Kesäinen kurkkukipu iski yllättäen. Rohtokauppaan ei päässyt joten piti etsiä kotikonsteista jotakin tilannetta helpottavaa. Vanha isoäidinaikuinen rohto on inkivääritee.

Ainekset

Ainekset

Ainekset – ainakin melkein – löytyivät kaapista. Tuoretta inkivääriä, hunajaa ja limen mehua. Tuore sitruuna tai lime olisi monin verroin parempi aines, mutta menee näinkin.

Inkivääriä siivutin kattilaan ja laitoin vettä päälle. Kiehautin ja annoin poreilla pari minuuttia. Lisäksi voi laittaa vielä valkosipulia, joka on vanha tulehtusta ehkäisevä hoitoaines. Tai chiliä, joka tuo potkua ja hillitsee yskän ärsytystä.

Kattila

Kattila

Liemen hieman jäähdyttyä kaadoin nesteen kuppiin ja lisäsin lusikallisen hunajaa ja limeä.

Inkivääritee

Inkivääritee

Tautia liemi ei varmaan paranna mutta lievittää kurkussa lymyävää kipua. Inkivääritee on lisäksi hyvän makuista, mikäli inkivääristä ylipäätään pitää.

Jos kaapista löytyy kookosöljyä, niin hieman sitä lisukkeena tukisi myös mahdollisten pöpöjen nujertamista.