Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Kategoria: Puutarha Page 2 of 3

Grillattu katkarapu

Näin kesäisenä päivänä oli kaivettava grilli esiin ja ryhdyttävä grillauspuuhiin. Perinteiset makkarat ja sienet sekä sipulit. Jotakin uutta teki mieli kokeilla ja kaupasta päätyi mukaan isoimpia katkarapuja mitä pakastekaapissa oli.

Sulaneille katkoille sipaisu öljyä ja grilliin.

Dippikastikkeeksi katkoille syntyi jännä soosi.

Ainekset

Voita

Misokeittoa – siis tahnaa

Raastettua inkivääriä

Korianteria

Chiliä – tietenkin itse kasvatettua

(Sitruunatilkka sopisi myös mukaan, samoin valkosipuli… )

Kaikki sekaisin ja valmista tuli. Käytin voin mikrossa, mutta voi sen sulattaa muutenkin.

Valmis dippi

Ja sitten grillissä paistuneet katkat hyppysiin ja dippailemaan 🙂

Katkarapu

Katkarapu ei ole lempiaineksiani, mutta tämä kyllä hurmasi totaalisesti. Ehkä kehitän vielä jotakin omaperäistä myös katkaravuista.

Tämän kokeilun innovaattorina toimi K-keittiö

 

Inkivääri

Kaikkea pitää kokeilla. Vaikkapa inkiväärin kotikasvatusta.

Helppoa kuin heinänteko – ainakin niin luulisi. Katsotaan miten projekti etenee. Ohjeet kuitenkin melko yksinkertaiset.

Otetaan inkivääri ja paloitellaan pienemmiksi palasiksi. Laitetaan astiaan ja vettä päälle.

Inkiväärin liotus

Annetaan liota yön yli.

Multaan

Pistellään palaset multaan. Laitoin kaikki yhteen isoon ruukkuun. Siirtelen sitten elämän myötä tarvittaessa.

Piilotus

Kolmen sentin kerros multaa päälle. Kastelu ja odotellaan 5kk.

Eli palataan asiaan sitten kun elämää ilmenee. Jos ilmenee. Kokeilevan puutarhurin elämä on mielenkiintoista.

Kasvu lähti hyvin vauhtiin, mutta sitten iski joku pöpö ja vei koko satotoiveen. Ensi vuonna uudelleen. Kiva pitkä kasvi siitä tulee vaikka ihan vaan koristukseksi parvekkeelle.

Chili

Tammikuu on vasta aluillaan, mutta chilikärpänen ei jätä rauhaan.
Siispä oli laitettava siemenet kasvualustalle varttumaan. Kauniit rivit vielä tässä kohden. Yhdeksän lajiketta. Katsottavaksi jää moniko niistä päätyy aikanaan parvekepuutarhaan kypsymään.

Chilit rivissä

Esikasvatan siemenet Oasis-sienen päällä. Juuristo ei takerru ja alusta pysyy puhtaana.

Syyskuussa idätin Bhut Jolokian. Lahjaksi saadussa siemenpussissa luki, että tämä erittäin vahva lajike on hyvin hidas itämään. Niin olikin. Nyt kasvi on jo hyvin kasvanut. Kukkiakin pukkaa jatkuvasti, vaan eihän niistä tässä valossa vielä mitään tule.

Bhut Jolokia

Toivottavasti jaksaa vielä kesälläkin kukkia.

Ragukastike karitsan jauhelihasta

Kokeilevassa keittiössä tänään käsittelyssä karitsan jauheliha. Selaisin monia reseptejä, mutta päädyin Krista Niiniharjun ragu-reseptin variointiin.
Tomaattia ja tuoretta chiliä löytyi vielä parvekepuutarhasta, vaikka marraskuuta jo eletään. Niitä hyödyntäen syntyi yllättävän maukas kastike. Lisukkeeksi laitoin nuudeleita, vaikka porkkanoiden vuoksi ruoka oli ihan sellaisenaan sopiva syötävä

Paahdetut tomaatit ja chilit:
tomaattia
kokonaisia chilejä
oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kastike:
iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
6 porkkanaa
oliiviöljyä
400 g karitsan jauhelihaa
3 dl vettä
Mutti tomaattipyre purkki
valkoviinietikkaa
tuoretta chiliä
1 tl sokeria
suolaa maun mukaan
rouhittua mustapippuria
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia

Tee ensin tomaait valmiiksi. Uuni 200 astetta. Puolita kirsikkatomaatit leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla. Paahda uunin ylätasolla noin 20 min.

Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi porkkanat ohuiksi tikuiksi. Kuullota sipuleita ja porkkanaa öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää jauheliha ja jatka paistamista.
Lisää joukkoon loput ainekset. Hauduta ilman kantta noin 10 minuuttia. Lisää tuore, hienonnettu timjami sekä rosmariini ja hauduta vielä hetki.
Lisää kastikkeen päälle uunissa paahdetut tomaatit.
Tarjoa lisänä vaikka nuudelia, perunaa tai riisiä oman mieltymyksen mukaan.

Raku

Kanaa ja sitruunaruohoa

Tuli tehtyä taas vahingossa hyvää ruokaa. Kaikenlainen kokeileminen chilin kanssa on lisääntynyt satokauden tässä vaiheessa. Parvekepuutarha on ollut hyvin tuottoisa vaikka kesä on ollut kovin paahteinen lasitetulla kasvupaikalla.

Parvekepuutarha

Sadonkorjuuaikana sieltä on saanut monenmoista tarviketta kesäkeittiöön.

Satoa

Tänään käsittelyyn siis chilejä ja salaattiaineksia.

Näitä tarvitsin:

öljyä
sipulia
valkosipulia
inkivääriä
sitruunaruohoa
vihreää chiliä
punaista chiliä

paketillinen broilerin paistileikettä siivutettuna
ripaus sokeria
kalakastiketta
tuoretta korianteria

Kuumennsin öljyä wokissa ja lisäsin pilkotut ainekset
Paistoin muutaman minuutin.
Lisäsin broilerinpalat osissa.
Mausteeksi ripaus sokeria ja kalakastiketta pari ruokalusikallista
Maistamisen jälkeen lisäsin vielä huiskauksen chilijauhetta. Omat chilit eivät ole kovin vahvoja joten niitä voi lisäillä runsaastikin keitoksiin.

Lopuksi silputtua korianteria aimo ainnos kaiken päälle ja sekaisin.
Lisänä oli riisiä sekä salaattia, joiden ainekset olivat myös oman maan tuotantoa.

Vaihekuvia en ottanut, mutta annos kertokoon kaiken 🙂

Annos

Kanaa mango-kookos-kastikkeessa

Parvekepuutarhan chilit polttelevat jo kummasti ja erilaisia chilimaustettuja ruokia tulee testattua. Tässä yksi joka pääsee jatkojalostukseen joskus tulevaisuudessa.

Ensiksi kasaan tarvikkeet

Ainekset

Kanaa jossakin muodossa
Kookoskerma
Inkivääri
Chili
Valkosipuli
Sipuli
Mango
Korianteri
Kanaliemi n. 1,5dl
Sitruuna tai lime
Curry
Kurkuma
Kalakastike
Soija
Öljyä
Voita

Ainekset pieniksi, sitruuna mehuksi.
Wokkipannuun tilkka öljyä ja kuullota valkosipuli, sipuli, chili, inkivääri öljyssä.

Wokkausta

Lisää kuutioiksi pilkottu mango

Mango

Lisää sitten curry ja kurkuma. Jatka kuullotusta ja lisää sitruunan mehu sekä kookoskerma sekä kanaliemi. Anna kiehua hiljalleen.

Paista voissa (paistoin eilen öljyllä ruokaa ja sain siivota koko keittiön. Tänään siis voita ja vähemmän siivousta) Kanapalat niin että saavat hieman väriä pintaan.

Kanat

Lisää pintapaistetut palat kastikkeeseen ja anna hautua vielä 5-10 min.

