Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Kategoria: Ruoka Page 3 of 13

Possupata sian luista

Kaupasta tarttui käteen pari pakettia sian luita. Toinen niistä pääsi heti käyttöön. Luut näyttivät mukavan lihaisilta 🙂

Sian luita leikkuulaudan päällä, taustalla RUB maustepussi

Srirachaa pintaan

Possun luut saivat pintaansa valmista RUB-maustetta. Laitoin varovasti, koska vahvuus saattaa välillä yllättää tottumattoman. Näin jälkikäteen voisin sanoa että olisi voinut olla enemmänkin. Kevyt hieronta kuitenkin palasille niin maku tarttuu pintaan.

Valurautapata jonka pohjalla juureksia, sian luita reunalla

Mausteita matkaan

Lähdin valmistukseen rautapadan kanssa. Padan voitelin Muurikka-silavalla sisäpinnoiltaan. Pohjalle sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä.

Rautapata, jossa kaikki lihapalat ladottuna päällekkäin

Kaikki pataan

Luut ladoin pataan ja lisäsin vettä niin että juuri ja juuri peittyivät. Koko komeus uuniin, alkuun lämpöä oli 200 astetta, mutta laskin sen 150 asteeseen kun padan nesteet alkoivat poreilla. Pata sai olla uunissa reilun pari tuntia.

Juurekset leikkuulaudalla

Mitähän lisukkeita laittaisi

Valmistelin muut juurekset ja lisukkeet. Kuorin ja pilkoin. Tänään pataan pääsi pari perunaa, paprikaa, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, sipulia ja palsternakkaa sekä yksi chili. Olisi voinut olla toinenkin, koska käyttämäni oli melko mieto. Talvisissa padoissa saa olla vähän potkua 🙂

Rautapadassa muhineet lihat pääsivät käsittelyyn, kun luut irtosivat kunnolla lihasta. Riivin ja pilkoin lihat suupaloiksi ja asetin keraamiseen pataan yhdessä pilkottujen vihannesten kanssa.

Juurekset ja riivityt lihat padassa

Puolivalmista jo

Liemeksi tuli sama jo aromatisoitunut liemi, kuin missä luut olivat hautuneet. Lisäsin vain suolaa ja hieman tomaattipyrettä.

Ja taas mennään uuniin jatkamaan hautumista niin kauan, että juurekset ovat syöntikelpoisia.

Valmis ruoka uunista tulleena

Valmista tuli

Hyvää tuli ja myös riittävästi. Kahden hengen talous syö tästä itsensä kylläiseksi parikin kertaa.

 

Chilivuosi 2022 alkuun

Vuoden 2022 aluksi siemenet pääsivät idätyslaitalle. Systeemini on palvellut jo pitkään. Käytän Oasis sientä hyvänä ja kosteutta pitävänä alustana pienoiskasvihuoneessa. Keitettyä ja jäähdytettyä vettä astiaan ja turvonneet siemenet sienen päälle. Koko systeemi vielä lämpömatolle. Siellä on hyvä olla. Ja nyt vaan odotellaan tapahtuuko keväinen ihme ja uusi kasvu alkaa.

Pöydällä muovinen laatikko jonne asetettu oasis-sientä. Sienen päällä siemeniä ja muovinen nimitikku

Alusta on valmis

Edellinen muovilaatikko ja sen päällä on muovinen kupu

Kupu päälle, ilmaraot avoinna

Vanha vuosi ei ole vielä loppunut, mutta chilikuume on noussut jo kovasti. Tänään uuden vuoden aaton aattona oli jo kaivettava muutama siemen esiin ja laitettava varttumaan veteen. En tiedä onko oikea kohta niille, mutta kokeiltavahan on. Aikaa on uusille idättämisille kyllä vielä riittävästi.

Snapsilaseja, joissa chilin siemeniä pohjalla

Chilin siemenet lajiteltu laseihin

Maa-artisokka muusi

Tänään syntyi palapaistin lisukkeeksi perunasta ja maa-artisokasta muusi tai pyree, miten nyt vaan haluaa sen loppuvalmistella 😀

Tänään tarvitsin:

  • Maa-artisokkaa
  • Perunoita
  • vettä
  • suolaa
  • kermaa
  • voita

Perunoita ja maa-artisokkaa oli suurin piirtein saman verran. Kuorin mukulat ja laitoin samaan kattilaan kiehumaan. Keitinveteen meni hieman suolaa.

