Taimisto on päässyt siihen vaiheeseen, että on jo aika purkittaa parempiin olosuhteisiin.

Tänä vuonna en saa omiani varmaan ollenkaan ulos kasvamaan. Pitää kokeilla sisäkasvatusta. Taloon on tulossa parvekeremontti joka huputtaa talon parhaan kasvukauden ajaksi. Toiveessa kuitenkin että alku tai loppukesästä voisi saada kasveja myös lasitetulle parvekkeelle. Katsoo nyt miten käy.

Hankin viime syksynä kaksi isoa Rato- altakastelu laatikkoa

Niistä toinen pääsee käyttöön.

Kasvulaatikko jossa multaa

Multaa laatikkoon

Pohjalle reilu kerros ruukkusoraa ja päälle puutarhalta haettua multaa.

Mullan sekoittamista käsin

Multa sekaisin

Multaa, vermikuliittia ja perliittiä. Tässä vaiheessa huomasin että hankkimani multa on aromisoitu kanankakalla. Se on hyvä lannoite näin sisäkasvatukseen. Olkaa te tarkempia 😀

Taimet istutettuna kasvualtaaseen

Valmis

Tuohon mahtuu hyvin neljä tainta. Ehkä mahtuvat siinä myös kasvamaan koko kasvukautensa.

Taimia on ollut paljon. Onneksi saan lapsille adoptoitua osan.

Paljon ruukkuja pöydällä

Ruukkuja riittää

Isommat ruskeat lähtevät avarammille kasvupaikoille. Kaikki loput jäävät yrittämään sisätiloihin.

Moruga Chokolate chili lähikuvassa

Moruga Chocolate

Moruga chocolate on tämän kesän yksi uusista kokemuksista. Mielenkiinnolla odotan kasvukautta.