Kastike

Mausta vielä kalakastikeella ja soijalla. Maista! Tarkista suolan tarve.

Lisää lopuksi pieneksi pilkotut korianterit.

Korianteri

Ja valmista tuli. Lisäkkeeksi valmistui taustalla riisiä.

Annos

Porsaan kylkisiivut

Tänään syntyi varsin helppo uuniruoka kaikkien uusien perunoiden jälkeen.
Porsaan kylkisiivuja oli päätynyt talouteen jonkun kauppareissun mukana. Pitihän ne laittaa.

Pilkoin ensin muut ainekset sopiviksi uunipaloiksi.

Juurekset

Kaapista löytyi muutama iso ruotsalainen varhaisperuna, porkkanaa, varsiselleriä, sipulia ja valkosipulia.

Seuraavaksi parvekepuutarhasta hieman yrttejä.

Yrtit

Salviaa, basilikaa ja timjamia. Hienonsin yrtit pieneksi ja sekoitin oliiviöljyyn. Lisäsin mukaan vielä ruususuolaa ja mustapippurirouhetta.

Pellille

Pyöräytin juurekset öljyseoksessa.

Kaikki sujuvasti pellille sopivaan järjestykseen.

Yrttiset ainekset

Loput yrttiöljyt vielä ripottelin kylkisiivuille.

Uuniin 120 astetta ja pelti uuniin n. 50 minuutiksi.

Hyvää oli, eikä ruokaa tarvinnut kovin paljoa ollakseen kylläinen 😀

Annos

Raikas inkiväärijuoma

Kesä ja helle on yllättänyt jo ennen kuin kesä on kalenterin mukaan päässyt alkamaan. Raikasta ja hyvää juomaa kaivataan virkistykseksi ja viilentämään oloa.

Ainekset

Chili-inkiväärijuoma

1 sitruuna
Pala inkivääriä
1–2 chiliä
2 l vettä
2 rlk hunajaa
Yrttejä – esim minttua tai vastaavaa

Koristeeksi tai juomaan sekaan kauden yrttejä. Minttu sopii hienosti. Sitä minulla ei ollut, mutta timjamin oksa pääsi koristamaan juomaa

Kattilaan

Paloittele ainekset kattilaan. Lisää vesi ja keitä seosta vartin verran. Siivilöi keitos ja lisää hunajaa maun mukaan. Jäähdytä ja tarjoa sellaisenaan tai jäiden kera.

Juoma

Lisää vaihtoehtoja löytyy vaikka täältä: Lisää variaatioita

Chili ja kevät

Jo aikaa sitten tilasin Hyötykasviyhdistykseltä uusia chilin-siemeniä. Kaikki entiset oli jo kasvatettu ja osin jo syötykin. Viime vuonna ostin puutarhamyymälästä siemeniä jotka eivät edes itäneet. Päätin kokeilla muuta kautta.

Siemenet

8-15 siementä pussissa. Osan kaikista siemenistä laitoin kylpyyn ennen idätysastiaan laittamista.

Kylvyssä

Riittävän kylvyn jälkeen pääsivät oasis-sienen päälle itämistä odottamaan. Katsoin parhaimmaksi laittaa ison sienen ja paljon vettä. Kerkesin jo kuivattamaan itämisen alkuun päässeet kuivattujen chilien siemenet joku viikko sitten. Nyt ei pitäisi vesipula uhata huomaamatta.

Kasvualusta

Tästä tämä taas alkaa.

Possua kookoskastikkeessa

Ostin kaupasta ison porsaan fileen. Tapanani on tehdä useampia ruokia kerralla ja pitää ruokamaratonia. Sitten on taas viikolle apetta mitä syö. Saa nopeasti ja on kuitenkin kotiruokaa.
Osa fileestä paistui pihveiksi, osa on vielä jääkaapissa marinoitumassa ja kolmanneksesta tein aasialaisvaikutteista ruokaa tälle päivälle.

