Rapujuhlat kaipasivat shottia tai snapsia joka soveltuu kaikille. Aikaisemmin on käytetty erilaisia karpalo-kokeiluja, mutta nyt lähdin liikkeelle inkivääristä ja sitruunasta.

Tarvittiin
Pala inkivääriä
Neljä sitruunaa
Tilliä
Vettä
Tomusokeria.

Inkivääri raastetaan raastimella rouheaksi.

Raastettu inkivääri

Sitruunan ensin pesin huolellisesti ja sen jälkeen vetelin kuoresta suikaleita, jotka laitoin inkiväärin perään.

Siivuja

Sitruunat puristin mehuksi ja kaadoin astiaan. Lisäksi saman verran vettä. Tässä taisi olla 2dl sitruunamehua ja 2 dl vettä.

Valmis tekeytymään

Mukaan vielä nippu tilliä. Koko satsi jääkaappiin.

Siivilöity seos

Seuraavana päivänä siivilöin seoksen ja lisäsin hieman tomusokeria. Jätin mehun hapahkoksi, mutta itse voi säädellä sokerilla makeutta. Sokeroinnin jälkeen mehu pulloon ja pakastimeen odottamaan käyttöä. Varo ettei jäädy kokonaan, hileentyä kyllä voi.

Snapsi

Kylmänä snapsilasiin ja se nostettiin ainakin ensimmäiselle pyrstölle. Hyvää tuli. Voi tehdä toistekin.

Rapujuhlat

Vuosittaiset rapukekkerit tuli nautittua parhaassa seurassa.