Vapputarjoilut olivat perinteistä mallia.
Munkkia, tippaleipaa, grilliruokaa ja juustoja kera hyvien ystävien.

Kattaus

Kattaus

Grillaus tapahtui viileässä kelissä ja ruokailijat tulivat suosiolla sisälle. Lautasella vuoden ensimmäinen bratwurst ja juureksia. Salaattia kaikesta siitä mitä kaapista ja vapun aaton tarjoiluista jäi.

Grillimakkara

Grillimakkara

Vappu- ja MM-kisajuomaksi syntyi inkivääriolutta omasta keittöstä. Ohjeen löysin K-ruokakeittiön kätköistä ja siitä sovellellen ensimmäinen pano.

Inkivääriolut

Ainekset

Ainekset

150 g inkivääriä
1 sitruuna
1/2 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
2 dl vettä
2 rlk sitruunamehua
1,5 l hiilihapotettua vettä
Steviaa lisämakeuttajaksi jos tarvitsee

Kuori inkivääri ja hienonna se suikaleiksi. Kuori hyvin pestyn sitruunan keltainen kuori esim. perunankuorimaveitsellä. Kiehauta inkivääri, sitruunan kuori, fariinisokeri, sokeri ja vesi kattilassa. Anna maustua vähintään tunti, mielellään yön yli.

Siirapin keitto

Siirapin keitto

Siivilöi inkiväärisiirappi kannuun ja lisää sitruunamehu. Porevesi kaadetaan siirapin päälle juuri ennen tarjoilua. Tarkistetaan maku ja nautitaan.

Inkivääriolut

Inkivääriolut

Kokemus oli oikein hyvä. Täytyy tuotekehittää tätä edelleen, sillä sokerin määrä toki on sen verran suuri että ihan jokapäiväisenä juomana tämä sovellu ainakaan minulle 🙂
Inkivääriä rakastan, joten siksikin piti kokeilla ja tutkia.