Chilivuosi on alkanut.

Tilasin hieman uusia siemeniä https://www.fataliiseeds.net/

Lajittelin vanhat ja laitoin hienosti kaikki kuosiin. Monet siemenet elivät satunnaisissa kirjekuorissa ja lopulta osa jo ihan sekaisin. Nyt laitoin ne järjestykseen kuin kunnon harrastaja 😀

Siemenpussit

Kaikkien talletettjuen kohdalla itävyys ei ole ollenkaan varma. Osa aikaisemmsita kasveistani ovat olleet niin jalostettuja että niiden siemenistä ei ole tarkoituskaan elämän jatkua uutena kasvina.

Laitoin nyt liotukseen ja valmistumaan kaikkia varmoja siemeniäni. Näin saan hävitettyä ne itämättömät kokonaan pois varastoista. Kevätsiivous menossa.

Idätyslautta

Liotuksen jälkeen laitoin tuttuun tapaan siemenet oasissienen päälle varttumaan. Oasis on siitä hyvää että se kerää itseensä paljon vettä ja siementen kosteus pysyy sopivana. Oasikseen syntyy harvoin mitään ylimääräistä pöpöäkään. Kastelin alkuun sienet kiehuvalla vedellä ja annoin rauhassa jäähtyä noin kädenlämpöiseksi.

Asettelin siemenet paikoilleen omille plantaaseilleen.

Kollaasi 2020

Parvekepuutarhaan tulee tänä vuonna kurkkua, tomaattia, salaattia ja chilejä. Muut yrtit sitten jos tuntuu mahtuvan. Jos noista chileistä puoletkin itää niin ihan hyvin täyttävät parvekkeen jo itsekseen.