Vaihekuvia ei ole, mutta koska ohje oli mainio, niin laitan sen tänne talteen. Alkuperäinen ohje on Hellapoliisin sivulla. Kiitos hälle, joka sen on luonut.

En juuri sävellellyt itse, vaan toistin melkein alkuperäisen ohjeen. Ainoa mitä ei kaapistani löytynyt oli osterikastike sekä kevätsipuli ja pilkoin lisäksi sekaan myös yhden itse kasvattamani chilin. Lisäsin myös puoli purkkia kermaa.
No, aika paljon sitten muutoksia kuitenkin 😀
Muuten sitten ohjeen mukaan:

tilkka öljyä
500 g possun sisäpaistia tai ulkofilettä poikkisyin suikaloituina
2 isoa sipulia ohuina lohkoina
3 kevätsipulinvartta silputtuna
3-4 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen paprika suikaleina
1 rkl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 tlk kookosmaitoa
tuoretta korianteria

Leikkaa liha poikkisyin ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna tilkka öljyä wokissa, paista possusuikaleet, lisää sipulit,
kevätsipuli, valkosipuli ja paprika, kääntele minuutin verran.
Lisää joukkoon kalakastike, osterikastike, makea chilikastike ja kookosmaito. Anna kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.

Ripottele joukkoon tuoretta korianteria.

Possua

Possua

Lisukkeena riisiä. Nuudelit olisivat varmaan toimineet myös hyvin.

Tomaattisalsa

Näpäkkä tomaattisalsa sopii moneen tilanteeseen.

Tuoreet ainekset

Tuoreet ainekset

(kirsikka)tomaatteja
1 sipuli
limen mehua
punainen chili
tuoretta korianteria hienonnettuna
suolaa
rouhittua mustapippuria
valkosipulia 1-2 kynttä
pehmeää fetajuustoa

Kaikki ainekset pienin pieniksi 5x5mm ja sekaisin kulhossa.

Pieneksi silputut

Pieneksi silputut

Chilin ja mustapippurin kanssa saa olla tarkkana, että ei tule liikaa.
Päälle vielä fetajuustoa kuutioina. Fetan voi myös sirpustaa ihan pieneksi ja sekoittaa salsan sekaan.

Ateria

Ateria

Salsa sopii hyvin mihin vaan. Tässä se yhdistettiin avocadoon ja hyvää oli.

Yrttisiika

Ja tästä talteen taas hyvä ohje.

siika fileinä
suolaa
tuoretta rosmariinia
tuoretta persiljaa varsineen
tuoretta ruohosipulia
tuoretta korianteria
sitruunamehua (yhden sitruunan mehu)
3–4 valkosipulinkynttä siivutettuna
oliiviöljyä
voita

Nosta siikafileet sopivan kokoiseen vuokaan. Ripottele sisälle ja päälle suolaa ja sitruunamehua. Laita osa yrteistä kalojen sisään ja alle sekä päälle. Lisää valkosipuli ohuina viipaleina. Pirskota kaloille ja vuokaan öljyä ja laita paalle muutama voinokare.

Yrtit olivat kaikki niitä mitä olen kesän ajan kasvattanut itse. Piti testata miten sopivat yhteen 🙂

Kypsennä 200 asteessa 20–35 minuuttia kalan koosta riippuen. Kokeile kalan kypsyyttä. Kun selkäevä irtoaa helposti vetäisemällä, kala on kypsä.
Tarjoa lisäkkeeksi esimerkiksi höyrytettyä tai vokattua kaalia tai muita kasviksia sekä pilahviriisiä.

Siikaa uunissa

Siikaa uunissa

Chili – uusi kasvukausi

Uusi kasvukausi on alkamassa ja rohkeasti valmistelin hallussani olevia chilinsiemeniä kevättä ja kesää varten. Chilin kasvattaja en millään muotoa ole. Viime kesänä sain elämäni ensimmäiset kasvit kasvatettua siemenenstä asti. Sato oli maukas ja osa vielä köllöttelee pakastimessa.

Viimevuotisista siemenistä on vielä jäljellä. Itävyys oli aikaisemmin lähes 100%, joten toivon että vielä olisi sitä ytyä jäljellä vaikka siemenet ovat jo taas vuoden vanhempia.

Siemenpussit

Siemenpussit

Sain erään kukkalaitteen mukana oasis-sientä. Päätin käyttää sitä kasvulauttana. Kastelin lautan vedellä. Osaajat ja tietäjät kertovat että vesi pitäisi olla keitettyä. Sitä en tietenkään muistanut. Peruskastelu siis normivedellä ja lisä vesi keitettynä tälläkertaa.

Siemenrivit

Siemenrivit

Siemenet laitoin pienen liotuksen jälkeen yksittäin lautalle. Laatuja oli kaksi, joten tein kummallekin oman lautan.

Lautta

Lautta

Tikkuun (Bilteman sytyketikku – monikäyttöinen materiaali: http://nukkekoti.kinanen.fi ) tarkasti lajikkeen nimi.

Paikoillaan

Paikoillaan

Lauttojen päällä on olemassa kasvilamppu, jonka viime syksynä hankin. Tehokkuudesta en tiedä, mutta sehän tulee nähtäväksi kun alkuun päästään. Aurinkoisina päivinä siirrän lautat lähemmäksi ikkunaa. Kasvu oli hidasta edellisenä vuonna varmaankin myös vetoisuuden vuoksi, joten ainakin alkuun saavat olla suojaisemmassa paikassa keinovalon hellimänä.

Lohta ja chiliä

Kaupasta päätyi mukaan lohifile.
Puolikkaasta tein graavia ja toisesta puolesta päivän aterian. Pannulla paistettua kalaa ja wokkivihanneksia.

Etsin jotakin uutta marinadia kalalle ja törmäsin TÄHÄN

Yllättäen lähes kaikkia aineksia löytyikin kaapista ja oma chili punastelee pensaassa. Ei kun tuumasta toimeen, vai miten se meni. Leikkasin kalapihvit erikseen ja lopusta palasta päätin kokeilla ohjeen mukaista marinointia.

Ainekset tänään:

1 dl soijakastiketta
0.5 dl seesamiöljyä
1 rkl fariinisokeria
1 kpl punainen chilipalko
1 kpl sipulia
1 dl limen mehua

Ainekset

Ainekset

Alkuun pienin ylijäämä kalan kuutioiksi.

Lohikuutiot

Lohikuutiot

Seuraavaksi muut ainekset pieniksi palasiksi. Yhdistin soijan ja öljyn. Kaikki kuppiin ja sekaisin haarukalla.

Marinadissa

Marinadissa

Liemellä sivelin myös pannulla paistoon menevät kalapalat.

Marinoitumisen aikana pilkoin juurekset. Tänään mukana oli bataattia, porkkanaa, perunaa ja sipulia.

Juurekset

Juurekset

Juurestikut wokkasin voi-öljyseoksessa ja maustoin suolaa sekä mustapippurirouhetta.

Parin marinoitumistunnin jälkeen otin kupin jääkaapista. Näytti hyvältä.

Marinoitunut kala

Marinoitunut kala

Ja myös maistui. Ihan sellaisenaan ja suoraan. Hyvä ohje.
Testikalaa ja lientä oli vielä jäljellä. Hyvää tavaraa ei tietenkään laiteta hukkaan. Niinpä testimarinadin ainekset ja kalapalat päätyivät siivilän kautta paistinpannulle isompien kalapalojen paistamisen jälkeen.

Kalat pannulla

Kalat pannulla

Paistettunakin pikkupalat maistuivat erinomaisilta. Grilliin ne eivät tällä kertaa päätyneet vaikka alkuperäisessä ohjeessa niin ehdotettiinkin.

Pannulle päätyi vielä reilu loraus kermaa. Pian siitä sukeutui varsin aromaattinen soosi joka sopi paistetun kalan kanssa hyvin yhteen. Kalaa kalakastikkeessa 🙂

Annos

Annos

Teen toistekin!

Page 2 of 3

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi