Laitetaanpa tännekin jotakin päivitystä välillä.
Ruokahommelit ovat olleet hieman tauolla meneillään olevan muuttotouhun vuoksi. Lisäksi olen tainnut kokkailla näiden entisten ohjeiden mukaisesti silloin kun olen ruokaa enempi laittanut.

Muuttoon kuuluu ajatus, että syödään kaapit ja varastot tyhjiksi niin on vähempi siirrettävää. Siitä siis syntyi juhannusmenun pohja.

Pakastimessa on vielä monta pakettia poroa. Luulin että jäljellä on vain käristykseen sopivia lihoja joita en ihan keskikesän juhlaa varten ajatellun. Kävin kuitenkin varaston läpi ja löysin aimo kimpaleen poron ulkopaistia.

Paisti

Paisti

Liha suli rauhassa vuorokauden verran. Leikatessani sopivia pihvipaloja veitsi leikkasi lihaa kuin voita. Pehmeää, mureaa ja raikasta jo tässä vaiheessa.

Paistoin pihvit kuumalla grillillä pari minuuttia kummaltakin puolelta. Nopeaa touhua 😀 Mausteena vain suolaa ja pippuria.

poro - 2

Poron kaveriksi tuli parsaa pekonilla, herkkusieniä, fetasalaattia ja uusiaperunoita sillijäätelön kanssa.

Pikaohje

Pikaohje