Lautasella kolme raakaa perunaa ja kolme raakaa maa-artisokkaa

Keitin kypsäksi ja kaadoin hyvän keitinliemen viemäriin.

Muusasin mukulat sauvasekoittimella. Lisäsin kermaa ja voita. Kermaa sen verran, että tuotos notkistuu sopivaksi. Vajaa desi taisi mennä. Voita ihan reipas siivu. Maun tarkistus ja valmista tuli.

Lautasella annos maa-artisokka muusia ja palapaistia sekä salaattia

Muusi sopi oikein hyvin palapaistin makumaailmaan. Ehdottomasti jatkoon tämä kokeilu 🙂

Sain vinkattuna kivan ohjeen ja lähdin sitä työstämään. Alkuinnoitus täällä: https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat/chili-con-sieni

Ainekset pöydällä

Käytössä tänään

  • Kanttarelleja 200g
  • Ruusukaalia 10 kpl
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Pari chiliä (habanero ja hungarian hotwax)
  • Oliiviöljyä
  • Juustokuminaa 1tl
  • Paprikarouhetta
  • 2-3 rlk tomaattipuretta
  • 5dl kasvislientä
  • Purkki kidneypapuja
  • Purkki mustapapuja
  • 1/2 limen mehua
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Korianteria

 

  1. Sienet pieniksi siivuiksi, jätin pienemmät kokonaisksi
  2. Valkosipulit, sipuli ja chili pieneksi silppurilla.
  3. Kuullotin sipulin, chilin ja valkosipulin öljyssä. Sipulien kuullotusta wokkipannulla
  4. Sekaan  sienet, paprikarouhe ja juustokumina.
  5. Seuraavaksi sekaan tomaattipyree ja kasvisliemi
  6. Annetaan muhia noin 20 minuuttia.
  7. Valutetut pavut sekä ruusukaalit mukaan kastikkeeseen, kypsennä vielä n. 5 minuuttia.

Pavut siivilässä valumassa

  1. Mausta chili suolalla ja limen mehulla.
  2. Hienonna joukkoon lopuksi korianteria ennen tarjoilua.
Ruoka wokkipannulla

Ruoka wokkipannulla

Munakas Naga Morich chilillä maustettuna

Sain yllätyksenä itselleni tuntemattomalta lahjoittajalta muutamia chilin siemeniä. Kaikki olivat minulle uusia lajikkeita.

Kahvinsudatin pusseissa chilin siemeniä

 

Mukana oli myös kehoitus tehdä munakas, johon lisää mukaan Naga Morich chiliä rohkeuden mukaan. Naga oli pussissa pakoina. Siipustin siitä puolet ihan tavalliseen mukankastaikinaan.

  • Kaksi munaa
  • Kermaa
  • suolaa
  • valkopippuria
  • puolikas Naga
  • Paistamiseen voita

Tuli oikein maikas munakas. Ei päällekäyvä, vaan minulle suun mukainen kokemus. Ohjeessa oli lisäksi maininta, että annos kannattaa syödä omenamehun kanssa. Erinomainen ohjeistus! Makukokemus täydentyi kummasti. Omenamehua sattuiolemaan myös kotona. Yleensä mehuja ei juuri ole, kun niitä ei normiruokavalioon kuulu. Hyvä sattuma siis 🙂

Lautasella paistettu munakas

 

 

 

Harri Syrjäsen opissa

Sattui mainio tilaisuus päästä Harri Syrjäsen verkkokokkikouluun. Sellainen tilaisuus on ehdottomasti käytettävä hyväksi.

Valmistautuminen alkoi jo viikolla kun sai tarvikelistan:

Paistettua broilerin rintaa (kasvisvaihtoehto on halloumi), puikula muusia ja paahdettua kauden juureksia.
2 hlö

2 kpl broilerin rintafilettä mielellään nahallista
300 g puikula perunoita
1 kpl porkkana
1 kpl pieni palsternakka
1/2 kpl fenkoli
100 g voita
0,5-1 dl kermaa tai maitoa
1 rkl oliiviöljyä
3 oksaa tuoretta rosmariiniä
1 rkl hunajaa
Suolaa
Valkopippuria myllystä

Mustikka-clafoutis ja jäätelöä
riittää 4-6 hlö

200g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
0,6 l mustikoita pakaste
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
0,5 l laadukasta vanilja jäätelöä

Vaihekuvia tuli vähän vaiheittain, sillä kokkaus tapahtui yhtä aikaa Harrin kanssa.

