tms. pieneksi. Maustamiseen voi käyttää lisäksi suolaa ja pippuria

Sekoitettu soosi

Annetaan maustua sillä välin kun valmistellaan kalalle lisuke.

Duchessejuurekset olivat kokeilevan keittiön listalla siian lisäkkeeksi.
Kuorin perunaa, porkkanaa ja sipulia lisäkkeen pohjaksi. Porkkanat pilkoin pieniksi jotta keittoaika olisi suurinpiirtein perunan kanssa yhteneväinen.
Keitin kaikki kypsäksi suolalla maustetussa vedessä ja soseutin normaaliin tapaan.

Sosetarpeet

Hieman jäähtyneeseen soseeseen lisäsin kaksi kananmunan keltuaista, 2 tl vehnäjauhoja ja ripauksen muskottipähkinää.
Tarkoitus oli saada massasta uunipellille pursotettavaa jähmeää tahnaa, mutta siitä tuli auttamattomasti liian löysää.
Siispä laitoin soseen pieniin annosvuokiin ja uuniin saamaan hieman pintaan väriä.

Pikkuvuoka

Vuokien mentyä uuniin jatkoin kalapalasten kanssa.

Paistoin kalat kuumalla pannulla voissa max. 1 min molemmin puolin. Ohuille ja pienille kalapaloille riittää 10-20 sekuntia paistamiseen. Kala kuivuu helposti joten sitä ei kannata ylikypsentää.

Pintaa pannulta

Paistamisen jälkeen asettelin siikapalat uunivuokaan ja levitin päälle kevyesti aikaisemmin valmistettua yrtti-inkivääriöljyä. Koko komeus uuniin hetkeksi n. 175 astetta/ n. 5 min siellä olevien vuokien kaveriksi.

Glaseeraus

Valmis ruoka oli gourmet-tasoinen sunnuntain ilo :happy:

Valmis ruoka

Nautittavaa valoa

Pitkän pimeän, sateisen, myrskyisen ja harmaan kauden päätteeksi tuli aurinko edes hetekeksi virkistämään mieltä. Kauan on odotettu terassikelejä ja istuskelemista ilta-aurinkoisessa pihassa kuunnelen linnunlaulua.
Tänään se on ollut mahdollista.

Grilli

Grilli

Uusi sähkögrilli on ollut odottamassa jo jonkin aikaa grillikauden avausta. Joku siellä jo tuhisee että grillin pitää olla kaasu tai hiili. Niin kai. Minä olen laista emäntä ja olen ehdottomasti sitä mieltä että sähkögrilli on vaan niin paljon helpompi puhdistaa.
Ja jos kaipaa tiukempaa kuumuutta niin sitten voi mennä naapuriin viinipullon kanssa ja tulee oikein passeli yhteinen grilli-ilta 😀
Tämä uusi vempain kuumentui todella hyvin ja paistoi mallikkaasti kaiken sen mitä pitikin.

Kasvikset

Kasvikset

Grilliin päätyi kasa kasviksia. Porkkanaa, bataattia, naurista, tuoretta parsaa ja palsternakkaa.
Lihana oli kanaa joka marinoitui muutaman tunnin. Marinadissa oli sitruunaa, öljyä, vadelmaista viinietikkaa, suolaa, pippuria, valkosipulia ja pääsiäisestä jääneitä tuoreitä yrttejä.

Terassille on ilmaantunut jo kukkia. Pieniä narsisseja, orvokkeja ja tulppaaneja.

Narsissi

Narsissi

Aurinko helli niin kasveja kuin ihmisiäkin. On tämä vaan niin mahtavaa aikaa. Luonto herää. Saa vähän rapsutella kukkapenkkejä. Kuunnella linnunlaulua.
Ja mikä parasta. Terassilla on mukava vilvoitella saunomisen aikana 🙂

Saunajuoma

Saunajuoma

Saunajuomana on hiilihapotettua vettä, jossa on sokeroimatonta karpalomehua. Oikein raikas ja mukava juoma.

Terassille tuli päivää paistattelemaan myös leppäkerttu. Olen tässä talossa ja pihassa viettänyt aikaa jo neljä vuotta enkä koskaan ole nähnyt leppäkerttua tässä pihassa.

Leppis

Leppis

Elämä vaan on niin ihanaa tämmöisinä hetkinä.

Kevättä pukkaa

Sormet syyhyävät jo keväthommiin puutarhassa. Vielä on viileää, mutta pikkasen voi esikasvattaa jo ainakin tomaattia. Siispä kauppaan ja siemenosastolle tutkailemaan mitä kaikkea sieltä voisi löytyä.

Ensimmäinen hankintareissu on tehty ja matkaan tarttui myös idätysmultaa. Viikonlopun hommina on laittaa ensimmäiset siemenet multaan.

Siemenet

Siemenet

Tammikuussa laitoin jo chilit tulemaan ja ne kaikki voivat oikein hyvin. Osan kasvatan sisällä ja muutamat sijoitan piskuiseen kasvihuoneeseen. Näkee sitten kummassa viihtyvät paremmin.

Chilit

Chilit

Kasvun ihme piristää mieltä. Ja mikä onkaan tyydyttävämpää kuin nauttia oman maan tuotteita satokautena. Olkoonkin, että se kasvupaikka on enimmillään vain pari neliötä 🙂

Page 3 of 3

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi