Tänään syntyi pororuukku.

Näitä tarvittiin:

poron lihaa köntti
voita
1 sipuli
2 dl pilkottuja sieniä
1 porkkana suikaleina
mustapippuria rouhittuna
suolaa
3 dl kermaa
pekonia
voitaikinaa
kananmuna voiteluun
seesaminsiemeniä koristeluun

Alkuun lihapala sulamaan pakkasesta. Hieman hileinen liha on helpointa leikata ohuiksi suikaleiksi.

Lihan leikkuu

Lihan leikkuu

Suikaleet paistoin voissa isossa kattilassa, niin että saivat vähän väriä.

Pannulla

Pannulla

Lisäsin mukaan suikaloidut porkkanat ja pienityt sipulit.

Lisää tavaraa

Lisää tavaraa

Sekaan kerma sekä mausteet ja annetaan hautua n. 20 min kannen alla.

Kermassa

Kermassa

Tässä kohden uuni päälle n.200 astetta.

Hautumisen jälkeen siirsin koko satsin uuniruukkuun ja laitoin pekonia ristiinrastiin päälle. Käytin neljä siivua, enempikin olisi voinut laittaa.

pekonit

pekonit

Kaiken päälle vielä voitaikinakansi jonka koristelin taitavasti poron kuvalla 🙂

Kansi

Kansi

Kanamunavoitelun ja seesaminsiementen roiskimisen jälkeen vuoka pääsi uuniin n. 30 min.

Uunista tullut

Uunista tullut

Ruukku oli makoisa kokeilu, jota tulee tehdyksi toistekin.
Annoskuva ei tullut ihan tarkaksi. Harmi.

Annos

Annos

Poro on parasta – siitä ei mihinkään pääse.