Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Ruokaohjeita ja bloggaamista

Kahteen kertaan paistetut uuniperunat

Pääsiäisen juhlapöydässä oli tänä vuonna uuniperunavariaatio, jonka innoitus on lähtenyt TÄÄLTÄ 

Uuniperunat ovat kuuluneet monesti helppoutensa vuoksi pääsiäispöytään ja sopiihan se lampaan kanssa oikein hyvin.

Tarvittiin

  • Rosamunda perunoita, mahdollisimman tasakokoisia
  • Maustettu Créme Fraice
  • Valoi chili-paprika tuorejuustoa
  • Tuoretta ruohosipulia
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Öljyä

Alkuun pyörittelin perunat öljyisillä käsillä ja pistelin kuoreen pari reikää isompien höytyjen pois päästelemiseksi.

Perunat uuniin, vähän vajaa 200 astetta ja aikaa taisi mennä tunnin verran.

Kahteen kertaan paistetut uuniperunat

Perunat saivat hetken levähtää ja jäähtyä ennen jatkokäsittelyä. Leikkasin perunan hatun pois ja varovasti tyhjensin sisuksen perunasta kulhoon. Kaikki perunat pysyivät ehjänä 🙂

Muusasin haarukalla perunat kulhossa. Sekoitin sekaan ohjeen mukaisesti maustetun ranskankerman. Tuote oli minulle uusi, sillä en ollut havainnut tuollaista tuotetta ollenkaan. Taas sivistyin.

Täytteeseen meni lisäksi chili-paprika tuorejuustoa puolikas purkki sekä tuoretta silputtua ruohosipulia. Mausteena pippuria ja vähän suolaa.

Kahteen kertaan paistetut uuniperunat

Täytin perunat seoksella kukkuroilleen. Ja takaisin uuniin vartiksi.

Kahteen kertaan paistetut uuniperunat

Perunat saivat hieman rusahtaneen pinnan uunissa. Kahteen kertaan paistetut uuniperunat tekivät hyvin kauppansa. Tuli oikein maukas kokemus tästä.

Pääsiäismenu

Muuten mentiin perinteisellä kattauksella. Pöydästä löytyi vuonna 2023:

  • Valmiiksi savustettua lammasta
  • Kahteen kertaan paistetut uuniperunat
  • Parsaa au naturel ja pekoniin käärittynä
  • Tuorejuustolla täytetyt paahdetut suippopaprikat
  • Parsakaalia höyrytettynä
  • Salaatteja
  • Kylmäsavustettua lohta
  • Kananmunia, koristeltuna majoneesilla ja ruohosipulilla
  • Rahkainen pasha
  • Mämmi
  • Vaniljakastiketta

Kahteen kertaan paistetut uuniperunat

Pashamuottiin pääsi tälläkin kertaa rahkaa ja kermaa. Tuli oikein hyvä jälkiruoka. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laitoin tänä vuonna vain 2 dl kermaa. Sain hieman kiinteämmän tuotoksen aikaan.

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille.

Toisessa blogissa kurkisteltiin juuri maaliskuun toppeihin ja floppeihin. Poikkea katsomaan sinnekin 🙂

Previous

Blogihaaste kuukauden kuvista.

Next

Puhu itsellesi hyvää

4 Comments

  1. tiima

    Kiitos 🙂 ja tervetuloa, jos on täällä päin käymistä.

  2. WOW! Tähän ruokapöytään minäkin istahtaisin ihan mielelläni! 💕😁

  3. tiima

    Hyviä kyllä olivat ja kaikki menivät.

  4. Ai että! Rakastan perunoita eri muodoissaan ja nämäkin kuulostavat niin hyviltä. Kiitos vinkistä, testiin menee. 😋

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi