Olen talvikauden nauttinut joka aamu kipakan inkiväärishotin kahvin kaverina. Juomaan on melkein jäänyt koukkuun ja on tosi outoa aloittaa aamua ilman juomaa.

Shottipohjasta olen tehnyt myös maistuvaa inkivääriolutta saunajuomaksi. Sekaan vain porevettä ja sopivasti shottia. Raikas juoma on valmis 🙂

Shottiliemestä on siis moneksi.

Tänään oli taas aika laittaa uudet liemet keittymään.

Ainekset tänään:

Sitruunat, chili ja inkivääri lautasella. Hunajapurkki lautasen ulkopuolella

Päivän ainekset

Neljä sitruunaa

Iso luomuinkivääri – joo, oli iso. Usein vastaan tulee melko pieniä tapauksia luomuna.

Chili, ihan omasta kasvattamosta

Hunajaa

Vettä

Panimokäytössä on neljän litran kattila.

Siivutetut sitruunat, inkivääri ja chili

Ainekset siivuiksi ja kattilaan

Ainekset siivuiksi ja kattilaan. Sitruunat kuorin rouheasti. Inkiväärin vain huuhtelin hyvin. Chilin halkaisin.

Vettä niin paljon kuin kattilaan mahtuu.

Kattila joka kiehuu

Annetaan muhia

Kiehutetaan ja muhitetaan tunti pari, miten nyt aikaa on.

Keitos siivilöidään ja palautetaan kattilaan. Sekaan hunajaa maun mukaan. Minulla tuohon määrään menee noin puolikas purkki tänään käytössä olevasta. Kuumennus ja ehkä kiehautus. Eli hunaja kun on hyvin sulanut tuotokseen niin valmista on. Makua voi tarkistaa tässä kohden omaan suuhun sopivaksi.

Kolme litran pakastuspulloa ja purkki hunajaa

Loppufixsausta vaille

Jäähdytän ja pullotan litran pakastuspulloihin. Yksi pullo käyttöön ja jääkaappiin. Loput pakastimeen odottamaan vuoroaan. Tämä satsi riittää minulla shotteina noi puolitoista kuukautta.

Iittalan pikari jossa inkiväärijuomaa

Shotti

Ja ei kun nauttimaan!