KungfiGirl viiniä pullossa sekä vastaava alkoholitin merkki eli Zera

Viinisuositus oli myös mukana ja sitähän piti seurata. Kungfu Girl tuli ehdotuksena, lisäksi pyysin Alkon asiantuntijalta vaihtoehtoa vastaavaan alkoholittomaan versioon. Maisteluun tuli tälle aterialle ranskalainen Zera.

Harri Syrjänen opettaa tietokoneen ruudun kautta

Ensiksi käsittelyyn pääsi jälkiruoka eli Mustikka-clafoutis. Perineteinen ohje eli voi ja sokeri vaahdoksi. Seuraavaksi kananmunat vatkataan sekaan. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kahdessa osassa seokseen.

Mustikka-clafoutis taikina uunivuokassa leivinpaperin päällä

Seos laitetaan uunivuokaan leivinpaperin päälle. Otetaan mustikat ja sekoitetaan niihin perunajauhot. Ohjeessa kai oli myös sokeria, mutta jätin sen pois. Mustikat lisätään taikinan päälle.

Mustikat taikinan päällä

Koko komeus uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Minulla oli n. 40 min, jonka jälkeen siirsin paistoksen parvekkeelle jäähtymään.

Juureksia uunivuokassa

Seuraavaksi oli vuorossa pääruuan juuresten käsittely. Pilkkominen tikuiksi ja asettaminen vuokaan. Päälle öljyä, hunajaa ja voinokareita sekä suolaa ja pippuria. Ja uuniin edellisen kanssa.

Ruskistettua voita kattilassa

Ruskistettua voita olen vaihtelevalla menestyksellä tehnyt aikaisemminkin, mutta nyt se onnistui ehkä paremmin kun teki samaa tahtia kokin kanssa. Voita kattilaan, annetaan sulaa ja poreilla, kuohua, heilutellaan kunnes kuohunta tasaantuu ja ruskea sakka päätyy pohjalle. Sitten kattila kylmään veteen. Keitos asettui hienosti 🙂Broilerin rintafileet pannulla

Viimein käsittelyyn pääsivät broilerin rintafileet. Omani olivat isot ja luulliset, joten niiden valmistumiseen meni kauemmin kuin mallina olleet fileet. Mausteeksi reilusti suolaa ja valkopippuria. Paistoin pinnat pannulla ja siirsin uunivuokaan jatkamaan kypsymistä vihannesten kanssa.

Annos lautasella

Lihan ja kasvisten lisäksi valmistuksessa oli muusi puikulaperunoista. Perunat kypsiksi ja vatkaimella sekaisin. Lisäksi reilusti voita ja kermaa. Jatketaan vatkaamista kunnes muusi on kuohkeaa. Lautaselle muusin keskelle kuoppa jonne lisätään ruskistettua voita. Samaa kastiketta lirutellaan vielä lihojen päälle.

Jälkiruoka mustikkapiiras jäätelöllä

Jäkiruuan aikaan Mustikka-clafoutis oli jjäähtynyt ja siitä sai leikattua mukavasti paloja. Kylkeen hyvää vaniljajäätelöä ja valmista.

Erinomaisia makuja tuli koettua tällä aterialla. Kiitos Harri Syrjänen 🙂 ja KNT, joka tämän kokkikoulun tarjosi.

Hyvää nuorisotyönpäivää kaikille.

 

Täytetyt chilit

Tänään oli sadonkorjuupäivä.
Parvekepuutarhassa on kasvanut kesän Jamaican Bell sekä Cream Fantacy chilejä. Melko paprikoita ne ovat, vaikka chilinä myydään. Poimin valmistuneet talteen ja päätin tehdä niistä ruokaa täytettyjen paprikoiden tapaan. Jauhelihaa ja juustoa sisään ja uuniin.

Siemenistä puhdistettuja chilin kuoria

Puhdistin podit ja poistin siemenet ja kannat.

Tyhjät kuoret kattilassa kuumassa vedessä

Kiehautin koko satsin kattilassa. Olivat ohutkuorisia verrattuna paprikoihin niin olivat vain hetken poreilemassa.

Jauhelihataikina kulhossa

Tein jauhelihan taikinaksi. Eli sika-nautaa, kuivasipulia, rouhittua paprikaa, mustapippuria ja suolaa sekä vajaa purkillinen kermaa. Tein taikinasta myös toiseen ruokaan kaksi pihviä. Loput paistoin murusiksi täytettyjä chilejä varten.

Jauhelihalla täytetyt kuoret

Täytin hieman pehmenneet kuoret paistetulla jauhelihalla. Yllättävän paljon niihin sai uppoamaan, vaikka eivät olleet juuri suupalaa isompia.

Juustoraasteella peitetyt kuoret

Juustoraastetta reilusti päälle ja lopuksi vielä hatut kaikille chileille. Koko komeus uuniin n. 170 asteeseen puoleksi tunniksi.

Uunista tullut valmis ruoka vuokassa

Muutama kirsikkatomaatti pääsi mukaan. Chilien hatut ovat osuneet melkein kohdilleen 😀

Valmis annos lautasella. Täytettyjä chilejä ja uunipaahdettua tomaattia

Hyvää tuli ja oli varmasti riittävästi.

Tulinen lisuke

Olen kaivannut hyvää ohjetta pienelle lisukkeelle, joka antaisi pikanttia lisää ruokaan kuin ruokaan. Chiliä syövät toki muutkin, mutta taidan olla kuitenkin eri levelillä muiden kanssa ja toleranssi noussut korkeammalle.

Tämä ohje ihan sellaisenaan ei sovi herkille. Chilin voi muuttaa miedompaan, jolloin varmasti käy kaikkien makuun.

Käytössä oli

  • Puolikas kaali
  • Kolme varsisellerin oksaa
  • Kaksi sipulia
  • Inkivääriä
  • Kaksi porkkanaa
  • Muutama oksa sitruunatimjamia
  • Kaksi Moruga Chocolate chiliä
  • Pari desilitraa vettä
  • Vajaa purkki kermaa tai kookoskermaa
  • Oliiviöljyä
  • Limen mehua
  • Tuoretta korianteria
  • Hunajaa kukkurallinen ruokalusikallinen
  • Suolaa

 

Moruga Chocolate chili leikkuulaudalla, osa jo pilkottu

Käsin ei kannata koskea

Osasin varoa kyseistä chiliä, mutta en tarpeeksi. En koskenut käsin niihin ollenkaan, mutta kädet kihelmöivät silti. Eli ne hanskat vielä mukaan, vaikka pysyisikin etäämmällä.

Ainekset pilkottuna kulhossa. Chili päällimmäisenä

Ainekset valmiina

Wokkipannu tulille ja sinne reilusti oliiviöljyä. Kuullotusta pienissä erissä muutaman minuutin. Höyryjä ei kannata haistella ja muutenkin voi olla hyvä että keittiö on hyvin tuuletettu 😀

Kaalit laskevat nopeasti ja ja voi lisätä vähän vettä. Annetaan hautua, välillä käännellen. Lisätään kerma, lime, hunaja ja suola. Nyt voi jo vähän maistella ja säätää maustamista itselle sopivaan suuntaan.

Wokkipannussa hautuvat kaikki ainekset, korianteria päällä

Wokkipannu sopii tähän hyvin

Mukaan vielä tuoretta korianteria. Annetaan hautua tunnin tai kaksi. Tuli oikein passeli lisuke. Laitan sitä pienempiin annosrasioihin ja pakastimeen. On sitten hyvä ottaa omaan tarpeeseen valmiiksi tehtyä kaalilisuketta.

Borssi 2

Laitetaanpa uudempi ja testattu ohje myös tänne.

Tänään mentiin näin 🙂

Ainekset

voi-oliiviöljy-seosta kuullottamiseen
¼ osa kaalia
4 keskikokoista sipulia
300g juuriselleriä
1,5 kg punajuuria
1 valkosipuli

2 chiliä
1/4 juuriselleriä
4 rkl tomaattipyreetä
luulientä tai kasvis- tai lihalientä kuutiosta
tuoretta sitruunatimjamia, muutama oksa
4 laakerinlehteä
suolaa ja pippuria
1dl  valkoviinietikkaa
paistettua/paahdettua pekonia ja smetanaa tarjoiluun

Pilkotut juurekset kulhossa

Pilkotut juurekset

Pilkoin kaikki ainekset pieniksi siivuiksi.

Selleri, sipuli ja chilit pienittynä kulhossa

Juurekset

Kuullotus voi/öljy seoksessa pienissä osissa ja kattilaan muhimaan luuliemen kanssa. Lisäsin vettä sen verran että juurekset juuri ja juuri peittyvät.

Juureksia voi-öljy seoksessa kuullottumassa kattilassa

Kuullotusta

Saavat muhia ainakin pari tuntia poreillen. Oman kokemuksen mukaa borssi vaan paranee ajan kanssa. Ja myös pakastamisen jälkeen, sillä tätä tulee tehtyä aina kerralla paljon.

Kaikki ainekset kattilassa muhimassa

Annetaan muhia

Käytössä tälle satsille on 4 litran kattila.

Pekoni paistumassa pannulla

Paistumassa

Pekonin paahdoin pannulla murusina. Osan muruista lisäsin kattilaan. Osa jäi koristeeksi smetanan kanssa tarjoiluun.

Ja hyvää tuli 🙂

Annos lautasella, borssin päällä pekonimuruja ja smetanaa

Annos

 

Lohta korianteritäytteellä

Tänään pääsi käsittelyyn lohifile. Tuttuun tapaan siitä osa graaviksi ja lopusta päivän apetta. Kalaohjeita saa aina etsiä, koska se oma repertuaari on helposti pannulla paistaminen. Ja hyvää toki sekin on aina. Nyt kaipasi jotakin muuta kokeiluun.

Selasin netin ihmeellisessä maailmassa erilaisia chermoulalla maustettuja kaloja. Jo itse sana oli uusi, niin eikähän tästä uutta twistiä saa myös kotikeittiöön 😉 Kaikkia aineksia en kotoa löytänyt, joten mukaelma on taas tämäkin.

Näin sen tänään tein.

Tarvikkeet täytteeseen:

  • Tuoretta korianteria
  • Tuoretta lehtipersiljaa
  • Valkosipulin kynsiä (3kpl)
  • Lemon Drop chili
  • Jamaican Bell (käytännössä paprikaa)
  • Oliiviöljyä
  • Sitruunamehua
  • Merisuolaa
  • Paprikarouhetta

Tarvikkeet silppuriin ja surrur

Vihanneksia ja mausteita silppurissa

Ainekset silppuriin

Silppusin ja maistelin. Ehkä olisi vielä voinut tehdä enemmän tahnamaisen. Nyt jäi hieman karkeasksi.

Silputtu täyte lusikassa

Tämmöistä tuli

Lohipalat leikkasin vähän medaljonkien tapaan, mutta niin että viilto ei ulottunut päästä päähän vaan loi taskun kalan päälle.

Kalat uunivalmiina vuokassa

Kalat uunivalmiina vuokassa

Täytettä taskuun niin paljon kuin haluaa. Päälle ripottelin vielä suolaa kalalle. Paistoin uunissa n. 175 asteessa puolisen tuntia.

Samassa uunissa oli jo valmistumassa myös hunajapaahdetut punajuuret. Kuorin punajuuret, lohkoin pienemmiksi. Lisäsin pilkottua valkosipulia, öljyä ja hunajaa. Sekoitin kaikki keskenään. Vuokaan vielä pari Koskenlaskijajuustolla täytettyä chiliä.

Lohkotut punajuuret ja kaksi täytettyä chiliä uunivuokassa

Lisukkeet

Punajuurten kokonaispaisto aika oli tunnin verran. Ja siis yhdessä kalan kanssa puolisen tuntia.

Valmis annos lautasella

Annos

Hyvältä maistui 🙂

Karamellisoitu jalapeno

Päivän kokeiluun meni makeaan etikkaliemeen säilötty jalapeno. Täysin kokeilu, mutta muistiin siltä varalta että osoittautuu käyttökelpoiseksi.

Olen selaillut erilaisia reseptejä pöytämausteeksi sopivaan chiliin. Satoa vielä tulee parvekepuutarhasta, joten mikä on kokeillessa.

Tarvitsin kahteen pieneen purkkiin:

  • Jalapenoja
  • Viinietikkaa 2 dl
  • Hunajaa reilu dl
  • Vettä reilu dl
  • Kurkumaa, teelusikallinen
  • Valkosipulia kynsi/purkki viipaloituna

Valkosipulia en ole aikaisempiin kokeiluihin käyttänyt.

Jalapenot sopiviksi siivuiksi. Jätin ne siemenet, mitkä eivät leikellessä irronneet.

Siivutettuja jalapenoja leikkuulaudalla

Siivutetaan

Kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehautus, tai taisi ne kiehua muutaman minuutin kun askartelin jalapenoja purkkiin.

Kattila jossa keltaista lientä

Liemi muuttui keltaiseksi kurkumasta

Purkit piripintaan lientä. Odottelin että mahdollsimman iso osa kuplista tuli pintaan.

Jalapenopurkki täynnä lientä

Piripintaan

Purkit keittelin vedessä. Ja sitten onneton minä pudotti myös kannet sinne. Kansissa oli muoviosia mukana, joten se eivät nyt sitten enää toimi. Käytin vaihtoehtoisena sulkijana muovipussia ja kuminauhaa. Riittää hyvin kokeiluun, jota maistellaan jo muutamien päivien päästä. Pidempää säilyttämistä ajatellen on sitten oltava tarkempi kansien kanssa.

Säilykepurkki jonka kantena muovipussi

Liemi värjää myös tuotteet 🙂

Moruga Schocolate kokeiluun – kalaa ja katkarapuja

Olen kasvatellut ensimmäistä todella tulista chiliä Moruga Chocolatea tänä kesänä. Mietinnässä on ollut, voiko sitä käyttää kotikeittiössä ruuanlaitossa vai kasvatanko vain kokeillakseni kuinka tuottaa hedelmää. Ensimmäiset podit ovat kypsyneet. Ja pitihän sitä kokeilla jotakin tiiviisti ohjetta seuraten. Tai ainakin tiiviisti mukaellen kuinka tässä taas kävi.

 

Keittokirja jossa ohjesivu avoinna

Red Hot Chili – kokkaa chilisti keittokirja

Tutkin monia ohjeita netistä ja hallussani olevista opuksista. Tähän voisi löytyä aineksia sopivasti. Siispä tutkimaan kaappeja.

Mausteita, öljyä ja yrttejä pöydällä

Moruga Schocolate sai ympärilleen sopivasti tarvikkeita

Tarvitaan:

  • Kalaa, tänään käytössä siika
  • Katkarapuja pakastimesta
  • Voita
  • Oliiviöljyä
  • Limen mehua purkista
  • Punaviinietikkaa
  • Sipulia 2kpl
  • Valkosipulia 4-5 kynttä
  • Mutti tomaattimurskapurkki
  • Valkosipulia
  • Tuoretta sitruunatimjamia
  • Laakerinlehtiä
  • Limetin lehtiä
  • Itse keitettyä kalalientä (käy siis myös muu kalaliemi)
  • Paprikajauhetta
  • Tuoretta paprikaa
  • Suolaa
  • Kanelia
  • Oreganoa
  • 1 kpl Moruga Schokolate Chili

Ensiksi tein marinadin kalalle ja katkaravuille.

Marinadiin pilkoin sipulia, valkosipulia, sitruunatimjamia sekä käytössä olevaa chiliä n. 1/3 osa. Lisäsin mukaan oliiviöljyä, punaviinietikkaa, limen mehua, kanelia, kuivattua oreganoa ja lusikallinen hunajaa. Marinadi sekaisin ja kalapalat sekä katkaravut sekaan. Huppu päälle ja jääkaappiin reiluksi tunniksi.

Marinadia jossa kalapaloja ja katkarapuja

Marinadissa

Marinoitumisen aikana tein kastikkeen pohjan valmiiksi. Ensiksi sipulit pieneksi ja muhimaan kattilaan voi-öljyseokseen. Kun sipulit vaikuttavat lähteneet kypsymään lisäsin sekaan Mutti-tomaattimurskaa.

Kastikkeen keittämistä kattilassa

Kastike valmistuu

Kastikekeseen meni myös samoja mausteita kuin marinadiin eli sitruunatimjamia, limenmehun ja laakerinlehdet jne. Pohja sai muhia liedellä n. 10 min.

Lisäsin mukaan kalaliemen ja pilkotun chilin.

Chilin kanta ja kiinnikkeet

Kokonainen meni

Chilistä jäi laittamatta kiinnikkeet ja siemenet. Jätin kastikkeen muhimaan n. tunniksi.

Pilkotut paprikat ja kalat lisättynä kastikkeeseen

Pilkotut paprikat ja kalat sekaan

Makua tarkastelin koko keittämisen ajan. Ei ollut hyökkäävää missään kohti. Sekaan kalat ja pilkotut paprikat. Lisäsin myös marinadia mukaan, joka toi tullessaan makean twistin kastikkeeseen.

Lautasella annos kastiketta ja riisiä

Annos

Annoksesta ei tullut niin tulinen kuin odotin chilin kuvauksista ja raakamaisteluista päätellen. Makukirjo oli oikein hyvä ja kalan sekä katkaravun ominaiset maut löytyivät kokonaisuudesta.

 

 

Raikas kesäjuoma

Onko pöydälläsi vähän jo nuutuneita sitruunoita tai appelsiineja? Niistä voi taikoa kesäkeittiössä mainiota hellepäivän juomaa. Keitä alkuun siirappi sitruunakuorista ja yrteistä. Lisää vesi tai kivennäisvesi. Tarjoile. Helppoa kuin mikä 🙂

Valmis juoma jalallisessa juomalasissa. Koristeena timjaminoksa ja puolukoita

Valmis juoma

Tarvitset:

Pari sitruunaa

Appelsiini

Timjamia pari-kolme oksaa

Sokeria 1/2 dl (oli itselleni vähän liikaa, eli puolet tuosta jatkoon)

Vettä 2dl 

Lisäksi:

Kivennäisvettä tai tavallista vettä  1l

jäitä

Valmistus:

1) Pese sitruunat ja kuori ulommainen keltainen osa käyttöön

2) Laita kuoret, vesi ja sokeri sekä timjami kattilaan

3) Keitä n. 5min ja anna jäähtyä

4) Purista sitruunoista ja appelsiinista mehu

5) Yhdistä nesteet ja anna hetken tekeytyä

6) Siivilöi liemi ja lisää vesi ja jääpalat ja nauti 

 

Sitruunankuoret ja timjami kattilassa

Ainekset kattilassa tekeytymässä

Kalapihvit

Pakastimeen on kertynyt lohen ja kirjolohen ruotoja päineen. Niitä on hyvä välillä käyttää pois.

Ruodot isoon kattilaan kiehumaan. Kun ruodoissa kiinni olevat lihat ovat kypsiä saa ne riivittyä nätisti irti. Minun fileoimistani kaloista tulee aina paljon riivittävää 😀

Syvä ruokalautanen jossa kalapaloja ruodoista irroitettuna

Parista kalasta saa paljon tavaraa

Tällä kertaa tein kalasaaliista pihvejä.

Lisäksi tarvittiin

  • 3 kananmunaa
  • kermaa
  • sipulirouhetta
  • mustapippuria
  • suolaa
  • kuivattua tilliä
  • vehnän leseitä
  • voita paistamiseen

Ensin sekoitetaan kanamunat, kerma ja kuivat mausteet sekä leseet. Leseiden tilalla voi olla myös korppujauhoja. Niitä vaan ei tässä taloudessa useinkaan ole saatavilla.

Tarveaineet sekoitettuna kalojen kanssa kulhossa

Kaikki sekaisin – nyt ei niin herkulliselta näytä

Lopuksi seos yhdistetään kalamurujen kanssa.

Paistetaan pannulla voissa. Käytin tänään lettupannua paistamiseen.

Lettupannulla kalamureketaikinaa paistumassa

Paistetaan kauniin ruskeaksi

Helppoa ja sotkevaa. Itse sain siivota keittiön lattiasta kattoon tämän jälkeen. Olkaa te muut tarkempia.

Hyvää tuli ja tähän talouteen ainakin kahdelle aterialle.

Kalapihvit kolmessa pinossa lautasella

Valmista tuli 🙂

Lopusta ruotokeitosta kannattaa keitellä vielä kalaliemet myöhempiä tarpeita ajatellen. itse tehty ruotoliemi on maukas lisä kokatessa. Ei tarvitse liemikuutioita 🙂

Page 3 of 13

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi