Jo hetken aikaa teki mieli tehdä lihapullia. En ole erityinen pullamestari ja siksi selailinkin erilaisia ohjeita ennen toimeen tarttumista. Omat tuotokseni ovat olleet kaikki toki syötäviä, mutta jotakin ovat kaivanneet. Ainakin pehmeyttä ja mehevyyttä. Sellaista millaisia äiti teki aikanaan.

Päätin lähteä kokeilemaan löytämääni ohjetta.

Aina tulee vähän mukailtua kun on kokeileva persoona. No katsotaan mitä tulee.

Tarvitsin

  • Sika-nauta jauhelihaa n. 600g
  • Kuohukermaa reilu 1 dl
  • Iso sipuli
  • Pari valkosipulin kynttä
  • Voita kuullottamiseen
  • Kaksi kananmunaa
  • Mausteita – suolaa ja pippuria
  • Kasvisliemikuutio

Näin tein

Pilkotaan sipulit pieneksi ja kuullotetaan reilussa voissa.

Lisätään kerma ja kasvisliemikuutio.

Yhdistetään kulhossa jauheliha sipuli-kermaseokseen.

Viimeiseksi kananmunat sekä mausteet ja koko hoito sekaisin.

Annoin taikinan tekeytyä vartin verran.

Pyörittelin kostein käsin melko löysästä taikinasta pellille palloja. Pysyivät kyllä koossa. Sen verran löysää taikinani oli että pullia ei siirrelty sen jälkeen kun ne oli pellille laitettu.

Pyörittelyn jälkeen laitoin uunin lämpiämään 225 asteeseen. Paistoaika n. 20 min.
Taikinasta tuli kaikkiaan 36 lihapullaa.

Ja hyvä tuli ❤️